Vauva-arki: ikää 2kk

Ajattelin ikuistaa tänne blogiin "meidän päiviä", elikkäs otan jonkun tavis päivän viikosta ja kirjailen vähän ylös mitä milloinkin tehtiin yms. Näitä on ehkä kiva lukea sitten jälkeen päin, että miten arki on muuttunut vauvan kasvettua.

Tämä on aika tyypillinen ns. kotipäivä, kun ei käydä missään kauppaa kauempana. Koska tämä on normaali arkipäivä, mies käy töissä ja hoitaa enimmäkseen kauppareissut ja eläimien hoidon + koiran ulkoilutuksen. Minä sitten hoidan vauvaa ja kotia.
                                  
                                    *********************************************

klo 6 Herätyskello soi "syötä vauva", unisena suljen puhelimen ja alan herättelemään unista, vieressä tuhisevaa tyttöä. Käydään vaipan vaihdolla, samalla lämmitetään maitopullo mukaan. Imetystä makkarissa + lisät pullosta. Ihmeen hyvin vauva simahtaa vielä unille, mamikin jatkaa unia.

klo 8:50 Kitinää kuuluu vierestä, tyttönen alkaa heräillä. Koitan hetken tyynnyttää vauvaa vielä tutilla, mamia väsyttää aivan valtavasti. Tutti ei nyt auta, joten vaipan vaihdolle ja aamupesuille mars. Syötön jälkeen jäädään köllimään vielä sänkyyn. Tyttö nukahtaa mamin kainaloon, itse luen uutiset puhelimesta ja tietysti viimeisimmät blogikuulumiset. Käytän mahdollisuuden hyväksi ja kipaisen vielä pikasuihkuun. Hetkeksi itsekkin ummistan vielä silmäni, viime yönä ei taas paljoa nukuttu.

klo 11:50 Tyttö herää. Temperamenttinen tyttö vaatii heti itkulla ruokaa. Maitoa naussuun, jonka jälkeen tyttö jää ihmettelemään. Höpötellään ja hassutellaan. Laitan tyttösen keinuun, jotta kerkiän kahvin keittämään. Purujen laiton aikana tyttö jo vaatii takaisin syliin. Otan vauvan kantoliinaan ja hetken keinuttelun jälkeen vauva nukahtaa. Nyt alkaa mamin oma-aika; juon aamukahvit, laitan pyykit koneeseen, pesen pullot ja kerkiän jopa päivittämään blogia.

klo 14:30 Kesken unien alkaa kunnon parku. Kiirehdin katsomaan, ilmeistä päätellen vauva puuhaa kakkaa. Taas vaipan vaihdolle, jonka jälkeen höpötellään. Pian kuitenkin iskee nälkä. Syödään, jonka jälkeen pakkaan vauvan vainuihin ja lähdetään käymään kaupassa. Kauppareissun jälkeen tyttönen jatkaa uniaan vielä parvekkeella.

klo 17:50 Vauva heräilee vaunuista, jotka olen jo joku aika sitten tuonut sisälle. Isä on tullut töistä kotiin ja hoitaakin seuraavan syötön ja vauvan viihdytyksen. Tällä aikaa levitän pyykin ja annan koiralle pöperön. Tavoitteena ottaa vielä päikkärit, jotka kuitenkin jää vain haaveeksi. Hetken aikaa vauva viihtyy isin kanssa, mutta sitten alkaa parku, eikä isi saa vauvaa enää rauhoittumaan. Otan vauvan kantoliinaan, johon vauva nukahtaa lähes heti. Mies tekee ruokaa, syödään ja katsellaan telkkaria.

klo 21 Äidille tulee hiki ja tissit vuotavat. Pakko ottaa vauva liinasta pois. Isi käy vaihtamassa yökkärin ja tekee iltapsesut. Ja sitten taas syödään ja syödään ja syödään, imettelen sohvalla. Vauva tankkailee aina iltaisin, torkahtaen aina vain hetkeksi.

klo 23 Siirrytään makkariin jatkamaan syöttöä. Pian kuitenkin tissit on imetty tyhjiksi ja reilu lisämaitoannos vedetty nassuun. Vauvaa ei nukuta, hassutellaan hetki sängyssä ja kuunnellaan tuutulauluja. Jonkin ajan päästä ilmenee väsymyksen merkkejä, koitetaan nukuttaa vauvaa, mutta pian alkaa armoton parku. Ja sitten vauva vain huutaa ja huutaa. Kaikki keinot otetaan taas käyttöön, mikään ei auta, ei edes lohtutissi. Korvia alkaa jo pikkuhiljaa särkemään.

klo 1:30 Hiljaisuus, vihdoin ja viimein! Nyt äkkiä unten maille..

klo 4:00 Puhelimen herätys herättää syöttämään vauvaa, ei ole itse herännyt syötölle. Mietin, jatkaako unia vielä hetken vai herättelisinkö vauvan. Koska en unenpöpperössä muista mihin aikaan vauva oli viimeksi tissillä, päätän herättää tytön. Vauva syö hetkisen ja sitten jatketaan vielä unia.

klo 7:50 Vauva herää jälleen uuteen aamuun hymy kasvoillaan. Tästä alkaa uusi päivä :)

Miltäs kuulosti? Onko teidän päivät samankaltaisia? :)

Terkuin Lilli ja tyttö 2kk

Sairastelua ja turhautumista

No empäs sitten tullutkaan viime neuvolan jälkeen päivittämään kuulumisia, sillä suunnitelmat menivät hieman uusiksi. Kolmen kovan kuumepäivän jälkeen sain vihdoin raahattua miehen lääkäriin ja diagnoosi oli alkava kehukokuume. Mies siirtyi sitten vuodelepoon kolmansien antibioottiensa kanssa ja meikäläinen jäi pyörittämään arkea...

Mutta palataan niihin neuvolakuulumisiin nyt :) elikkäs silloin 6vk:n kohdalla painoa oli tullut 10pv:ssä 130g, eli melkoisen maltillisesti. Silloin mentiin siis vielä osittais imetyksellä. Sain ohjeeksi jatkaa samaan malliin. Kyselin myös niitä vinkkejä itkukohtauksiin ja siihen, että vauva on niin kiinni minussa ettei enää isinkään syliin tahdo rauhoittua. Ohjeeksi sain vähentää liinailua (?) ja jättää vauva huutamaan isällensä minuntuoksuisen paidan kanssa. Voin kertoa, etten kumpaakaan ohjetta ole noudattanut, sillä en usko vauvan huudattamiseen ja en ymmärrä miksi kantoliinan käyttö olisi jollain tapaa haitaksi. Terveydenhoitaja ilmeisesti haki tällä takaa sitä, että vauva ei oppisi rauhoittumaan vaan liinaan, mutta eikös se ole hyvä että on edes joku hätäkeino jolla vauvan saa takuuvarmasti hiljaiseksi...

Olen ollut kyllä äärimmäisen väsynyt, sillä miehestä ei ole ollut mitään apua, ymmärrettävästi. Olen hoitanut yksin vauvan, koiran, kissan ja kodin (pyykkihuollon ja pullojen pesun). Koira on hyppinyt seinille, kun en ole sitä jaksanut nukkumattomien öiden jälkeen juurikaan lenkittää. Onneksi oli joulu ja saatiin minun äidiltäni apua. Hän toi ruokaa ja hoiti vauvaa, että meikä sai hieman nukuttua. Ei sitä ole käsittänyt miten suuri apu miehestä on ollut kun hän on vaihdellut vaippaa ja tuonut pelloja yms. Nyt kun teki kaiken yksin, niin nostan kyllä hattua kaikille yksinhuoltajille, he ovat superihmisiä!

Joulu meni muutoin aika rauhallisesti, vauva sai ihania lahjoja<3 Tosin joulua hieman varjosti vauvan tukkoinen nenä, olin tosi huolissani että vauvakin saa keuhkokuumeen. Tapaninpäivänä sitten huomasin vauvan nenässä vihreää valuvaa räkää ja itkuäänikin oli muuttunut ihan käheäksi. Vauva muutenkin oli jotenkin vaisu. Soitin terveysneuvontaan ja meitä kehoitettiin heti hakeutumaan lääkäriin. Taxilla sitten lähdin illalla yksin vauva kainalossa kohti lastenpäivystystä. Perillä meidät otettiin heti vastaan ja vastaanotossa jo hoitaja kuunteli vauvan keuhkot. Hän päätti, ettei jäädä päivystyksen puolelle, vaan siirsi meidät heti sairaalan puolelle. Saatiin oma huone ja lääkäri tuli tutkimaan tytön heti kun vain turvakaukalosta hänet irti sain. En ole koskaan saanut näin nopeaa palvelua. Päällisin puolin kaikki tuntui kuitenkin olevan kunnossa, hapettui hyvin ja keuhkot kuulostivatkin ihan siisteiltä. Vauvasta otettiin vielä labroja ja imettiin limaa nenästä ja nielusta. Labravastaukset tulivat melko nopeasti ja ne olivat kunnossa. Jokin viruksen aiheuttama nuha, sain ohjeeksi lähinnä hoitaa tukkoista nenää kotikonstein ja seurailla vointia.

Alkuhaastattelussa lääkäri kysyi miten vauva voi neuvolan lääkärintarkistuksessa. Kerroin, ettei meillä mitään sellaista ole ollut, neuvolassa on lääkäripula ja tuo tarkistusaika on meillä vasta 4.2, eli vauvan ollessa 3kk (suositus kun olisi 6-8vk:n iässä). No, lääkäri suoritti samalla tämän tarkistuksen ja totesi tytön hyvävointiseksi. Samalla otettiin paino, joka oli vain 30g enemmän kuin 8päivää sitten neuvolassa. Olin saada sätkyn! Olin syöttänyt vauvaa ihan samalla tapaa kuin aiemminkin, pissaa ja kakkaa oli tullut päivittäin ja vauva oli muutenkin ollut normaali oma itsensä, ellei sitä tapaninpäivää lasketa mukaan. Lääkäri oli melkoisen huolissaan. Kerroin, että vauva puklailee aika paljon ja lääkäri epäilikin refluksia, johon oireet kyllä täsmäsi. Saatiin kontrolli aika heti tällepäivälle lastenlääkärin luo, jolloin oli painokontrolli ja puhuttaisiin refluksitaudista.

Voitte uskoa miten itkin ja syytin itseäni että en ole huomannut vauvani olevan nälässä. Se tunne oli jotain aivan kamalaa! Siinä samassa päätin luopua siitä hemmetin imetyksestä! Koko kaksi kuukautta imetys on ollut haastavaa ja takkuillut, joten nyt luovutan. En vain enää jaksa tätä jatkuvaa huolta, että saako vauva riittävästi tissistä maitoa. Eilinen päivä oli siis aivan tuskaa. Tissit oli kivikovat ja niitä kuumotti ja pakotti. Imetin vauvaa vain sen verran, että pahin pinkeys ja kuumotus helpotti. Tuntui (ja tuntuu kieltämättä yhä) silti pahalta vetää vauvalta kesken kaiken tissi pois suusta, juuri kun toinen on saamassa helpotusta nälkäänsä :(. Olen koittanut kuumaa suihkua, se helpottaa hetkeksi, mutta pian tissit huutaa taas hoosiannaa. Olen koittanut etsiä netistä tietoa imetyksen lopettamisesta, mutta sieltä löytyy ohjeita vain imetyksen lopettamiseen silloin, kun vauva on yli puolivuotias. Ja silloinkin menetelmä on yhden imetyskerran jättö pois kerrallaan. Tämä kun ei nyt meillä toimi, kun meidän vauva näkee mukamas nälkää. Onko kellään siis vinkkejä tai kokemusta imetyksen loepttamisesta näin varhaisessa vaiheessa?

Tänään meillä sitten oli aika lastenlääkärille. En kyennyt nukkumaan viime yönä ollenkaan kun jännitin ja pelkäsin niin valtavasti. Paino oli tänään 230g enemmän kuin toissapäivänä. Siis häh? Lääkäri tutki vauvan ja totesi nuhan olevan väistymässä, korvatkin olivat siistit. Kertoi vauvan olevan kaikin puolin hyvinvoiva ja terhakka tyttö. Epäili siis mittavirhettä. Lääkäri kertoi, että lauantain labroissa oli otettu myös joku refluksista kertova testi, joka oli normaali. Eli kaikki itkut ja huolet olivat siis aiheettomia. Imetyksenkin olin päättänyt heivata, vaikka nyt siihen ei sitten olisikaan periaatteessa tarvetta. Huoh. Kyllä suoraan sanottuna vituttaa. Mitä hemmettiä mä nyt teen tän imetyksen kanssa? Jos eilen olen imettänyt vain vähän + jättänyt imetyskertoja välistä, niin onko tästä enää paluuta? Mua harmittaa nyt ihan kaikki :( Pääasia kuitenkin, että tyttö voi ja kasvaa hyvin..

Tälläistä täällä.

Toivottelen kuitenkin kaikille myöhäiset jouluntoivotukset ja ihanaa uutta vuotta!<3

Terkuin turhautunut Lilli ja tyttönen 7vk ja 3päivää (eli siis kohta kaksi kuukautinen vauva, apua! Mihin tää aika on hurahtanut :O)

Kun vauva itkee...

..Olo on todella avuton. Etenkin öisin.

Meillä yöt on todella vaihtelevia, vaikka pääsääntöisesti koitetaan pitää päivän rytmi samana. Etenkin iltarutiinit toistuu joka päivä suht samaan aikaan, silti toiset yöt ovat aivan kamalia. Huuto alkaa yleensä kuin tyhjästä imetyksen jälkeen, kun tyttö on jo kertaalleen nukahtanut. Sitten siitä huudosta ei tule loppua. Kaikkea ollaan kokeiltu:

• tissi
• lisämaito
• vaipan vaihto
• tutti
• äiti heijaa
• isi heijaa
• koliikkikeinu heijaa
• kapalo
• vaunuttelu
• vauvahieronta
• eri asennoissa kantelu
• cuplaton
• kantoliina
• sitteri 

Mutta mikään ei tunnu auttavan. Huuto jatkuu ja jatkuu ja sitten se loppuu. Yleensä kello on tässä vaiheessa 02-03. Pahinta ehkä on, että joudun nämä yöhuudot hoitamaan yksin. Miehen pitäisi koittaa nukkua, että jaksaa töissä käydä, mutta mua ärsyttää valvoa, kun itteäkin väsyttäis ja toinen vaan tuhisee siinä vieressä. Viime yönä ärsytyskynnys nousi jo niin korkealle, että ajoin miehen sohvalle nukkumaan. Ei kovin reilua :/ Eikä siitä miehestä sinällään mitään apua olekkaan, kun ei tyttö rauhoitu miehen syliin, vain mami kelpaa. Onneksi väliin mahtuu niitäkin öitä, jolloin tyttö nukahtaa kiltisti ja herää itse 3-4tunnin välein syömään ja nukahtaa uudelleen. Eli mitä ihmettä tämä on? Koliikkia?

Silloin kun tämä ns. "hyvä yö", niin enhän minä osaa rentoutua, kun vain odotan että koska se huuto alkaa. Alan pikkuhiljaa olla aika väsynyt. Päivisinkin on sen verran kitinää, etten päiväunillekkaan osaa rentoutua. Vaunuissa vauva nukkuu hyvin, joten ehkä laitan miehen parin tunnin vaunulenkille viikonloppuna.

Nyt alkoi kitinä, ilmeisesti taas tissin kaipuu :) Huomenna meillä on taas neuvola, koitan viikonloppuna tulla kirjoittelemaan paremmin kuulumisia..

Terkuin, lahopää- Lilli ja tyttönen 6vk

1kk kuulumiset

Jospa nyt olisi hetki aikaa kirjoitella meidän kuulumisia, ainakin toistaiseksi tyttö nukkuu rauhallisena tässä vieressä.

Yleisesti ottaen meillä menee aika kivasti. Yöt on tosi vaihtelevia, toisinaan huudetaan ja toisinaan nukutaan. Onneksi niitä hyviä öitä sattuu huutoöiden väliin, ei tätä muuten jaksaisi. Itselläni suurin ongelma on nukkuminen, vaikka vauva nukkuisikin. Beibi siis nukkuu meidän vieressä, ja olen kokoajan jollain tavalla "hälytysvalmiudessa" jos itku sattuisi alkamaan. Miehen on käytävä töissä, ja siksi koitan reagoida yöllisiin parkuihin mahdollisimman pikaisesti. En osaa laisinkaan rentoutua nukkumaan, kun koskaan ei tiedä että milloin se huuto alkaa. Nyt kun väsymys alkaa selkeästi painaa, niin mies on ottanut vauvan illalla vaunulenkille ja asioille mukaansa, jotta mami saa rauhassa ottaa päikkärit.

Vauva on muutoin kyllä perus tyytyväinen tyttö. Nyt jo hereillä ollessa jaksaa seurustella ja katsella leluja ja maailman touhuja. Enää ei siis syöttöjen jälkeen aina nukahdeta, vaan jäädään ihmettelemään. Syöttöjen osalta meillä mennään yhä osittais imetyksellä (ARGH!). Toisinaan maitoa riittää hyvin ja vauva jää tyytyväiseksi, ja toisinaan vauva herää heti kohta imetyksen jälkeen huutamaan nälkää, silloin ollaan annettu lisiä. Ärsyttää vieläkin venkslata sen rintakumin kanssa ja sitten on vielä tämä pulloshow sen päälle. Mutta, näillä mennään.

Tiistaina meillä taas jälleen neuvola-aika. Vauvan paino oli noussut kuudessa päivässä 130g, eli paino oli nyt 3260g. Pituutta oli tullut puolisen senttiä lisää. Vauva kasvaa alakäyrällä, mutta kuitenkin käyrän mukaisesti. Pissaa ja kakkaa tulee ja neiti on virkeä ja jäntevä. Mutta vieläkään terveydenhoitaja ei ollut täysin luottavainen, vaan varattiin jälleen viikon päähän uusi punnitusaika. Siis miten usein muut käy vauvan kanssa neuvolassa?

Vauva on todellinen sylilapsi. Ei juurikaan viihdy yksin missään. Niimpä hätäpäissäni ostin käytettynä Hug a bub kantoliinan, ja olen ollut kyllä tosi tyytyväinen. Vauva viihtyy yleensä liinassa hyvin ja mami saa kädet vapaaksi. Olen opetellut vasta yhden sidonnan (kietaisuristi 2), jonka opin videon avulla muutaman harjoittelukerran jälkeen. Oli siis hyvä ostos, voin suositella! :)

Tänään on minun ja mieheni vuosipäivä. Ollaan oltu yhdessä 5 vuotta<3 Tarkoitus oli alunperin lähteä kahdestaan lähiravintolaan syömään ja jättää tyttö hoitoon, mutta koska tyttö ei enää rauhoitu juurikaan muiden syliin, ei sydämeni anna jättää toista tänne huutamaan :/ Niimpä siis ollaan ihan kotosalla tai otetaan tyty mukaan ja lähdetään kaikki kimpassa pikaisesti syömään.

Nyt alan hieman laittautumaan ja sitten lähdetään tytyn kanssa asioille :)

Terkuin, Lilli ja tyty 1kk ja 6päivää

Vauvantuoksuinen arki

..Siinä blogin uusi nimi :)

Nimittäin, sitähän meidän uusi arki on, vauvantuoksuista. Nykyinen arki on ihanaa, onnellista, rauhallista, pelottavaa, väsynyttä, epätoivoista ja niin normaalia. Arjessa meillä tuoksuu pissa- ja kakkavaipat sekä maitopuklut. Aaah, miten ihanaa! Minä en mikään pullantuoksuinen äiti taida olla.

Voisin perustaa kokonaan uuden blogin aiheesta imetys :D Niin paljon ollaan sen kanssa töitä tehty. Miksei kukaan kertonut, miten hankalaa imetys voi olla! Tästä en aio imetysblogia tehdä, mutta toki tänne varmaan vielä imetyslätinää postailen... En tosissaan tiedä mihin suuntaan tämä blogi on menossa, aika näyttää :)

Huomenna meillä on taas neuvola, jännittää mihin suuntaan paino on taas kehittynyt. Voisin kirjoitella sitten neuvolan jälkeen paremmin meidän kuulumisia. Nyt päässä ei liiku juuri mitään, viime yön unisaldo on 4 tuntia. Sylissä makoilee kulmat kurtussa tuttia imevä tyttö, täytynee vaihtaa tissi suuhun.

Ihanaa Joulun odotusta kaikille<3

Terkuin, Lilli ja typy 1kk ja 3pv

Terveiset kotoota

Täällä ollaan taasen! Voi että mulla on ikävä sitä, että voin ajan kanssa kirjoittaa blogia ja olla täällä aktiivinen. Mutta, nautin myös valtavasti tätä nykyhetkestä muuten.. Raskausaikana tosiaan ihmettelin aina, että miten nää mammat ei pikkuvauvan kanssa kerkeä kirjoittaa blogia, mutta nyt ymmärrän täysin. Tai ainakin meidän vauvan kanssa aikaa koneen avaamiselle ei juurikaan ole.. Tästä mukulasta on tullut melkoinen sylivauva! Viihtyy yksinään enää vain pieniä hetkiä. Tuntuu, että unestakin tuo tyttö herää kesken kaiken jos siirryn toiseen huoneeseen tekemään kotihommia. Nytkin kirjoitan tätä vauva sylissä, hieman haastavaa :D Tämän vuoksi seuraava hankintamme taitaakin olla kantoliina! Tähän aiheeseen pitää perehtyä vielä paremmin, mutta ilmeisesti trikoinen, pitkä liina olisi näin pienen kanssa paras.. Olenkohan ihan hakoteillä?

Muutoin meidän arki on lähtenyt rullaamaan paremmin. Käytiin viime viikolla siellä sairaalassa näyttämässä kielijännettä, jonka lääkäri totesi hyväksi, eikä toimenpiteisiin tarvinnut ryhtyä. Paino oli myös noussut neuvolan punnituksesta hienosti, joten lääkäri kehoitti vain jatkamaan samaan malliin. Tämän jälkeen olenkin sitten lähinnä vain imettänyt ja imettänyt ja vähän antanut lisiä. Neuvolantädin piti soittaa viime torstaina, jotta oltaisiin sovittu uudesta punnituksesta, vaan eipä ole vieläkään soittanut. Olen jättänyt hänelle soittopyyntöjä, mutta yhä ootellaan. Vähän on kyllä mennyt luotto koko naiseen..

Iltaitkuisuus on lähes täysin loppunut. En tiedä mikä siihen nyt sitten auttoi, vai auttoiko vain aika. Ainakin ollaan nyt koitettu pitää iltarutiineista kiinni. Iltaisin vauva on usein hereillä ja virkeänä seurustelee. Yökkäri laitetaan suht samoihin aikoihin päälle ja sitten sänkyyn ja tissille, johon tyttönen nukahtaakin ja nukkuu seuraavaan syöttöön asti. Päivisin pidän vielä 3 tunnin syöttöväleistä kiinni, nyt kun en tiedä miten paino on kehittynyt. Yön syöttöväliä pidensin 4 tuntiin, joka on auttanut aivan valtavasti. Me saadaan nukkua se reilu 3 tuntia putkeen ja usein vauva herää itse n. 3,5tunnin päästä itse syömään ja on silloin paljon tehokkaampi rinnalla. Mieskin on jaksanut ihmeen hyvin töissä näillä unilla :)

Nautin arjesta vauvan kanssa aivan valtavasti :) Ollaan lähdetty liikkeelle ja ihmisten ilmoille. Käydään päivittäin vaunulenkillä (sään salliessa) ja yleensä kaupassa. Ollaan myös käyty kaupungilla ihailemassa joulukatua, joten julkiset kulkuneuvotkin on tulleet jo tutuiksi. Ihmeen helppoa on ollut vaunujen kanssa liikkua, vaikka lähteminen viekin aina oman aikansa. Mulla leviäisi pää, jos oltaisiin vaan kotona.. Meillä on käynyt myös sukulaisia ihailemassa vauvaa, ja paljon vauva on saanutkin lahjoja :)

Meillä käytetään yhä 50cm vaatteita, joista osa on vielä reiluja. Ootteko huomannut, että miten vaikea on löytää tämän kokoisia vaatteita? Olen kiertänyt kaikki liikkeet, jotka näin pieniä myy, ja suurimmassa osassa tuotteet ovat olleet loppu. Selitys on ollut, että 50-koon vaatteita tulee aina yksi per vaate :O Aika omituista.. Netistä tilaamalla saa paljon paremmin.

Olen nyt kirjoittanut tätä postausta yli tunnin ajan :D Nyt vauva imee tissiä ja kirjoitan yhdellä kädellä, joten on ehkä aika lopettaa :) Koitan kuumeisesti keksiä blogille uutta nimeä. Ehdotuksia/vinkkejä? :)

Terkuin, onnellinen äiti ja tyttö 3viikkoa ja 4päivää

Vauvan painokontrolli

Heti alkuun pahoittelen kun kommenttien vastaus kestää pienen ikuisuuden! Luen kyllä jokaisen kommentin heti kun ne saan, koneen avaaminen vaan tuntuu nykyään niin työläältä :) Ihana silti saada jokainen kommentti, olen saanut valtavasti vertaistukea ja mahtavia vinkkejä<3

Eilen meillä oli sitten neuvolan painokontrolli. Edellisen käynnin jälkeen panostin imetykseen ja annettiin lisiä vain tarvittaessa. Yleensä iltaisin maraton-imetyksen jälkeen kun tuntui ettei tyttö enää tyydy mihinkään. Maitoa tuntuu tulevan hyvin, rintakumi on yhä maitoisa ja yleensä tyttö tyytyy hyvin pelkkään tissiin. Painokontrollissa sitten paino olikin noussut melko hintsusti, vain 50g kuudessa päivässä. Tämä oli kyllä melkoinen yllätys. Tyttö kun on jäntevä ja virkeä ja neuvolatädinkin mukaan erittäin hyvävointisen oloinen. Pissa- ja kakkavaippja ollaan laskettu, ja niitä tulee joka päivä vähintään se 5 pissaa ja yksi kakkavaippa. Olin siis ollut siinä uskossa, että minun maitoni olisi riittänyt.

Kerrottiin myös näistä meidän iltaitkuista. Neuvolan täti totesi, että vauva sitten varmasti itkee nälkää. Koitin selittää, että itku alkaa aina joka ilta klo 23-24, jolloin alkaa hillitön parku (erilainen kuin nälkäitku), johon ei auta mikään. Vauva vetää itsensä ihan kaarelle ja vaikuttaa erittäin kipeältä. Koitettiin yksi ilta syöttää siihen itkuun niitä lisiä imetyksen jälkeen, jonka jälkeen vauva oksensi lisät kaaressa. Harmittaa, etten tajunnut tuota kertoa sille terkkarille. Nyt mulle jäi sellainen olo, etten osaa syöttää lastani ja itketän sitä vain tyhmyyttäni.

Ollaan koitettu sitä Cuplaton-lääkettä, ja se saa kyllä pörinän aikaiseksi, poistaa siis selkeästi ilmaa. Vauvahierontaa ollaan myös kokeiltu, se auttaa myös vatsantoimintaan, mutta ei suinkaan poista näitä itkukohtauksia. Yhä yritetään kapalointia, tuttia, tissiä, heijausta, hytkytystä ja huomenna kokeiluun saadaan myös koliikkikeinu. Onko kellään kokemuksia kyseisistä keinuista, onko ollut apua?

Saatiin sitten ohjeeksi syöttää vielä tiheämmin tissiä ja antaa lisiä herkästi. No, olen nyt sitten imettänyt aina kun vauva näyttää yhtään imuhaluiselta. Lisiä neiti saa nyt sitten jokaisen imetyksen jälkeen, ne vain tulee pukluna hyvin pian ulos :( Terkkarin mielestä kielijänne saattaa olla myös kireä, jolloin imu rinnasta ei ole yhtä tehokas. Saatiinkin sitten aika synnytyssairaalan lastenpolille huomiseksi, jossa kielijänne tarkistetaan. Kielijännettä kun ei tarkistettu kotiinlähtötarkistuksen yhteydessä..

Itselläni on nyt jotenkin tosi ristiriitaiset fiilikset. Imetyksen lopettaminen on jo tässä univajeessa käynyt mielessä. Se aiheuttaa kyllä valtavan pettymyksen tunteen. En tajunnutkaan, miten tärkeä asia tästä imetyksestä on itselleni tullut. Jos vauva olisi pulloruokinnalla, tietäisin aina varmuudella miten paljon vauva on syönyt. Nyt voin vaan arvailla että saako tuo lapsi tuolta tissistä jotain :( En vain haluaisi luopua siitä ihanasta läheisyydestä, mitä imetykseen liittyy. Se on minun ja tuon pienen tytön välinen yhteinen hetki<3 Imetys sujuu päivisin aivan loistavasti, mutta yöllä sen huutokonsertin jälkeen, juuri kun ollaan saatu vauva nukahtamaan, pitää tuo tyttö herättää syömään. Herättely on todella hankalaa, aina joutuu pesemään pyllyä viileällä vedellä, ja sittenkin rinnalla on uninen tyttö. Yöt on sitten kaikinpuolin hankalia. Neuvolasta ei tunnu oikein saavan tukea, ohjeetkin on tosi ympäripyöreitä. Itse olen koittanut olla aktiivinen ja etsinyt tietoa ja apua, mutta pian olen jo niin väsynyt ja pettynyt itseeni, etten jaksa olla enää aktiivinen ja yrittää. Olen koittanut miettiä, että eihän osittais imetyskään ole paha asia, pääasia että tyttö kuitenkin saa rintamaitoa, mutta silti koen jotain huonommuuden tunteita. Ehkä tämä imetys on minulle tärkeämpää kuin tuolle lapselle :D

Ja hei, onko siellä ruudun toisella puolella rintakumilla imettäjiä? Miten ihmeessä te imetätte liikkeellä ollessa ilman imetystyynyä? Olen vielä ilmeisen noviisi näissä asioissa, mutta minulta ei kyllä onistu istuenimetys rintakumilla ilman imetystyynyä. Kädet ei vain riitä! Jos tuota vauvaa syötetään kolmen tunnin välein, niin pitäisikö meidän vain eristäytyä kotiin, ei onnistu!

Huominen lastenpoli-käynti jännittää ja pelottaa. Painon pitäisi olla nousussa, sillä ollaan annettu niitä lisämaitoja nyt aktiivisesti.. Aion vielä jatkaa tätä imetystä. Silti minua nyt pelottaa, että kun joudutaan antamaan lisiä, niin mitä se tekee minun maidontuotannolleni. Olen koittanut lypsää sekä käsin että sitten rintapumpulla, toisinaan heruu paremmin, mutta yleensä ei juurikaan. Olen kuullut, että toisilta ei vain irtoa maito tuolla rintapumpulla...

Tästä tuli nyt taas hieman tällainen avautumispostaus :/ Muutenkin pitäisi miettiä tämän blogin jatkoa.. Raskausblogihan tämä ei nyt enää ole, joten ainakin blogille pitäis keksiä uusi nimi jos vielä keksin kirjoitettavaa :)

Nyt soi puhelimen hälytys "syötä vauva", joten eiköhän napata tyttö taas tissille<3

Terkuin, väsynyt Lilli ja tyttö 18vrk

Vauva-arkea

Elämänrytmi on kyllä muuttunut aivan totaallisesti tuon pienen muutettua meille :) Vaikka raskausaikana mietinkin paljon tulevaa arkea, en osannut ajatella sitä tällaiseksi. Toki, vielä ollaan matkan alussa, eikä varsinainen arki ole vielä alkanut, sillä mies on vielä isyyslomalla auttamassa meitä. Mies todellakin palaa töihin ensi viikon torstaina, eli siihen asti nautiskellaan yhdessäolosta.

Tällä hetkellä meidän elämä on aika seesteistä. Päivisin vauva syö ja nukkuu ja toisinaan jaksaa virkkuna seurailla hetken aikaa elämän menoa. Edelleen mennään sillä kolmen tunnin syöttövälillä, kunnes ensi maanantaina neuvolassa nähdään miten paino on kehittynyt. Päivisin vauva heräilee melkolailla itse syömään juuri kolmen tunnin välein tai jopa tiheämmin. Iltaisin tyyppi saattaa viettää useitakin tunteja rinnalla imien. Yöt on sitten hieman hankalempia. Puolen yön aikaan vauva ei enää nukahdakkaan imetyksen jälkeen, vaan jää kukkuilemaan yleensä silmät auki. Eikä mene kauaa, kun alkaa itku. Ollaan koitettu antaa lisää tissiä, huutaa silti. Ollaan koitettu antaa korviketta (jos olisi vielä nälkäinen), itkee silti. Vaippa tsekattu muutamaan otteeseen, ei voi siis itkeä sitäkään. Eli vaihtoehdoksi ilmeisesti jää masuvaivat? Pystyasennossa heijaaminen yleensä auttaa. Heti kun koittaa laskea sänkyyn, niin itku alkaa uudestaan. Tänään mies hakee apteekista jotain lääkettä masuvaivoihin, josko se sitten auttaisi. Kun aamu taas valkenee, niin vauva palaa tähän normaaliin rauhalliseen rytmiinsä. Luulisi jotenkin, että jos kyse olisi masuvaivoista, niin ne vaivaisivat myös päivän mittaan..

Jotenkin sitä on niin kiinni tuossa vauvassa :) Nukutaan perhepedissä, vaikka mies kovasti jo kyselee että koska vauva nukkuu omassa sängyssään, joka toimii tällä hetkellä vaatteiden säilytyspaikkana :D Mutta onhan se nyt helpompi ottaa vauva yöllä rinnalle ilman, että tarvitsee nousta. Pääsääntöisin meillä syödään rintaa, mutta toisinaan monen tunnin imetyksen jälkeen vauva ei tyydy enää kummallekkaan rinnalle, niin silloin mies antaa lisiä pullosta. Määrät on kuitenkin yhä melko pieniä 15-40ml. Mies kävi hankkimassa meille sen rintapumpun, mutta jotenkaan en saa sillä kunnolla maitoa herumaan. Täytyy ehkä lukea jotain herumisvinkkejä :) Muutenkin nää rinnat elää ihan omaa elämäänsä. Toisinaan ne on todella pinkeät ja valuttavat maitoa, toisinaan ne tuntuu taas hyvinkin pehmeiltä, ja silti vauva nieleskelee maitoa. Ei näistä ota selvää :D

Tänään meillä aloitettiin myös ulkoilut :) Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että pitäisi odottaa siihen asti, kunnes paino on yli 3kg, mutta eikös pääasia silti ole että paino on nousussa. Niimpä pakattiin neiti tänään vaunuihin ja mami pääsi haistelemaan ulkoilmaa, ensimmäistä kertaa 3 viikkoon! Teki muuten hyvää, vaikka oltiinkin vain n. 20min kävelyllä.

Ihanat vaunut, rullaa mainiosti!

Ja vinkiksi kaikille, että kannattaa pumpata ilmakumirenkaat täyteen ennen ensimmäistäkään ulkoilua! Me ajateltiin, että kyllä ne on tehtaalla laitettu tarpeeksi täyteen, mutta niin vain olivat ilmeisesti liian löysät ja meiltä puhkesi rengas heti tällä ekalla reissulla... Eli mies laitettiin taas asioille :D

Neiti alkaa heräillä tässä viekussa, joten täytynee kaivaa tissiä esiin :)

Terkuin, Lilli ja tyttönen, jolla ikää 2vk

Aika lapsivuodeosastolla

Toisinaan tuntuu, että mua ei ole luotu olemaan raskaana tai hankkimaan lapsia, koska näitä tämmösiä yllättäviä "vastoinkäymisiä" sattui tän matkan varrelle niin monia..

No, vauva saatiin hengissä maailmaan (JES!), vaikka napanuora olikin kertaalleen kaulan ympärillä ja ktg-käyrässä olikin sydänäänilaskuja. Silti vauvan hapetus-arvot olivat kunnossa ja tyttö todettiin terveeksi. Toki alkuun tytöllä oli matala pulssi ja matala lämpö, mutta nekin onneksi korjaantuivat jo synnytyssalin seurannassa.

Ihme tapahtui, ja me saatii siinä kaikessa hulinassa perhehuone. Juuri kun oltiin päästy siirtymään lapsivuodeosastolle, mies sai meidän varakoiranhoitajalta viestin (siis keskellä yötä klo 3), että hän lähtee kotiin ja jättää meidän koiran yksin. Meidän koira on siis alle puolitoista vuotias, eikä ole koskaan ollut yötä meistä erossa. Ennen synnytystä minun siskoni lupautui hoitamaan meidän koiraa, jotta ei tartteisi kenellekkään vieraalle jättää. Siskoni kuitenkin perui koiranhoidon päivää ennen synnytystä, että semmonen sisko! Olenkin joskus aikaa sitten kirjoitellut minun ja siskoni väleistä, jotka ei todellakaan ole olleet hyvät. Ollaan kuitenkin tehty töitä meidän sisarussuhteen eteen ja luulin että voisin häneen luottaa, olin väärässä. Eli nyt sitten varakoiranhoitajaksi oli valjastettu meidän naapurissa asuva miehen kaveri, jolla ei ole juuri mitään kokemusta koirista. Mies sitten nukkui minun ja vauvan kanssa muutaman tunnin ja lähti kotiin ulkoiluttamaan koiraa. Perhehuone jouduttiin purkamaan seuraavana päivänä :(

Muutoin elämä lapsivuoteella lähti sujumaan, vaikka mies olikin yöt kotona. Vauvalta mitattiin verensokereita minun raskausdiabeteksen vuoksi. Kaikki arvot olivat hyviä, yhtä lukuunottamatta, jolloin tulos oli 2.9 (tavoite on yli 3.0). Tämän vuoksi sain kamalan ripityksen, että miksi olen VAIN imettänyt vauvaani, enkä ole antanut lisämaitoja. Koitin piipittää, että olen herätellyt vauvaa syömään 3 tunnin välein ja että vauva on imenyt rintaa hyvin. Ei auttanut, vaan vauvalle tuputettiin lisämaitoa, jonka kuitenkin itsepäisesti annoin ruiskulla. Sain tästäkin muutaman hieman epäileväisen katseen. Toisena vuorokautena painonlaskua oli vain 5%, eli en oikein ymmärtänyt miksi lisämaidosta touhotettiin niin paljon.

Vauvalle tehtiin kotiinlähtötarkistus maanantaina, ja oltiin jo innoissamme pääsemässä kotiin. Olinhan ollut sairaalassa jo melko pitkään, ja vauvallakin oli ikää lähes 3vrk:tta. Tarkastuksessa kuitenkin huomattiin vauvan olevan keltainen. Bilirubiini oli jo melkoisen korkea, joten vauva laitettiin samantien sinivalohoitoon. Samassa yhteydessä sain taas saarnan, että miksi en ole antanut alle 3kg vauvalle enempää lisämaitoja. Itkuhan siitä taas pääsi. Vauvalle aloitettiin sitten säännölliset lisämaidot. Ymmärrän kyllä syyn, bilirubiinin pitää päästä poistumaan eritteiden kautta. Maidot oli tottakai pakko antaa pullolla, jota vauva hyljeksi ja meinasi jokaisella syöttökerralla tukehtua, sillä pullosta tuli kerrallaan valtavasti maitoa. Kun en saanut imetyksen päälle annettua koko 30ml lisämaitoa, sain taas syyttäviä katseita.

Imetykseen en saanut mitään tukea koko osastolla olo aikana. Imetin vauvaani lähinnä salaa, siten että käänsin sinivalolampun meitä kohden. Maitoa minulta tuli heti todella hyvin. Olisi ollut mukava jos joku olisi vaikka vinkannut minulle lypsykoneen käyttöä tms. Pelkäsin valtavasti, että pulloruokinta pilaa imuotteen ja ollaan ikuisesti naimisissa lisämaitojen kanssa. Kenelläkään ei ollut aikaa jutella kanssani asiasta, sillä olihan mieheni paikalla. Huoneeseen tultiin aina vaan ilmoittamaan, että jääkaappiin on tehty uusi pullo maitoa ja kyselemään, kuinka paljon yhdellä syötöllä saan tuputettua lisämaitoa. Tuntui äärimmäisen pahalta.

Vauva oli sinivalossa yhteensä kaksi vuorokautta. Ne kaksi päivää olivat elämäni pisimmät! Itkin ja imetin ja annoin lisiä. Ilman miehen tukea en olisi selvinnyt siitä mitenkään. Kukaan hoitajista ei juuri kysellyt vointeja tai jaksamisia. Ainoastaan lisämaidoista pidettiin tarkkaa kirjaa :( Odotin kotiinpääsyä kuin kuuta nousevaa! Vihdoin, viime viikon keskiviikkona, lähes kaksi viikkoa sairaalassa olleena, minä ja vauva pääsimme kotiin. Vauvan paino oli nousussa, jo lähes syntymäpainossa.

Nyt ollaan sitten oltu kotona lähes viikon verran. Maitoa minulta tulee edelleen hyvin, rintakumi on imetyksen jälkeen aina täynnä maitoa. Voin myös kuulla vauvan nieleskelevän. Olemme silti antaneet miehen kanssa imetyksen päälle lisiä, sillä olen ollut aika epävarma maidon riittävyydestä. Tänään meillä kävi terveydenhoitaja kotikäynnillä. Vauvan paino oli noussut hienosti, ollen nyt 2820g (eli yli syntymäpainon), 90g enemmän kuin viikko sitten. Nyt aion jatkaa tiheitä imetyksiä ja vähentää/lopettaa lisämaidot. Mies lähti juuri ostamaan meille sitä rintapumppua :D, jotta saan pumpattua omaa maitoa vauvalle lisämaidoksi.

Mies on muutenkin päässyt hoitelemaan juoksevia asioita, kun me ollaan vauvan kanssa köllitty kotona. Mies on käynyt vaatekaupoilla, ostamassa harsoja ja vaippoja yms. vauvakamaa :) Arki on lähtenyt rullaamaan ihan hyvin, vaikka valmistelut vauvaa varten jäivätkin hieman kesken. Ja voin muuten todeta, että nämä Bravadon imetysliivit ovat ihan huiput! Ovat kyllä hintansa väärtit :) Tosin, minulla ei ole juuri kokemusta muista liiveistä, mutta nämä toimivat hyvin ja tuntuvat ihanilta päällä, voin suositella :)

Jos jollain on hyviä vinkkejä lisämaitojen purkuun, niin otetaan vastaan! :)

Terkuin, Lilli ja tyttö 2820g / ikää lähes 11vrk:tta

Synnytyskertomus

Rikotaampa nyt vihdoin tämä blogihiljaisuus :)

Ajattelin nyt kirjoitella synnytyksestä. Tapahtumasta nyt noin viikko, ja tuntuu että nyt jo moni asia on unohtunut. Lähinnä kirjoitan tätä itselleni muistiin, koska synnytys oli niin raju, että sitä pitää vielä mielessä käsitellä jonkun kerran, jos meinataan joskus lisää jälkikasvua hankkia.

Jos olet raskaana, etkä varsinkaan ole ennen synnyttänyt, suosittelen jättämään tämän lukematta.
Tämä on minun vain minun kokemukseni, enkä halua säikyttää tai järkyttää ketään.  

Synnytys ei siis todellakaan käynnistynyt spontaanisti, vaan torstai-aamuna klo 11 aikaan asetettiin ballonki paikoilleen. Toimenpide oli itsessään suhteellisen helppo ja melko kivuton, sillä kohdunsuu oli pienistä supistuksista kypsynyt hieman. Ballongiin laitettiin "veto" päälle, ja sitten oli tarkoitus odottaa supistuksia. Veto tuntui todella ikävältä, eikä istuminen onnistunut ollenkaan. Kätilö vielä kehuskeli, että hän laittaa aina "hyvät vedot päälle", jotta päästäisiin pian tositoimiin. No, tosi toimiin päästiin melko pian, sillä alle tunnin ballongin laiton jälkeen alkoivat aivan järkyttävät supistuskivut. Koskaan ikinä en ole sellaista tuntenut. Ensimmäinen kova supistus oli jo sellainen, että piti pysähtyä ja nojata seinään ja keskittyä vain hengittämiseen. Seuraava supistus tuli aivan muutaman minuutin päästä, ja oli jo astetta kovempi. Seuraava supistus oli jo aivan tajuton, jonka aikana lysähdin vain lattialle ja ulvoin ja oksensin kivusta. Siis niin käsittämätöntä. Mies soitti käskystä kelloa, mutta juuri silloin meidän kätilö oli jossakin kiinni. Siinä kaiken kivun keskellä, en voinut muuta kuin nykäistä itse ballongin vedon pois, jonka jälkeen supistukset helpottuivat miltei välittömästi. Elämäni kamalimmat 10-15minuuttia. Olin täysin hiestä märkä ja uupunut ja totaalisen järkyttynyt. Minullehan sanottiin, että tällä käynnistys metodilla voi mennä jopa vuorokausi.

Kätilö saapui vihdoin paikalle, kun olin päässyt lattialta takaisin sänkyyn ja oli hieman hämillään tilanteesta. Ballongin paikka tarkistettiin laiton yhteydessä ultrassa, joten ilmeisesti nämä järkyttävät kivut aiheutuivat liian kovasta vedosta. Kätilö pahoitteli tilannetta. Kätilö koitti laittaa vetoa uudestaan, jolloin samantien tuli kamala supistus ja totesin, että haluan ballongin pois heti! Ja näin tehtiin.

Sain hetken aikaa toipua kokemuksesta. 3 huonekaveriani olivat aivan järkyttyneitä tapahtuneesta ja vieressäni ollut uudelleen synnyttäjä totesi supistusten olevan juuri tuollaisia aivan synnytyksen loppuvaiheessa. Pelästyin ihan kamalasti. Lääkäri tuli katsomaan minua levon jälkeen, jonka jälkeen tutkittiin, k-suu oli 3cm auki ja kanava lähes hävinnyt. Klo 17 laitettiin sitten kalvot puhki. Koska vauva oli vielä korkealle, en saanut enää liikkua vaan jouduin olemaan vuodelevossa. Sitten vain odoteltiin supistuksia. Yöllä alkoivat omat spontaanit supistukset, joihin sain lämpöpussit ensihätään, loppuyöstä sain sitten vielä kipupiikin, joka helpotti supistuksia ja sain nukuttua jokusen tunnin.

Perjantai aamu alkoi aamukäyrällä, supistukset olivat heikenneet. Ihmettelin, kun makasin käyrällä lähes parin tunnin ajan, jonka jälkeen tajusin että käyrä oli taas nuivaa, eli vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Kaksi lääkäriä tuli tutkimaan minua, todettiin että kohdunsuun tilanne oli edennyt hieman, 3,5cm auki. Käsky kävi siirtää heti synnytyssaliin. No, saliin emme päässeet, vaan tarkkailuhuoneeseen. Siellä makasin taas tunnin-kaksi ja seurailtiin käyrää. Ymmärsin, että kokoajan oltiin sektiovalmiudessa, siksi eivät viitsineet salia "liata". Vauva kuitenkin virkistyi ja käyrä parani ja pääsimme siirtymään synnytyssaliin n. klo 13.

klo 13:30 jatkettiin sitten käynnistystä oksitosiini-tipalla. Kätilö kertoi, että synnytys ei välttämättä lähde käyntiin, että kannattaa olla kärsivällinen. Juteltiin toiveista ja ilmoitin, että toivon hyvän kivunlivityksen aiemman kamalan kokemuksen jälkeen.

Kun tippaa oli mennyt 30min, alkoivat säännölliset, kivuliaat supistukset. Ne alkoivat jälleen kuin tyhjästä. Sain heti kivunlivitystä kun pyysin. Ensin aloitettiin ilokaasulla, ja kipupiikillä, ne toimivat yllättävän hyvin hetken aikaa. Sitten kivut pahenivat, sain tens-laitteen. Kokoajan nojasin säkkituoliin ja pyörittelin lantiota. Imppasin ilokaasua kuin hullu, ja mies antoi tenssistä tehoboosteja. Tämän jälkeen alkaakin muistikuvat hämärtyä. Olin täysin "päissäni", tajusin vain etten enää selviä. Sain todella nopeasti kipu-fentanyl katetrin selkääni, ja tilanne helpottui hetkeksi. Kuitenkin supistukset olivat niin kipeitä, että jouduin kokoajan ottamaan ilokaasua. Koska tilanne ei rauhoittunut, jatkettiin kivunlievitystä epiduraalilla, tässä vaiheessa kohdunsuu oli 7cm auki. Tämäkään ei täysin toiminut, vaan lisäannos epiduraalia annettiin alle tunti ensimmäisen laiton jälkeen. No, tämäkään ei täysin toiminut.

Juuri vuorovaihteessa tilanne tutkittiin ja olin täysin auki, mutta vauva oli vielä melko korkealla. Hengittelin siis lisää ilokaasua kuin hullu. Sain luvan hieman ähkiä, jotta vauva laskeutuisi, ja näin tapahtui. Pian alkoi se järkyttävä venymis-kipu, tuntui etten selviä. Sain siis vielä pudendaalipuudutteen. Se helpotti tilannetta hieman ja alettiin ponnistaa. Ponnistelin molemmilla kyljillä ja puoli-istuvassa asennossa. Tunsin yhä valtavaa supistuskipua paineentunteen lisäksi, joten sain vielä epiduraalikatetriin pelkkää puudute-ainetta. Jatkettiin ponnistamista. Se kipu oli aivan kamalaa ja oksensin raivon vallalla. En kertakaikkiaan uskaltanut ponnistaa, se kipu oli niin lamaannuttavaa. Puolentoista tunnin päästä saatiin lääkäri arvoimaan tilannetta, todettiin tarjontavirhe. Loppu hoitui imukupilla, kahdella vedolla. Sekin oli aivan sanoinkuvailemattoman kamalaa. Ulvoin jollain aivan eläimellisellä tavalla, niin pelottavaa se oli.

Vauva syntyi pää kenossa, napanuora kerran kaulan ympärillä. Imukupin vuoksi minulle leikattiin pieni episiotomia, tämän lisäksi emättiin tuli repeämä. Kätilö onneksi puudutti hyvin ja sain hengitellä ilokaasua vielä ompelemisenkin ajan.

Vauvan sain heti rinnalle ja mies leikkasi napanuoran. Mies selviytyi synnytyksestä todella hienosti! Hän oli minun tukena ja toimi juuri niinkuin toivoin. Silitti silloin kun halusin, ja piti näpit kurissa silloin kuin ulvoin :D Miehen läsnäolo oli korvaamatonta. Vaikka minusta synnytys oli aivan kamala, on miehellä toinenlainen näkemys. Hän odotti pahempaa. Aika yllättävää, sillä en varmaan ole ikinä elämässäni kiljunut ja huutanut niin eläimellisesti kun imukupin aikana :D

Olen todella tyytyväinen kivunlieivitykseen, vaikka juuri mikään ei toiminutkaan. Sain siis todellakin aivan kaiken mahdollisen, mitä oli tarjolla :D Kunnon arsenaali, ja silti kivut olivat sietämättömät. En tiedä johtuiko nämä kamalat kivut siitä, että ne olivat oksitosiinilla tehtyjä. Kätilöt salissa olivat ihania ja kannustavia. Parempaa hoitoa en olisi voinut toivoa. Vaikka vuoro vaihtui juuri ponnistusvaiheen alussa, toimi meidän kemiat todella hyvin uudenkin kätilön kanssa. Lähinnä olen äärimmäisen pettynyt omaan suoritukseeni ja järkyttynyt siitä, miten en kestänytkään niitä kipuja. Luulin aina, että minulla on suhteellisen hyvä kivunsietokyky, mutta tämä oli jotain aivan muuta.

Olen äärimmäisen onnellinen vauvasta ja hänen vuokseen toki kärsin tämän kärsimyksen. Tässä vaiheessa en kuitenkaan tiedä, uskaltaisinko vielä joskus kokeilla uutta alatiesynnytystä. Eikä nyt ole aika semmoisia miettiäkkään. Aion palata tähän tekstiin joskus myöhemmin ja käsitellä sitä ilman näitä hormonimyrskyjä :)

Nyt palaan sohvalle vauvani viereen, rakastan tuota tyttöä<3 Turhaan siis huolin kiintymyssuhteesta :D

Meidän matka ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan "vastoinkäymiset" jatkuivat lapsivuodeosastolla. Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.

Terkuin, Lilli ja tyttö, jolla ikää 6vrk:tta ja toinen ilta kotona<3

Rakkauspakkaus

Meille syntyi eilen 6.11.2015 klo 22:17 pieni tyttö<3

Painoa neidillä on 2790g, pituutta 46cm ja pipon mitta on 32,5cm. Juuri ihanan kokoinen beibi. Voimme molemmat hyvin, nyt harjoitellaan uutta elämää yhdessä :)

Voin kertoa että olen täysin rakastunut tuohon tytön tylleröön, en voi lakata tuijottamasta häntä<3
Jos kaikki menee hyvin, pääsemme kotiutumaan maanantaina.
Palaan sitten kertomaan tarkemmin viimepäivien hurjat kuviot.

Ja kiitos vielä kaikille ihanista kommenteista! <3

Terveisin, Lilli ja neiti, jolla ikää 22tuntia

Loppusuoralla

Homma etenee...

Eilinen ja tämä päivä on ollut aika kamalia. Verenpaineet on heitelleet ja lääkäri on käynyt mua tutkimassa ja useasti on peräänkin jouduttu soittelemaan. Lääkitystä on venkslattu ees sun taas, ja olo vaan pysyy kökkönä. Eilen olin niin koomassa, että en kyennyt kun makaamaan silmät kiinni, edes puhelimessa en jaksanut puhua. Sainkin käskyn vaan levätä, syömässä saa käydä pikapikaa, samoin vessassa.

Tänään sitten lääkäri vihdoin teki päätöksiä, ja totesi ettei näin enää voida jatkaa. Kohdunsuu oli sormelle auki, aavistuksen kanavaa jäljellä. Lääkäri koitti kopeloida hieman rajummin, josko synnytys käynnistyisi spontaanisti. Kuulemma ihan kivan kypsä tilanne. Jos huomisaamuun mennessä ei ole mitään tapahtunut, niin sitten käynnistetään. Jos illalla tulee voinnissa muutoksia niin sitten käynnistetään jo illalla/yöllä.

Ultrassa vauva voi hyvin, istukka toimii ja virtaukset oli kunnossa. Painoarvio oli 2,8kg, eli pieni tirriäinen :)

Nyt sitten levossa odottelen supistuksia, joita ei näy, ei kuulu. Eli todennäköisesti aamulla laitetaan ballongi paikoilleen ja sitten vain odotellaan. Kun ballongi irtoaa (siis jos irtoaa vuorokauden sisällä) niin sitten mennään saliin ja puhkaistaan kalvot. Hurjaaaa!! Tähän voi siis mennä tunneista pariin vuorokauteen. Aika kuumottavaa kun ei tiedä miten homma etenee. Etenkin kun mies ei saa olla täällä yöllä, vasta sitten kun päästään synnytyssaliin niin mies saa olla kokoajan mukana.

Täytyy vaan toivoa, että kaikki menee hyvin ja kerittäisiin saada meidän koiralle hoitaja.

Onko kellään kokemuksia ballongi-käynnistyksestä? Kuinka nopeasti kohdunsuu on auennut?

Nyt jännittää ihan sikana, en tiedä olenko sittenkään tähän valmis :) Perjantaina kun kotoa lähdin, en olisi ikinä uskonut että kotiin tullaan vasta vauvan kanssa, iiikk!

Terkuin Lilli ja tirriäinen rv 38+0

Turha toivoa kotiutumista

Eli siis yhä täällä :/

Olin jotenkin aamulla älyttömän toiveikas, että kyllä kaikki menee kerrankin hyvin ja päästäis kotiin. Mutta aamun verenpaineet oli taas noususuuntaiset. Aikalailla heti aamun aikana kävi selväksi, että ei täältä olla lähdössä minnekkään.

Nyt katsotaan vielä tää päivä tällä lääkityksellä, jos paineet nousee niin taas tehdään lääkemuutoksia. Ihmettelin, että miksei annosta voida samantien muuttaa, mutta kätilö kertoi verenpaineiden heittelyn haittaavan istukan toimintaa, jonka seurauksena vauva voi huonosti. Aamun käyrä oli taas aika monotonisen näköistä, vaikka tyyppi heiluikin mahassa.

Eli ollaan aikalailla lähtöpisteessä. Jos paineita ei saada kuriin, mietitään jälleen kerran sitä käynnistystä, mutta milloinhan sekin sitten oikein on?!?!?! Tää tämmönen epätietoisuus on täällä ihan mahdottoman raastavaa :( Täällä mennään täysin hetki kerrallaan, eikä mitään voi suunnitella. Se on mulle tosi hankalaa.. vaikka siis ehdottomasti mä oon mieluummin täällä ja tiedän ettei meidän oo turvallista olla kotona, mutta silti... Tänään oon taas aika monet itkut itkenyt.

Nyt vain odotan, että vierailuaika alkaa ja saan tänne läheisiä seurakseni. Mies on tänään koko päivän niin kiinni, että ei pääse mua tänne halimaan. Kyllä täällä oppii arvostamaan miestä ja omaa kotia ihan uudella tavalla.

Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että kohta mitattavat paineet olis jotenkin mystisen hyvät :)

Terkuin laitostunut Lilli ja päättäväinen mahanasukki rv 37+5

Kuulumisia osastolta

Täällä sitä yhä ollaan, yhtenä kappaleena.

Eilen oli aika kamala päivä, joten en jaksanut tännekkään mitään päivittää. En saanut yöllä nukuttua ollenkaan, joten aamulla kaiken muun olon lisäksi oli vielä valtava univelka päällä.

Päivät täällä etenee ruokailujen tahtiin. Tuntuu, että täällä syödään koko ajan! Ruokaillessa onneksi saa aikaa kulumaan, kun juttelee muiden odottajien kanssa. Täytyy sanoa, että saan olla tyytyväinen, että minulla on "vain" raskausmyrkytys, niin kamalia kohtalontovereita täällä on. Täällä on muutama odottaja maannut jo useita viikkoja, ja makaavat synnytykseen asti. Yhdellä on vauva kuollut, kun se syntyi rv 26, eikä mitään ollut tehtävissä. Parin vauvalla on jokin kehityshäiriö ja parilla on jotain istukkaongelmaa. Silti suurin osa näistä naisista täällä on hyväntuulisia ja hyvinvoivan oloisia. Itse itkeskelin lähes koko eilisen koti-ikävää ja huonoa oloa. Tuntui jopa typerältä, vaikka tiedän että onhan meilläkin ihan kunnon syy maata täällä.

Eilinen meni myös aika pitkälti verenpaineita mittaillessa. Lääkitys aloitettiin jo siellä päivystyksessä ja sitä on täällä muutettu tiuhaan tahtiin, kun tuntui että paineet vaan nousee eikä niitä saada millään alas. Nyt otan paria eri lääkettä ainakin 4 kertaa päivässä. Tämä on nyt tuottanut tulosta ja tämän aamun paineet oli jo melko hyvät.

Tässä hurjin mittaustulos. Tämän jälkeen haettiin lääkäri paikalle pikavauhtia.

Kovasta päänsärystä olen kärsinyt myös, samoin silmissä vilkkuu tähtiä. Se on aika lamauttavaa. Ison osan päivästä makaankin käyrällä. Ktg-käyrää otetaan 3 kertaa päivässä ja aina tunnin kerrallaan. Vauvalla on ollut sydänäänissä hieman huono vaihtelu, joten olen toisinaan maannut pitkiäkin aikoja. Eilisen illan ja tämän aamun käyrät olivat kuitenkin kätilön kertoman mukaan hyviä. Ja vauva onkin alkanut liikkua enemmän entiseen tapaan<3

Turvotus on nyt hieman laskenut, tänne tultaessa sitä oli kertynyt useamman kilon verran. Olin sellaisessa kokovartalopöhötyksessä. Nyt on jo helpompi olla. Valkuaisen määrä oli eilen pysynyt samassa, tämän päivän tulosta vielä odotellaan. Kuitenkin vointi on tänään huomattavasti parempi. Varmasti se, että sain jonkun rauhoittavan lääkkeen illalla, jonka avulla olin taju kankaalla lähes koko yön, auttaa asiaan.

Hoitajat täällä on mukavia. Minua on nyt hoitaneet samat kätilöt, joten aina ei tarvitse aloittaa voinnissa alusta. Mies on ollut täällä joka päivä niin paljon kuin mahdollista. Eilen kävi myös rakas ystävä piristämässä mun iltaa.

Eilisen lääkäri sanoi jatkoista sen verran, että jos proteiini ei nouse, ja paineet saadaan alas, jatkettaisiin seurannalla. Koitin kysellä kotiinlähdöstä esim maanantaina, ja hän vain totesi että "Ainahan sitä voi toivoa". Eli en tiedä miten kauan ne pitää täällä seurannassa, jos tilanne rauhoittuu. Jos protskut nousee, niin sitten tietysti synnytetään. Aika epävarmaa tämä tulevaisuus. Ja nyt tietysti huolettaa ne asiat kotona, mitä en ole kerennyt tekemään. Vauvan kotiinlähtövaatteet on valitsematta ja sairaalakassi muutenkin vielä osittain pakkaamatta, tuttipulloja ei ole keitetty, eikä käytetyn sitterin päällisiä ole pesty yms. Toivon siis todella, että täältä päästäisiin vielä yhtenä kappaleena edes käymään kotona...

Terkuin odotteleva Lilli ja vauva rv 37+4

Raskausmyrkytys

Täällä sitä nyt ollaan, osastolla raskausmyrkytysepäilyn vuoksi.

Kävin tänään siellä neuvolassa, jossa verenpaineet oli vaan noussut eilisistä. Pissassa oli proteiini selvästi yhdellä plussalla. Päätä ei niinkään särkenyt, enemmänkin jomotteli. Silmät tuntui aroilta ja muutenkin olo oli vähän höntti. Vauvakin oli ollut melko hiljainen.

Onneksi oma terveydenhoitajani otti minut vastaan ja sain vuodattaa hänelle oloni ja huoleni. Kuunneltiin vauvan sydänäänet, jotka olivat hyvät. Sanoi se kuitenkin samaan hengenvetoon, että päivystykseen pitää lähteä, mielellään vielä taxilla. No siitä sitä sitten lähdettiin. Onneksi mies pääsi aikaisemmin töistä pois ja ehti hyvin mukaan.

Sairaalassa pääsin heti käyrälle. Sydänäänikäyrää otettiin pitkä tovi, sillä vauva oli uninen ja käyrässä oli huono vaihtelu. Annoin uuden pissanäytteen ja muutaman putken verta. Verenpaineita mitattiin tiuhaan, ja luvut senkun kohosivat. Eikä ihmekkään, olin aivan paniikissa! Sitten päästiinkiin heti lääkärille. Kohdunsuu oli vielä ilmeisesti melko epäkypsä synnytystä ajatellen. Vauvalla tuntui olevan kaikki hyvin, vaikka ei taaskaan hievahtanutkaan koko ultrauksen aikana, vaikka kuinka taas tökittiin. Sitten lääkäri ilmoitti että osastolle pitää jäädä, ja välissä pitää vielä vaihtaa sairaalaakin. Niimpä saatiin taxikortti kouraan ja lähdettiin toiseen synnytyssairaalaan.

Tänne tultaessa otettiin taas verenpaineita. Itku on ollu tosi herkässä, niin paljon mua pelottaa ja ahdistaa. Mies lähti kotiin käyttämään koiraa lenkillä ja hakemaan mun tavaroita. Sillä välin itkin minkä kerkesin. Aluksi "iloitsin" kun sain olla yksin tässä 4 hengen huoneessa, mutta melkein heti perään sainkin itselleni huonekaverin.

Illan mittaan on otettu verenpaineita ja oon saanu paria eri lääkettä, jotta paineet laskis. Päätä on särkenyt aikalailla, siihen sain paracetamolia. Illan ktg-käyrä näytti jo paremmalta ja on tuo tyyppi nyt liikkunutkin.

Kaikki on siis ihan auki. Jos huomisen pissassa on enemmän proteiinia, niin sit vissiin käynnistetään synnytys, koska noi verenpaineet ei meinaa laskea. Jos taas proteiinia on vähemmän kun tänään, niin sit seuraillaan. Toivon kovasti, että pääsisin kotiin, mutta jos paineet on tätä luokkaa niin ihan turha edes moisesta haaveilla. Itkettää ja pelottaa.

Nyt koitan hetkeksi ummistaa silmät. Pahoittelen kirjoitusvirheitä, puutuneilla käsillä on hankala osua puhelimen näppäimiin.

Terkuin itkuinen Lilli ja koomainen masun asukki rv 37+2

8. Neuvolakäynti + alkava toksemia?

Tänään oli taas aamulla neuvolakäynti, raskausviikkoja on jo kasassa 37+1. Aika oli jo klo 9, eli ei kauhean kiva tällaiselle iltavirkulle. Joudun jälleen menemään neuvolaan yksin, sillä luonnollisesti mies on aamusta töissä. Tuli jotenkin tosi paha mieli kun menin neuvolaan, ja näin pari perhevalmennuksesta tuttua mammaa myös käynnillä, ja heillä oli puolisot mukanaan :/ Juuri tänään minäkin olisin tarvinnut miehen tuekseni mukaan.

Minut otti vastaan jokin toinen neuvolantäti, sillä omani oli tänään vielä sairauslomalla. Ennen käyntiä saavuin jälleen paikalle hyvissä ajoin mittaamaan verenpainetta. Mittari kuitenkin sijaitsee samassa tilassa, mihin äideille on järjestetty tilat imettämiseen. Tänäänkin siellä oli kaksi mammaa imettämässä/höpisemässä ja meikäläinen mittaamassa verenpaineita. Ei siis järin rentouttavaa, ainakaan minulle. No sain jonkunlaiset paineet mitattua, jotka olivat kyllä reilusti yläkanttiin. Pistin verenpaineen nousun tuon tilanteen piikkiin. Pissassa oli jälleen hieman proteiinia, ei ehkä kuitenkaan ihan yhden plussan verran.

No tämä neuvolantäti tuntui olevan hyvin kiireinen. Äkkiä kyseltiin kuulumiset ja sain kerrottua että huonosti olen nukkunut. Tarkisti verenpaineet ja kyseli päänsärystä, ja totesin kyllä että eilen alkoi melkomoinen jomotus, joka jatkui tänä aamunakin. Sanoin samaan hengenvetoon, että olen kyllä nukkunut huonosti, josko johtuisi siis siitä. Näin jälkikäteen tajusin, että juuri viimeyönä nukuin yllättävän hyvin. Menin miehen kanssa yhtäaikaa nukkumaan klo 22:30 aikoihin ja heräsin aamulla miehen lähtiessä töihin (jos ei paria pissareissua lasketa mukaan). Verenpaineen nousun hänkin kuittasi sillä rauhattomalla tilanteella, mutta edelleen näin jälkeen päin ajateltuna, paineet ovat kyllä tosi korkeat edellisiin lukemiin verrattuna. Tänään verenpaine oli 147/112, kun taas viimeksi 134/92 (silloinkin mittailin imettäjien kanssa yhtäaikaa). Muutoin verenpaineet ovat olleet 122/82 luokkaa.

Paino oli noussut myös aika melkoisesti, 2,4kg. Turvotuksia on siis ilmeisesti aika paljon, minkä totesin aamulla kun nahkanilkkurit eivät enää mahtuneetkaan jalkaan. Samat kengät minulla oli jalassa toissapäivänä. No, jos iloisia asioita pitää löytää, niin näköhäiriöitä ei ole, eikä myöskään vannemaista ylävatsakipua. Sellainen yleinen höntti ja vähän kurja olo kylläkin.

Vauvalla oli kaikki hyvin, sykkeet normaalia luokkaa. Pää oli vielä liikuteltavissa, eli laskeutumista odotellessa. Sf-mittaa ei mitattu (?). Olin jotenkin niin pöhnässä koko käynnin ajan, etten edes tajunnut että se jätettiin mittaamatta.

Lopuksi terveydenhoitaja sanoi, että jos maanantaina tulisin uudelleen itsekseni mittaamaan verenpaineet, ja seuraava neuvolakäynti on sitten puolentoista viikon päästä. Sitten se sanoi vähän niinkun että heihei. En siis todellakaan kerennyt kysyä edes yhtään mitään, niin kiireesti tuo alkoi kirjoittamaan koneelle jotain ja vaikutti erittäin kiireiseltä. Kaikenkaikkiaan tuohon käyntiin meni 20min. Lähdin sitten hieman takki auki kotia kohti, kerkesin bussipysäkille kun sain tekstiviestin neuvolasta, että sinne pitääkin mennä takaisin jo huomenna klo 12.

Otin kotiin tultaessa päiväunet, ja huomaan, että edelleenkin päätä jyskyttää. Luin äsken netistä raskausmyrkytyksestä ja hieman säikähdin. En tajunnut esim neuvolassa sanoa, että kädet ja sormet puutuu erittäin helposti, joka ilmeisesti siis johtuu ylävartalon turvotuksesta. Terkkari ei edes kysynyt turvotuksista, sanoi vain että loppua kohden voi tulla runsaampaa painonnousua. Turvotuskohdan se on jättänyt neuvolakortista täyttämättä. Mietin, että mitähän tässä nyt tekisi.. Toisaalta, hyvä että pääsen jo huomenna jälleen neuvolaan ja ilmeisesti vielä omalle terveydenhoitajalle, mutta voiko joku raskausmyrkytys kehittyä niin nopeasti että vauvalle kerkiäisi sattua jotakin tässä yön aikana? Aiheuttaako jo yksistään korkeat verenpaineet vauvalle haittaa? Onko kenelläkään kokemuksia? 
Jäi kyllä vähän turvaton olo..

Terkuin huolestunut Lilli ja toivottavasti hyvinvoiva vauva rv 37+1

Imetysliivit

Kiitos aivan mahdottomasti kaikille, jotka antoivat hyviä imetysliivi-vinkkejä tuonne aikaisempaan postaukseen!

Aloin teidän kommenttien perusteella perehtyä Bravadon imetysliiveihin. Kun luin kokemuksia netistä, en löytänyt yhden yhtä negatiivista palautetta. Kaikki vain hehkuttivat, miten upeat ja mahtavat imetysliivit ovat. Hinta näillä liiveillä on kyllä myös aika mahtava, mutta toisaalta jos imetys onnistuu, niin haluan kyllä pitää rinnoistani mahdollisimman hyvää huolta tukevilla liiveillä. Lisäksi, näitä liivejä oli aika ihanissa väreissä, ei vain niitä tavis mustia ja valkoisia.

Bravado Body Silk Seamless, kuva täältä

Löysinkin nettikaupan nimeltä Nettiemo, jossa nämä Bravadon Body Silk Seamless-liivit olivat hieman edullisemmat kuin muissa nettikaupoissa. Olisin toki mennyt näitä liikkeeseenkin etsimään (ja kokeilemaan), mutta unettomana yönä innoistuin näistä vain niin valtavasti, että tilaus oli pakko laittaa tulille heti :D Sivuilla oli melkoisen hyvä kokotaulukko, joiden mittojen mukaan tilaus oli mahdollista tehdä. Tilasin kuitenkin koon isommat, kuin mitä taulukossa oli suositeltu. Tilaus käsiteltiin todella nopeasti ja liivit saapuivatkin postilaatikkoon kaksi päivää myöhemmin. Koko osui nappiin, vaikka kuppi on ehkä vielä aavistuksen reiluhko. Rinnat kuitenkin varmasti turpoavat maidon noustessa, joten silloin nämä on varmasti juuri oikean kokoiset! Olen jonkin verran keikistellyt nämä päällä täällä kotona, ja voin todeta että nämä tuntuvat ihanilta päällä. Kangas on äärimmäisen pehmeää, tuntuu kuin liivejä ei olisi päällä ollenkaan. Olen todella yllättynyt, että voin innostua imetysliiveistä tällä tavalla :D Toivon nyt siis vielä enemmän, että imetys onnistuisi ja liivit tulisivat käyttöön :)

Sain vinkiksi myös tällaisen brittiläisen nettikaupan, josta liivit saa suomen hintoja huomattavasti edullisemmin. Aionkin laittaa täältä toiset liivit tilaukseen :)

Muutoin imetys kyllä jännittää jonkun verran. Olen nyt lähipiiristä kuullut monta imetystarinaa, joissa kaikki ei vain ole mennyt hyvin panostuksesta huolimatta ja imetys on hiipunut melko pian. Eniten jännitän sitä, että vauva on uninen eikä jaksa kunnolla imeä. Se myös kauhistuttaa, miten kipeiksi rinnat tulevat maidonnousun aikaan, ja miltä imetys silloin mahtaa tuntua. Rinnat kun ovat jo nyt todella arat :/ Jännitän myös, oppiiko vauva oikeanlaisen imuotteen ja mitä kaikkia mahdollisia imetyksen apuvälineitä me vielä tullaan tarvitsemaankaan. Rintakumeja en ole ostanut ennakkoon, mutta kannattaisikohan niitä olla valmiiksi? Koitan olla ottamatta stressiä koko imetyksestä, onnistuu jos onnistuu. Kyllä ne vauvat sillä korvikkeellakin kasvavat :)

Terkuin, imetysliiveistä innostunut Lilli ja vauveliini rv 36+4

Synnytystapa-arvio

Heips kukkuu, täällä ollaan taas :)
Oon kyllä ollut niiiiiin törkeän väsynyt, että tänkin postauksen aikaansaaminen tuntuu aika haastavalta. Toivottavasti tästä saa siis edes jotain selvää...

Eilen meillä oli synnytystapa-arvio, rv 36+0. Jännitin (tai siis oikeastaan panikoin) tuota käyntiä niin paljon, ettei nukkumisesta tullut yhtään mitään. Menin tyhmänä netistä lukemaan muiden kokemuksia tommosesta käynnistä ja jäi aika tyhjä olo. Aamulla olin jo niin peloissani ja väsynyt, että väkisin syöty aamupala tuli ylös ennen lähtöä, onneksi oltiin vielä kotona. Ja onneksi ihana mieheni oli ottanut eilisen vapaaksi, että pääsi mukaan pitämään hermoilevaa eukkoaan kädestä kiinni<3

Lääkäri oli luonnollisesti myöhässä, odottaminen oli kyllä ihan kamalaa. Päästiin huoneeseen ja vastassa oli mukava nuori naislääkäri, joka ei oikein kyllä ymmärtänyt käynnin aihetta, nyt kun sf-mittakin on tasoittumaan päin. Kerroin, että kai tämä käynti on enemmän mun pääkoppaa varten. Lääkäri kattoi mun verensokeriseurannan arvot ja kehui niitä hyviksi. Myös painonnousuun se oli tyytyväinen, käski jatkaa loppuraskauden samaan malliin (eli toisinaan on siis lupa herkutella, JEEE :)) Verenpaineissakaan ei ollut kuulemma moitittavaa.

Sisätutkimuksessa kohdunsuu oli pehmentynyt ja "laskeutunut hyvin", mutta sisäsuu oli vielä kiinni. Lääkäri kokeili myös lantiota, ja totesi sen olevan hyvän tuntuinen, eikä esteitä alatiesynnytykselle olisi. Ultrassa vauvasta otettiin monet mitat, ja heti alkuun lääkäri totesi että kysymyksessä on siro vauva, ei siis missään nimessä ainakaan liian iso. Painoarvioksi hän merkkasi neuvolakorttiin ultran mittojen perusteella 2425g. Lääkäri näytti myös kasvukäyrän, jossa meidän vauva sijoittuu keskikäyrän alapuolelle. Olin melkoisen hämmentynyt. Nähtävästi istukka kuitenkin toimii moitteettomasti ja napavirtauksetkin olivat ilmeisesti ok. Ainut, mitä lääkäri vähän jäi miettimään, oli vauvan liikkuminen. Vauva kun nimittäin oli täysin koomassa. Vaikka mahaa heiluteltiin ja hytkyteltiin, toinen ei suostunut juurikaan liikkumaan. Aamulla oli kyllä vetänyt mahassa sellaiset rallit että... Sain siis liikelaskentaohjeet kotiin ja käskyn tarkkailla vauvan liikkumista. Mutta jos jotain häikkää tai huolta olisi ilmennyt, kai lääkäri olisi sopinut jonkun kontrolliajan? Lopuksi sain vain tervetulo-toivotukset synnyttämään.

Olin kyllä niiiiin huojentunut kun päästiin sairaalan ovista ulos. Mies oli kyllä hieman pettynyt, sillä tämä mysteerivauva ei näyttänyt taaskaan sukupuoltaan :D Sillä välin kun odoteltiin vauvan heräämistä, lääkärillä oli aikaa tihrustaa jalkoväliin, mutta jalat oli niin tiukasti yhdessä, eikä mitään arvoita edes voitu antaa :) Tämä on niin meidän tuuria, mutta ehkä tälläkin on jokin tarkoitus :) Ollaan siis jännityksessä loppuun asti..

Omasta voinnista voin jälleen vain todeta että väsyttää. Eilisen jälkeen olin kyllä ihan puhki, ja sainkin yöllä nukuttua jokusen tunnin. Heräsin yöllä kuitenkin jäätäviin lonkkakipuihin. Kivut säteilee jalkoihin asti sitten, että tuntuu kuin polvetkin olisi ihan tulessa. Myös luonnollisesti selkään sattuu. Menkkajomotukset ovat jatkuneet toisinaan. On hetkiä, jolloin tunne on tosi inhottava, ja hetkiä jolloin menkkatuntemuksia ei ole ollenkaan. Ota näistäkin nyt selvää.. Olen tämän raskauden aikana syönyt enemmän särkylääkkeitä kun koskaan elämässäni ennen :( Tänään, sen lisäksi että väsyttää, niin on aika yksinäinen ja orpo olo. Mies lähti tänään työmatkalle, sillä mitään uhkaavan synnytyksen merkkejä ei ollut ilmassa. Mies on ollut poissakotoa aamusta asti, ja jo nyt tuntuu että on ikävä. Vähän hassua, pistetään tämäkin hormonien piikkiin :)

Nyt menen jatkamaan sohvalla makoilua suklaalevyn kanssa :D

Terkuin, Lilli ja siro masun asukki rv 36+1

Kuulumisia

Blogissa on ollut nyt hiukan hiljaista..
Tänään eletään raskausviikkojen osalta 35+1. Syy hiljaisuuteen johtuu varmastikkin tästä armottomasta väsymyksestä. Nukkuminen on siis edelleen haastavaa ja erittäin katkonaista. Olen saanut nukuttua joitakin tunteja, mutta viime yö meni täysin valvoessa. Aikaisemmin olen ollut päivisin pirteä, mutta nyt tämä nukkumattomuus on alkanut näkyä mahdottomana väsymyksenä ja saamattomuutena. Päivisin olen koittanut ottaa päiväunia, mutta mieli vaeltaa kokoajan jossain, eikä unenpäästä tahdo saada kiinni.

Väsymyksestä huolimatta olen koittanut tehdä valmisteluja vauvaa varten. Vaatteet on nyt pesty ja lajiteltu lipastoon. Viikonloppuna olisi tarkoitus miehen kanssa mennä metsästämään vielä viimeisiä vauvanvaatteita. Pinnasänky on kasattu ja aseteltu paikoilleen sekä patja tuuletettu. Mieli tekisi jo pedata sänky valmiiksi, mutta vielä taitaa olla liian aikaista :)

Tänään on kuitenkin ollut vähän erilainen päivä. Touhuilin kotona pikkujuttuja väsymyksestä huolimatta, kunnes tajusin vatsalla menkkamaiset juilinnat. Juuri sellaiset mitä on ennen menkkoja, kun odottaa koska lirahtaa. Ei mennyt kauaa kun juilinnat voimistuivat ja kipu alkoi tuntua myös alaselässä. Tässä vaiheessa nousi jo tuskan hiki otsalle ja touhuilut oli pakko lopettaa ja mennä lepäämään. Huomasin myös voimakasta paineentunnetta, ihan kuin kokoajan olisi valtava pissahätä. Kai tuo vauva tuolla nyt sitten laskeutuu? Levossakin juilii ihan kiitettävästi ja vauvan liikkeet tuntuu myös kivuliailta.

Luinkin tuolta internetin ihmeellisestä maailmasta, että monilla on alkanut juuri näillä viikoilla samankaltaiset kipuilut, ja nää on sitten jatkunut aina vauvan syntymään asti. Yhtään lisäkipuja en nyt kaipaisi! Joillakin oli myös synnytys käynnistynyt juuri tämänkaltaisilla tuntemuksilla näillä viikoilla. Se hieman säikäytti. Tajusin, että sairaalakassa on vielä pakkaamatta ja imetysliivit ja rintapumppu vielä ostamatta. Kai se kassi pitäisi ainakin laittaa kuntoon, eihän sitä tiedä milloin lähtö tulee. Toivottavasti ei nyt vielä ainakaan. Miehellä on ensi viikolla laivareissu tiedossa, olisi kamalaa jos juuri silloin alkaisi tapahtua :( Ehkä tää väsymys saa mut nyt hieman ylireagoimaan.
Onko muillakin ollut menkkajuilintaa hyvissä ajoin ennen synnytystä?

Mieltä kaihertaa myös ne imetysliivit. Mistä löytäisi sopuhintaiset mutta kuitenkin tukevat ja hyvät liivit? Kuulemma kaikki henkkamaukan halpikset on ihan turhakkeita. Alkuun en vain viitsisi ihan kauhean isoja summia tuhlata imetysliiveihin, jos imetys ei sitten onnistukkaan. Ja kuinka monet pitäisi hankkia ennen vauvan syntymää? Aika paljon tässä on vielä selvitettävää...

Nyt jatkan lepäilyä miehen kainalossa, jos nämä kivut pikkuhiljaa helpottaisivat...

Terkuin, Lilli ja toivottavasti vielä masussa viihtyvä tyyppi rv 35+1

Vauvanvaate ärsytys

Noniin, nyt olen ottanut pari "lepopäivää" ja touhuillut lähinnä kotona. Ei täällä kotonakaan nämä hommat lopu kesken, mutta hieman tylsää alkaa olla jo parin päivän jälkeen :D Huomenna sitten taas kaupungille katsastamaan hullut päivät :)

Mutta siis asiaan! Olen nyt siis aloittanut vauvanvaatteiden pesu-urakan. En osaa kyllä yhtään arvioida, onko meillä paljon vai vähän vaatteita. Olen jotenkin ihan kujalla näiden vaatteiden kanssa :D Olen nyt pessyt kaksi täyttä koneellista, hyvä että yksi koneellinen mahtuu juuri ja juuri kuivumaan.

Muutama valkoinen vaate :)

Vauvanvaatteet on saanut mun ärsytyskäyrän nousemaan. Olen nyt koittanut kartoittaa vaatteita ja kuinka paljon mitäkin pitäisi vielä ostaa. Olen vain järkytyksekseni huomannut, että koot vaihtelevat valtavasti merkistä riippuen. Esimerkiksi Name It:n 56cm body on aika melkoisesti isompi H&M:n samankokoinen body. Eli siis kokolappua ei ilmeisesti voi ollenkaan tuijottaa. Tässä todistusaineistoa:

56cm?

Eli nyt en oikeasti tiedä kuinka paljon mitäkin kokoa on. 50cm-koon vaatteita en ole ostanut yhtään, sillä en usko että meille sellainen pieni kirppu siunaantuisi :) Enemmänkin pelkään, että kaikki 56cm vaatteet jää käyttämättä, jos tuleekin joku iso vauva! Aika ahdistavaa :D Tai ehkä olen tehnyt tästä itse itselleni jonkun stressin paikan. Kai sitä nyt aina jotenkin alkuun pääsee. Ja kyllähän mies voi hätätapauksessa käydä heti kaupoilla ostamassa sopivia vaatteita. Ja kyllähän sen vauvankin kanssa voi sitten lähteä ostoksille...

Olen nyt sitten tehnyt listaa vaatteista. Tästä listasta tosin puuttuu vielä uusimmat ostokset (jokunen body ja pöksyt), jotka ovat tällähetkellä pesukoneessa.
Tämä lista siis lähinnä suuntaa-antava:

56cm:
- body x 14
- housut x 4
- potkarit x 2
- puolipotkarit x 2
- yökkäri x 2
- kokoasu x1

62cm:
- body x 7
- housut x 3
- potkarit x 3
- puolipotkarit x 4
- yökkäri x 5
- kokoasu x 2

Ja näiden lisäksi on joitain isompia vaatteita ja tietysti toppavaatteet ja lämpimämmät puvut yms..
62cm vaatteita en enää aiokkaan hirveästi ostaa, sillä haluaisin ostaa sitten "oikean värisiä" :) Mutta voiko siis tosiaan olla, että 56cm vaatteet jäisi kokonaan käyttämättä? Ei minua haittaa, vaikka ne mahtusivat vain parisen viikkoa. Ja kai näillä meidän 62cm vaatteilla pääsee sitten alkuun kun alkaa ensimmäiset kiristää. Ostoslistalla on nyt sitten lähinnä noita yökkäreitä ja sukkia..

Miltä nämä määrät näyttää, puuttuuko jotain? Millaisella vaatemäärällä te muut ootte valmistautuneet? 

Nyt sitten taas pyykin levitykseen :)

Terkuin, Lilli ja eilen mamin säikäyttänyt tyyppi rv 33+6

7. Neuvolakäynti

Hui että, mammaloma on alkanut melko vauhdikkaasti. Jokaiselle päivälle on ollut aina jotain ohjelmaa, ja se on tosissaan tuntunut voinnissa. Kipeämpiä supistuksia on tullut lähes päivittäin, ja iltaisin selkä- ja lonkkakivut ovat vaivanneet. Muutoin mieli on kyllä ollut korkealla. On ollut ihana nähdä ystäviä ja päästä silleen vähän pois arjesta.

Torstain ohjelmassa oli taas neuvolakäynti rv 33+1. Olin taasen yksin liikenteessä, sillä mies makasi kotona kipeänä. Terveydenhoitajan kanssa keskusteltiin tällä kertaa mun huolista, eli suurehkosta sf-mitasta. Pitkään hän kopeloi mun masua ja tunnusteli vauvaa. Vauva on pääalaspäin (onneksi!) ja tuskin enää perätilaan mahtuu kääntymään. Terkkarin mukaan lapsivettä tuntuu olevan melko runsaasti, mikä selittäisi masun ison koon. Vauva tuntui hänen käsissään "hyvän kokoiselta", ei mitenkään ylisuurelta. Painoarvioksi sanoi nyt 2,5kg, eli laskettuna-aika vauvan paino olisi hoitajan mukaan 3,6-3,7kg. En tiedä miten paikkaansa tuo arvio nyt pitää. Eikös näin lopussa vauva kasva n. 200g viikossa? Eli silloinhan vauva painaisi laskettuna-aikana 3900g. Ja jos vielä menisi yliaikaiseksi, niin synnytettävänä olisi yli 4kg vauva! Apua! Sanoinkin, että jos näyttää että tulee iso vauva, en aio synnyttää :D Onneksi meillä on 3 viikon päästä tulossa se synnytystapa-arvio.

Sf-mitta oli kuitenkin onneksi tasoittunut, kasvaa omalla käyrällään kauniisti, nyt jo lähes sen ylemmän viivan mukaisesti. Se ihan pikkaisen rauhoitti mun mieltä. Verensokereita olen mittaillut jotenkuten, ne arvot on kuitenkin olleet kaikki hyviä. Paino oli laskenut edellisestä 1,5kg, eli nyt painoa olisi koko raskauden aikana tullut 5kg. Viime käynnillä oli kyllä niin runsas turvotus, että tämä varmaan selittää painonlaskun. Verenpaineet oli hieman koholla, mutta en päässyt niitä rauhassa mittailemaan, kun samassa tilassa oli yksi pariskunta hoitamassa ja syöttämättä vauvaansa. Koita siinä nyt rentoutua. Verenpaineet kuulemma muutenkin nousee loppua kohden. Pissassa oli proteiinia taas puolikkaalla plussalla, mutta tämäkin on kuulemma tavallista loppuraskaudessa. Eli kaikki kutakuinkin hyvin. Sain ohjeeksi rentoutua ja olla murehtimatta. Sanoi se hoitaja myöskin, että nyt pitäisi ottaa jo vähän rauhallisemmin, ettei joka päivä enää riekkuisi tuolla kaupungilla vaan lepopäiviäkin pitäisi pitää. Ja näin aionkin kyllä tehdä :)

Nyt vain uutena "vaivana" on ilmennyt unettomuus. Vaikka menen joka ilta suht samaan aikaan nukkumaan, niin enää uni ei vain tulekkaan, vaikka koko päivän olisikin ollut menossa ja kaiken järjen mukaan pitäisi väsyttää. Herään myös joka aamu ihan normi aikaan, eli viimeistään joskus klo 10. Ei voi siis siitäkään olla, että nukkuisin liian myöhään. Ja pakko on nukkua kymmeneen asti, jos uni tulee vasta joskus klo 3 aikaan yöllä. Eihän sitä muuten jaksa, kun päiväuniakaan en enää kerkiä harrastamaan. Käsittämättömintä on, ettei mua edes illalla ja silloin alkuyöstä väsytä. Onko tämä nyt jotain tulevaisuuden heräämisiin valmentautumista? Onko muillakin unettomuutta loppua kohden?

Toivottavasti tämä unirytmi pian korjaantuu pian..

Terkuin Uneton mamma ja sen "pieni" hyypiö rv 33+4

Uuden ajan alku

Tänään alkoi äippäloma!
Tai no, virallisesti oon ensin 13 päivää vuosilomalla, ja sitten se äitiysloma alkaa ihan virallisesti. Mutta kyllä mä nyt sanon jo kaikille että oon mammalomalla :) Koska mitä tässä nyt enää tehdään muuta kun odotetaan vauvan tuloa..

Eilen oli siis viimeinen työpäivä. Vaikka olin odottanut tuota päivää kun kuuta nousevaa, niin kyllä mulla oli silti aika haikea olo. Ehkä suurimman haikeuden aihetti se, että nyt mun elämästä poistuu sellanen tuttu ja turvallinen rutiini. Ja rutiinithan tunnetusti luo turvallisuuden tunnetta. Mulla siis tosiaan määräaikainen työsopimus päättyy vanhempainvapaan aikana, joten mulla ei ole enää työtä mihin palata. Kyllä mun esimies sanoi, että voisin olla yhteydessä sitten ensi vuonna, mutta en tiedä haluanko tuonne enää. Vaikka kyllä mua suuresti ahdistaa se, että meillä ei todennäköisesti ole taloudellisesti mahdollista jäädä hoitovapaalle, että mistäs se työ sitten ensi elokuussa pierastaan. Toki elokuuhun on rutkasti aikaa, mutta oon vaan sellainen tyyppi, että vihaan epätietoisuutta ja epävarmuutta. Lasta me ei kyllä haluttaisi laittaa mihinkään vieraaseen hoitoon heti 9kk:n ikäisenä, vaan hoito pitäisi sitten vaan jotenkin järjestää. Hurjaa kyllä ajatella jo tällaisia juttuja!!

Toki sinne työpaikalle jäi myös niitä ihania työkavereita, joita jää ikävä. Ainahan heihin voi yhteyttä pitää, mutta usein ne yhteydenpidot kuitenkin ajan mittaan jää.. Jolloin tapaa mulla jäi myös ikävä mun asiakkaita, kuitenkin nekin ihmiset on tullut aika tutuiksi viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta, aikaansa kutakin! Nyt meidän elämässä alkoi puhaltaa uudet tuulet..

Tämä äippäloma saa ainakin hyvän alun, sillä koitan nähdä mahdollisimman paljon ystäviä ja perhettä nyt kun on vielä aikaa ja vointi kutakuinkin sallii. Tänäänkin näin hyvän ystäväni, joka synnytti reilu 5 viikkoa sitten ihanan tytön. Tyttö oli kasvanut hurjasti viime näkemästä, mutta oli silti vielä pieni pötkylä<3 Oli uskomatonta pidellä tuota vauvaa sylissä ja ajatella että ihan pian pidän omaa vauvaani sylissä. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi :D

Muutenkin loma tuli nyt todella tarpeeseen. Viimeiset työpäivät ovat olleet melko tuskaisia, selkää on särkenyt mahdottomasti ja yöt on mennyt kipujen kanssa kieriessä. Kivut ovat myös aiheuttaneet jälleen kipeitä supistuksia. Supistukset tuntuu todella ilkeiltä vihlaisuilta alavatsalla, onneksi kestoltaan ovat lyhyitä. Tänäänkin piti lähteä kaupungilta vauhdikkaasti kotiin lepäämään, kun supistuksia alkoi tulemaan tiuhempaan. Levossa tilanne helpottaa ja olo kohenee. Silti aika pelottavaa! Ensi viikoilla on neuvola-aika, pitää muistaa mainita näistä ikävistä supistuksista. Muutenkin vauva on ollut jotenkin "hiljaisempi" kun ennen. Toisinaan pitää ihan miettiä, että olenko tuntenut liikkeitä. Yksi ilta söin suklaata ja tein sen jälkeen liikelaskentaa, sain juuri ja juuri vaaditut 10 liikettä kasaan. Hieman huolestuttaa onko tuolla masussa kaikki hyvin. Onneksi on doppleri, jolla voin tarkistaa sydänäänet ja saan hetkellisesti huolen helpottamaan. Ystäväni sanoi, että hänelläkin liikkeet väheni loppua kohden, mutta eihän tässä nyt vielä missään viimeisillä viikoilla olla. Onko muidenkin vauvoilla hiljaisempia päiviä?

Muuten pitääkin alkaa laatimaan listaa, mitä kaikkea pitää vielä touhuta ennen vauvan syntymää!

Lomaterkuin, äippälomalainen ja hiljaisempi asukki rv 32+2

Perhevalmennus osa 2

Eilen meillä oli taas perhevalmennus, jonka teemana oli synnytys ja lapsivuodeaika. En todellakaan odottanut tältä valemennukselta yhtään mitään edellisen valmennuksen kokemuksella. Ja hyvä ettei ollut turhia odotuksia :D Synnytys käytiin kalvosulkeisten muodossa hyvin nopeasti ja yksinkertaisesti läpi, jonka jälkeen katsottiin 20 vuotta vanha synnytysvideo. Videolla uudelleensynnyttäjä ponnistaa rauhallisesti ja hallitusti vauvan maailmaan ja kaikki menee äärimmäisen hyvin ja äidille jää ihana synnytyskokemus. Voi kun se menisikin niin!

Kivunlievitysvaihtoehtoja ei käyty läpi muuten, kun että videon synnyttäjä sai epiduraalin ja alkuun hengitteli ilokaasua. Olisin mielelläni kuullut muistakin vaihtoehdoista. Myöskään isän/tukihenkilön roolia ei käsitelty ollenkaan... Lapsivuodeaikakin käytiin läpi erittäin lyhyellä power point-esitykellä. Sitten käytettiin 26min rentoutuskasetin kuunteluun :D Kaikki odottajat eivät edes mahtuneet patjalle pötköttelemään, meitä oli niin paljon. Eli käteen ei taaskaan jäänyt muuta kun pari lippulappusta.

No, onneksi olen jo perehtynyt näihin synnytysasioihin. Oisin vaan toivonut, että mieskin olisi saanut tästä valmennuksesta jotain tietoa ja osaisi nimenomaan valmentautua henkisesti tulevaan rutistukseen. Ollaan kyllä jo katsottu niitä hus:in yuotube videioita, me kun ei enää päästä tutustumaan synnytyssairaalaan. Silti tuntuu vieläkin ihan oudolta miettiä mitään synnytysasioita, vaikka synnytykseen on enää aikaa n. kaksi kuukautta. En jotenkaan voi vieläkään uskoa, että kohta me ollaan synnyttämässä ja saadaan tuoda oikea, meidän oma vauva kotiin. Jotenkin vieläkin jossain sielun sopukassa pelkään kaiken menevän pieleen, enkä ehkä siksi uskalla täysillä heittäytyä tähän. Monet toivoo, että kunhan vain syntyisi terve lapsi. No, minä toivon vain, että kunhan syntyisi elävä lapsi. Kohtukuoleman pelko on hiipinyt jostain ajatuksiini. Koitan työntää näitä ajatuksia tietoisesti pois, mutta eihän tämmöiselle pelolle mitään voi. Miten voi edes pelätä/jännittää synnytystä kun ensin pelkää ettei edes päästä synnyttämään asti. Ihan hullua!

Itsessään synnytys ei kauheasti jännitä, ainakaan vielä. Toki se kipu kauhistuttaa, mutta uskon että siitä selvitään tehokkaalla kivunlievityksellä. Ja synnytyskipu on vain hetkellistä, eikä se kestä ikuisuuksia, tämä ajatus rauhoittaa minua. Enemmän jännitän sellaisia asioita, mihin en voi itse vaikuttaa. Jos vauva vaikka syntyy huonossa asennossa ja tulee paha repeämä, tai jos kätilön kanssa ei yhtään kemiat natsaa yhteen. Ja yksi iso huoli on, että miten mies selviää koko koitoksesta. Mies kun on ehkä hieman herkempää sorttia, jolle neulat ja tipat yms. aiheuttaa heikotusta. Pelkään, että heikolla hetkellä en saakkaan mieheltä tarvitsemaani tukea, koska häntä heikottaa tipanlaitto ja veren näkeminen sun muut. Miten muiden miehet suhtautuu synnytykseen osallistumiseen/miten osallistuminen on sujunut?

Ehkä työstän näitä synnytysajatuksia sitten lähempänä h-hetkeä :) Nyt vielä koitan sinnitellä 3 päivää töissä ja sitten voi alkaa tosissaan laittamaan kotia vauvaa varten valmiiksi<3 Sain muuten ruinaamani ajan äitipolille synnytystapa-arvioon. Se vain sattuu osumaan raskausviikolle 36. Siihen asti siis saadaan vielä jännittää, että minkäkokoinen tyyppi tuolla asustaa.

Terkuin Lilli ja "vauva" rv 31+1

6. Neuvolakäyti

Viime viikon torstaina oli taas kerran neuvola-aika, viikkoja oli tuolloin 29+1. Mies ei tällä kertaa päässyt mukaan, joten ihan yksikseni kävin.

Vointi on ollut nyt ihan suhteellisen hyvä. Pahimman lonkkakivut on kyllä helpottaneet, vaikka öisin oikea lonkka yhä kipuilee, mutta asennon vaihto nykyään helpottaa. Töissä oon nyt parisen viikkoa jaksanut olla, mutta iltaisin selkä on kyllä aika mahdottoman kipeä. Töissä on onneksi kevennetty mun päivää silleen, että pääsen jaloittelemaan ja saan tehdä hommia aika omassa tahdissa. Ehkä vielä seuraavat 12 työpäivää jaksaa :)

Otin neuvolaan mukaan mun verensokerien omaseurantavihkosen, jotta terkkarikin voi kattoa että kaikki arvot on ollut tosi hyviä. Verenpaineet oli aikalailla entisellä tasolla, MUTTA painoa oli tullut 3kg lisää ja pissassa oli proteiinia :O Ihmettelen syvästi tuota painonnousua, sillä ihan tavallisesti oon syönyt. Toki nyt töihin paluun jälkeen en oo juurikaan jaksanut ylimääräisiä liikkua, mutta voiko kahden viikon "liikkumattomuus" tuoda heti 3kg lisäpainoa?! Toki osa on varmastikkin turvotusta, sillä pian kaikki kengät alkaa puristamaan. Pissassa proteiini oli yhdellä plussalla ihan selkäesti. Sain jo paasauksen toksemia oireista, joita pitäis seurailla. Perjantaina vein aamusta heti uuden pissanäytteen labraan, jonka tulos oli hyvä, eli ei proteiinia. Mistä siis moinen plussa ilmestyi. No, mitään toksemia oireita ei ole, joten kaikki kai hyvin.

SF-mitta oli kasvanut kolmessa viikossa 2cm. Käyrä nousee tasaisesti, mutta hieman yläkäyrän yläpuolella. Anelin lähetettä ultraan, jotta saisin varmuuden että vauvalla on kaikki hyvin ja kasvu on asianmukaista. Heti kättelyssä en kuitenkaan mitään lähetettä saanut. Sen sijaan terveydenhoitaja vei mut toiseen huoneeseen, jossa olikin ultra! Me siis tarkastettiin miten päin se vauva tuolla majailee, ja ihan oikein päin eli pääalaspäin se siellä köllöttelee :) Katsoi se lapsiveden määrääkin, ja totesi että lapsivettä on hyvin ja hänen mielestään siellä on siro vauva. En kuitenkaan voinut jättää asiaa tähän, vaan jankutin vielä kuinka mua huolestuttaa tää asia ja ruinaamisen jälkeen hän lupasi laittaa lähetteen äitipolille, JEEEE :) Nyt siis vaan odotellaan aikaa kotiin :)

Muutenkin yleinen fiilis on ehkä hitusen parempi. Oon nyt hyväksynyt, että tää vauva syntyy tähän meidän nykyiseen kotiin ja se on helpottanut orientoitumista tulevaan. Yhä jaksan hämmästellä, miten aika rientää näin nopeasti. Pieni vauvanvaate-paniikki tuntuu taas iskevän, mutta ehkä sitä äippälomalla kerkiää tehdä vielä viimeiset vaate- ja harsohankinnat. Muuten kaikki on aikalailla kunnossa :) Tarviikohan rintapumppua hankkia etukäteen? Tai imetystyynyä? Mitä mieltä ootte?

Terkuin, Lilli ja yömelskaaja rv 29+5

Perhevalmennus osa 1 + hormonihöyryjä

Viime viikon tiistaina meillä oli ensimmäinen neuvolan perhevalmennus. Teemana oli vauvanhoito ja vanhemmuus. Meidän neuvola on melkoisen iso, joten pariskuntia oli melko paljon. Koko valmennus alkoi aah niin ihanasti: leikillä! Kyllä, aikuiset ihmiset menevät valmennukseen leikkimään. No, toki oli mukava "tutustua" toisiin pariskuntiin, mutta muuten idea oli minusta hieman tyhmä.

Muutenkin koko valmennus oli yhtä huuhaata. Siellä esiteltiin eri nettisivuja, joista löytyy videoita, mistä voi sitten itse kotona opetella vauvan hoitoa. Olen kuullut, että monilla on valmennuksessa ollut oikea vauva perheineen. Meillä oli epärealistisen pieni vauvanukke, jota kukin sai vuorollaan kokeilla :D En voi kun nauraa! Sitten meille esiteltiin vauvanvaatteita äitiyspakkauksesta, huoh.
En todella ymmärrä, mikä tämän "valmennuksen" ideana ja tavoitteena on.

Valmennuksen toisella puoliskolla katsottiin jostain 90-luvulta imetysvideo ja sitten terveydenhoitaja piti power point -esityksen aiheesta. Voiko olla enää kuivempaa. Imetys-jutut siis käsiteltiin noin vartissa. En usko, että kukaan muukaan sai tästä juuri mitään irti. Lopuksi toinen terveydenhoitaja luki meille vielä kirjasta artikkelin, joka koski vanhemmuutta, jonka jälkeen katsottiin taas 20 vuotta vanha video aiheesta. Ja sitten se oli siinä. Siis häh? Onko muidenkin neuvoloissa tällaisia perhevalmennuksia?

Itselläni ei nyt juuri odotuksia ollutkaan, mutta olisin toki olettanut että vauvanhoitoa olisi jollain tapaa edes käyty läpi. En usko että mieskään sai valmennuksesta mitään irti. Opiskellaan nyt sitten itse kaikki youtube-videoiden avulla :D

Kuitenkin tuo vanhemmuus-teema jäi mietityttämään. Siellä kun korostettiin, miten kiintymyssuhdetta edesauttaa mielikuvat vauvasta. Ei mulla ole mitään mielikuvia tästä vauvasta. En minä tiedä millainen tyyppi siellä on. Olen alkanut miettimään, että mitä jos en edes "tykkää" koko vauvasta. Ja voitte vaan uskoa, miten tällaiset ajatukset ahdistaa ja aiheuttaa pakokauhua! En ymmärrä mistä tällaiset negatiiviset fiilikset nyt yhtäkkiä ovat ilmaantuneet mun päähän. Luin netistä myös keskustelua, millaisena ihmiset ovat kokeneet vauvan ensimmäisen vuoden. Sen jälkeen alkoi todenteolla ahdistamaan! Jotenkin mua on vaan alkanut pelottamaan aivan kaikki. Mitä jos en pidäkkään vauva-arjesta tai mitä jos joudun jäämään (esim ero-tilanteessa) yksin vauvan kanssa. Neuvolassa näistä ajatuksista on turha puhua, ei ne ota mitään kantaa, leimaa vaan varmaan jotenkin sekopääksi :/

Tuleeko muillekkin tällaisia ajatuksia? Eniten mulle pakokauhua aiheuttaa se, miten lähellä tää elämänmuutos nyt oikeasti on! Kahden kuukauden päästä vauva on jo täysiaikainen ja voi syntyä milloin vaan.. Eikä sen jälkeen meidän elämä ole enää ikinä samanlaista kuin nyt. En mä ole henkisesti yhtään valmis! APUA!

T: Hermoheikko + joku anonyymi hyypiö rv 28+5

Fysioterapiakäynti

Viime perjantaina mulla oli ohjelmassa fysioterapiakäynti. Odotin tältä käynniltä aika paljon, sillä ajattelin että sieltä jos jostain saan apua. No, ikävä kyllä joudun jälleen kerran pettymään julkiseen terveydenhuoltoon.

Fysioterapeutti oli vanhempi nainen, jonka lähes tulkoon ensimmäiset sanat oli, että nää nyt on näitä raskausvaivoja ja näiden kanssa nyt vaan pitää kärvistellä. Alkoi siis huippu hyvin! Kyllähän mä kärvistelenkin, ei siinä, mutta neuvolasta sain sellasen kuvan että sieltä sais apukeinoja tähän selviytymiseen. Vähän se ihmettele miksi mut oli sinne lähetetty ja etsikin mulle netistä vaan aikaa johonkin odottajien yhteiseen fysioterapia juttuun. No, sellanen ryhmä nyt sitten löytyi, ja sinne pitäisi mennä 9.9. Onko kellään kokemusta tommosesta ryhmästä? Onko siitä ollu jotain hyötyä?

Fyssari kuitenkin tutki mun liikeradat ja totesi että mulla on yliliikkuvat nivelet (jonka jo tiesinkin) ja kertoi että todennäköisesti tästä syystä mulla on enemmän näitä liitos- ja selkäkipuja. Sain kokeilla yhtä tukivyötä, joka tosin oli liian pieni. Sen pienen hetken jota sain tukivyötä kokeilla, se tuntui hyvältä ja harkitsenkin vakavasti sellaisin hankintaa! Katsottiin vielä erilaisia nukkumisasentoja, joilla saisi selän rentoutumaan. Nämä olivatkin jo tuttuja juttuja, sillä joka ikinen yö mulla on ollut se tyynyshow. Eli, en juuri tästä käynnistä kostunut, mutta tulipahan käytyä.

Nyt olo on kyllä kohentunut aivan huomattavasti! Ehkä tämä sairauslomalla olo alkaa vaikuttamaan. Olen saanut nukutuksia ihmeen hyvin ja suurimmat selkäkivut ajoittuvat enää iltaan. Panadolia otan enää yöksi, joten sitäkin olen päässyt vähentämään aika hyvin. Kävelyillä olen käynyt kaksi kertaa päivässä, ja tuntuu että ne on auttanut tähän oloon parhaiten. Nyt jo tuntuu hieman energisemmältä :)

Tänään on ollut jännittävä päivä! Ensinnäkin mulla oli kauan pelätty hammaslääkäri, joka sujui tosi hyvin, ihan turhaan panikoin. Ja sen lisäksi rakas ystäväni on tänään synnyttänyt maailmaan uuden pienen, täydellisen prinsessan<3 Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen heidän perheensä puolesta! Ja samalla olen todella todella kateellinen, niin hullulta kuin tämä kuulostaakin. Olisin mielelläni jo itsekkin marraskuussa ja synnyttämässä. Jotenkin tuntuu heti yksinäiseltä, kun se lähin vertaistuki on nyt "poissa". Toivon, että aika menisi nopeasti ja mekin saataisiin jo oma pieni nyytti syliin. Tällä hetkellä tuntuu, että nämä viikot vain matelee, eikä mitään tapahdu!

Miten te muut maltatte odottaa? :)

Terkuin Lilli ja ensimmäisen ystävänsä saanut hyypiö rv 26+5

5. Neuvolakäynti ja alamäki jatkuu

Kerrotaan heti tähän alkuun päivän ainoa hyvä/iloinen asia, eli sain viime yönä nukuttua jopa kohtuullisen hyvin, tarkoittaen siis usemapaa tuntia. Mahtavaa! Toivottavasti ensi yö menee edes edellisen kaltaisesti :)

Sitten ne muut tämänpäivän jutut:

Tänään oli siis neuvolakäynti, tänään on rv 26+0. Mies lähti mukaan omasta väsymyksestään huolimatta. Siellä ei oikeastaan tänään lätisty juuri yhtään mitään. Kerroin mun oloista ja kivuista, mutta niihin terveydenhoitaja ei oikein ottanut mitään kantaa tai sanonut juuta eikä jaata. Se siitä neuvolan tuesta!

Neuvolassa oli joku putkiremontti, ja mullahan oli kupla otsassa jo ennen neuvolaan menoa. Luulin että olisin käynyt sticksaamassa pissan, mutta ei. Olin siis kamalassa pissahädässä koko neuvolakäynnin ajan. Verenpaineet oli entistä luokkaa, paino oli noussut 1,8kg, mutta jonkin verran turvotus (ja täysinäinen rakko) asiaan vaikuttaa. Hb oli taas laskenut, ollen nyt 113. Terkkari kehoitti syömään taas rautaa, mutta mulla jäi siitä kaameasta rautalitkusta aikamoiset traumat. Laittoi sitten vielä lähetteen labraan, että tarkistetaan sekin asia.

Tänään katsottiin ensimmäisen kerran sf-mitta, joka olikin yllättäen korkea eli 29cm. Menee siis yläkäyrän yläpuolella! Tosin, kyllähän tätä mahaakin jo on. Heti kysyttiin verensokereista, jotka on ollut ihan kunnossa, vaikka en viime viikolla niitä mittaillutkaan. Yhtään ylitystä tai raja-arvoa ei ole tullut. Ollaan toki miehen kanssa herkuteltu nyt kesäaikaan enemmän, eli tunsin puukon (en mitään pientä pistoa) sydämessäni. Itku tuli kurkkuun. Olenko mä nyt kasvattamassa jotain megavauvaa täällä? Muutenkin vatsan palpointi tuntui äärimmäisen ikävältä, koska rakko oli ihan täynnä. Terkkarin mielestä vauva oli päätilassa ja lapsivettä tuntui olevan normaali määrä. Sykkeet oli hyvät, vaikka tää liikkuvainen tyyppi ei ollutkaan yhteistyöhaluinen juuri sydänäänten kuunteluaikaan. Sain sitten 3viikon päähän kontrolliajan, jolloin tarkistetaan onko vauva kasvanut lisää vai missä mennään.

Tänään olen tietysti mittauillut verensokereita ahkerasti, ja kaikki arvot näyttää hyviltä. Mutta ei tämä kaikki tähän pääty.. Olen tänään saanut esimieheltä melkoisen tylyjä tekstiviestejä liittyen työpaikan äitiysloma-ilmoitukseen. En ole mitenkään kerennyt kamalan työkiireen keskellä ilmoitusta tekemään niinä päivinä kun olen töissä ollut. Monesti olen kysynyt, että tulenko sairausloman aikana sen tekemään, se kun tulisi olla tehtynä 2kk ennenkuin jää äitiyslomalle. Pomo on vain vakuutellut, että sillä ei ole kiirettä. No, tänään sillä sitten olikin kiire, ja tämä on nyt minun syy. Olimme jo aiemmin kesällä sopineet suullisesti pomon kanssa, että pidän loput lomat pois ennenkuin jään äitiyslomalle, mutta nyt tämäkään ei sitten enää onnistu. Eli ilmeisesti suullisella sopimuksella ei ole mitään merkitystä ja lomat voidaan perua noin vaan :( Tämä oli aikamoinen takaisku!

Mieli on ollut todella maassa ja monet kyyneleet vieritetty. Nyt voisin laittaa tämän raskauden pauselle, en jaksa! Onko kenelläkään muulla ollut esimiehen kanssa ongelmia raskaudesta johtuen? Tai kokemusta korkeasta sf-mitasta? Nyt tuntuu siltä, etten koskaan enää halua sinne mennäkkään.. Tästä pitäisi nyt jotenkin vain koota itsensä, eihän tämä maailman loppu ole. Mutta neuvolasta saadut syyllisyyden tunteet yhdistettynä loman perumiseen tuntui vain tänään ylivoimaisilta :(

T: Lilli + megavauva rv 26

Luuseri-Lilli

Noniin, ensimmäinen työpäivä takana, ja taas toistaiseksi viimeinen.

Sisua todella tarvittiin maanantai-aamuna, kun ehkä tunnin horroksessa olon jälkeen kello soi ja oli noustava laittautumaan. Töissä oli tuttuun tapaan kamala kaaos, ja moni ihmettelikin miten olin niin väsyneen näköinen. Siellähän koko työyhteisö luonnollisesti tiesi, miksi olin sairauslomalle jäänyt, vaikka itse olin tiedon antanut vain esimiehelle ja kaikista lähimmälle työkaverille, joka ei varmasti hiisku mun asioista mihinkään. Oli siis aika inhottavaa heti aamukahvipöydässä antaa selontekoa sairaslomasta ja nykyvoinnista. Sitten kun kerroin, että tilanne ei ole juuri miksikään muuttunut, niin kahvipöydän vanhemmat akat alkavat kertomaan omia raskauskokemuksiaan näin: "Minä olin vielä edellisenä päivänä normaalisti töissä ennenkuin lähdin seuraava päivänä ponnistamaan", johon toinen komppasi: "Minäkin olin sinnikkäästi töissä juuri äitiysloman alkuun, yhtään en ollut sairauslomalla". Siitä olikin kiva aloittaa työt, tuli todellinen luuseri-olo!

Puolenpäivän aikaan selässä tuntui jo tuttu polte ja liikkuminen oli vaivalloista. Soitin sitten neuvolaan, jossa todettiin että neuvolalääkäri on lomalla, joten terveysasemalle pitäisi ottaa yhteyttä. Sinnittelin päivän loppuun ja kotimatkalla jo lähes tulkoon itkin oloa. Illalla huomasin myös, että alavatsalla tuntui menkkamaisia alavatsajuilimisia. Otin Panadolia ja koitin levätä, mutta kipuilu vain jatkui, kun kunnon lepoasentoa ei löytynyt. Luin jo netistä, miten kova kipu saattaa laukaista supistuksia, jotka alkuun tuntuu juurikin menkkakivuilta. Säikähdin ja samalla päätin, etten todellakaan aio enää mennä töihin!

Aamulla soitin heti terveysasemalle ja vuodatin koko eilisen tapahtumat hoitajalle, joka sitten antoi mulle suosiolla lääkäriajan aamuksi. Sain samalla myös akuuttiajan fysioterapiaan, joka on perjantaina. Lääkäri oli onneksi ihanan empaattinen ja ymmärsi mun vaivat. Tutki selän ja lantion ja totesi, että kipu johtuu SI-nivelen ja lantion löystymisestä. Tähän voisi siis sellainen tukivyö auttaa, jota pääsenkin perjantaina fysioterapiaan sovittamaan. Jos ei tukivyöstä ole apua, niin sitten kärvistellään marraskuuhun asti :/ Kaksi viikkoa sain sairauslomaa, jos vyö ei auta, niin sitten voisi kuulemma kirjoittaa saikkua sinne äitiysloman alkuun asti. Tosin se tulisi hakea työterveyshuollosta, mutta mites haet kun raskaus ei ole sairaus ja he hoitavat vain sairauksia?!

Kysyin myös alavatsakivuista, ja lääkäri totesi niiden olleen todennäköisesti supistuksia. Sain lähetteen labraan antamaan pissanäytteen, että poissuljetaan vielä tulehdus. Jos samanlaisia tuntemuksia tulee lisää, eikä lepo ja panadol auta, niin pitää sitten lähteä päivystykseen :( Alkoi kyllä pelottamaan! Vaikka odotankin vauvan syntymää, en silti halua sen syntyvän viikolla 26!

Sairaslomasta olikin sitten taas mukavaa soittaa pomolle. Hän päivitteli, että miten jollakin voi olla noin hankala raskaus. Eipä juuri kohentanut mun mielialaa.

T: Luuseri-Lilli ja toivottavasti vielä pitkään masussa viihtyvä tyyppi rv 25+6