Viime viikon tiistaina meillä oli ensimmäinen neuvolan perhevalmennus. Teemana oli vauvanhoito ja vanhemmuus. Meidän neuvola on melkoisen iso, joten pariskuntia oli melko paljon. Koko valmennus alkoi aah niin ihanasti: leikillä! Kyllä, aikuiset ihmiset menevät valmennukseen leikkimään. No, toki oli mukava "tutustua" toisiin pariskuntiin, mutta muuten idea oli minusta hieman tyhmä.
Muutenkin koko valmennus oli yhtä huuhaata. Siellä esiteltiin eri nettisivuja, joista löytyy videoita, mistä voi sitten itse kotona opetella vauvan hoitoa. Olen kuullut, että monilla on valmennuksessa ollut oikea vauva perheineen. Meillä oli epärealistisen pieni vauvanukke, jota kukin sai vuorollaan kokeilla :D En voi kun nauraa! Sitten meille esiteltiin vauvanvaatteita äitiyspakkauksesta, huoh.
En todella ymmärrä, mikä tämän "valmennuksen" ideana ja tavoitteena on.
Valmennuksen toisella puoliskolla katsottiin jostain 90-luvulta imetysvideo ja sitten terveydenhoitaja piti power point -esityksen aiheesta. Voiko olla enää kuivempaa. Imetys-jutut siis käsiteltiin noin vartissa. En usko, että kukaan muukaan sai tästä juuri mitään irti. Lopuksi toinen terveydenhoitaja luki meille vielä kirjasta artikkelin, joka koski vanhemmuutta, jonka jälkeen katsottiin taas 20 vuotta vanha video aiheesta. Ja sitten se oli siinä. Siis häh? Onko muidenkin neuvoloissa tällaisia perhevalmennuksia?
Itselläni ei nyt juuri odotuksia ollutkaan, mutta olisin toki olettanut että vauvanhoitoa olisi jollain tapaa edes käyty läpi. En usko että mieskään sai valmennuksesta mitään irti. Opiskellaan nyt sitten itse kaikki youtube-videoiden avulla :D
Kuitenkin tuo vanhemmuus-teema jäi mietityttämään. Siellä kun korostettiin, miten kiintymyssuhdetta edesauttaa mielikuvat vauvasta. Ei mulla ole mitään mielikuvia tästä vauvasta. En minä tiedä millainen tyyppi siellä on. Olen alkanut miettimään, että mitä jos en edes "tykkää" koko vauvasta. Ja voitte vaan uskoa, miten tällaiset ajatukset ahdistaa ja aiheuttaa pakokauhua! En ymmärrä mistä tällaiset negatiiviset fiilikset nyt yhtäkkiä ovat ilmaantuneet mun päähän. Luin netistä myös keskustelua, millaisena ihmiset ovat kokeneet vauvan ensimmäisen vuoden. Sen jälkeen alkoi todenteolla ahdistamaan! Jotenkin mua on vaan alkanut pelottamaan aivan kaikki. Mitä jos en pidäkkään vauva-arjesta tai mitä jos joudun jäämään (esim ero-tilanteessa) yksin vauvan kanssa. Neuvolassa näistä ajatuksista on turha puhua, ei ne ota mitään kantaa, leimaa vaan varmaan jotenkin sekopääksi :/
Tuleeko muillekkin tällaisia ajatuksia? Eniten mulle pakokauhua aiheuttaa se, miten lähellä tää elämänmuutos nyt oikeasti on! Kahden kuukauden päästä vauva on jo täysiaikainen ja voi syntyä milloin vaan.. Eikä sen jälkeen meidän elämä ole enää ikinä samanlaista kuin nyt. En mä ole henkisesti yhtään valmis! APUA!
T: Hermoheikko + joku anonyymi hyypiö rv 28+5
Heimoi, liityin jokin aika sitten lukemaan blogiasi kun sen sattumalta löysin!
VastaaPoistaSatuin just tänään aiemmin perumaan meitin perhevalmennuksen, kiireen ja ennakkoluulojen vuoksi - ja etenkin tämän luettuani en kadu yhtään!
Täällä on kanssa pakokauhua ilmassa, jos yhtään helpottaa tietää. Tyypin tapaaminen jännittää niin hirveästi, todella aaltoilevia fiiliksiä. Ja mitä jos vauva ei vaikka tykkääkään musta!
Samoin pelottaa jos imetys tuntuisikin jotenkin ällöltä.
Aika loppuu kohta ja just nyt iskee hirveä tunneryöppy!
Mulla rv 30 :)
Hei! Ihana kun löysit blogiini, vertaistukea on aina mukava saada :) Voihan se olla, että muissa neuvoloissa on parempia valmennuksia, minun kokemukseni on vain täältä pääkaupunkiseudulta. Mutta luulen kyllä, että et menetä kauhesti, vaikka jätätkin väliin :)
PoistaJa kyllä, helpottaa tietää että muutkin panikoivat! :D Tämmönen tunnemyrsky tuli jostain ihan puskista! En edes oo ajatellu tuota, että mitä jos vauva ei tykkääkkään meistä :D Silti mä jotenkin ajattelen, että luonto hoitaa sen kiintymisasian ja kaikki menee hyvin. Mutta kyllä tää 9 kuukautta hurahtaa liian nopeesti.. Täältä tullaan perässä kovaa vauhtia :) Onnea kuitenkin loppu odotukseen<3
Voiei! Oon niin pahoillani sun puolesta. Itse en ole tuollaisessa valmennuksessa vielä käynyt , mutta kuvittelin ne juuri tuommoisiksi mitä oot kokenut ja ajattelen jotenkin että siellä saarnataan asioista eikä neuvota ja ohjata niinkään. Ei kyllä itseä huvittaisi tuollaiseen lähteä mukaan ollenkaan :/ :D
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Enemmän mua ehkä surettaa miehen puolesta, se kun ei oo ikinä ihan pientä vauvaa nähnykkään. Ehkä meistä silti ihan hyviä vanhempia tulee, vaikka kunnon valmennusta ei saatukkaan. Eiköhän käytäntö sitten opeta :)
PoistaKylläpä olet negatiivinen :)
VastaaPoistaItse saman vaiheen käyneenä pari vuotta sitten voin todeta, että näin jälkeenpäin sitä näkee asiat eri tavalla :)
Suun voi aukaista neuvolassa jos harmittaa/ärsyttää. Tai sitten voi olla niitä ihmisiä, jotka vain valittavat haluamatta tehdä mitään asialle. It's up to you.
Heh :D Ehkä mä tosiaan olen ollut aika negatiivinen :D Tää blogi on vaan niin hyvä paikka vuodattaa tunteita. Eikä tää nyt ihan kauhean hehkeä raskaus ole ollutkaan. Monella bloggaajalla tuntuu olevan niin "ruusuinen" elämä/blogi, olen ajatellut että tää mun blogi on ainakin rehellinen :)
PoistaMeidän perhevalmennuksessa ei ollut edes tuota nukkea... Kaikki valmennuskäynnit olivat aivan turhia ja typeriä. Aiemmin on sentään käyty synnärillä tutustumassa, mutta sekin on jätetty pois. Sinne mentiin vasta sitten kun oli tosi kyseessä.
VastaaPoistaTänään olisi uudelleensynnyttäjien valmennus ja toisaalta olisi kiinnostanut käydä kuulemassa onko siellä mitään erityistä, mutta mies on kertausharjoituksissa, enkä viitsi appivanhempia vaivata esikoisen hoidolla, kun eilen jo joutuivat mun kokouksen vuoksi hakemaan hoidosta. Kaveri sanoi, että mikään ei ole muuttunut 3 vuoden aikana. Kaikki on vaan helpompaa, kun sen on kokenut aiemminkin, eikä kaikki tule uutena. Eniten haasteita varmaan tuottaa esikoisen kanssa pärjääminen pienen vauvan kanssa, mutta tuskin siihenkään tuossa valmennuksessa olisi mitään osattu sanoa, kun kaikki lapset ovat yksilöitä. Niin esikoiset, kuin kuopuksetkin. Kaverin esikoinen on helppo tapaus, joka odottaa kiltisti vuoroaan, mutta pelkäänpä että meidän 3 v tyranni on toista maata. Hän ei ole tottunut odottamaan. Hän haluaa kaiken juuri nyt. =(
Okei, ei siis olla ainoita joilla on huonoja valmennuskokemuksia! Tuo on kyllä aika kamalaa, ettei synnärille pääse enää edes tutustumaan. Sekin helpottaisi monta jännitystä, jos edes tietäisi mihin fyysisesti pitää mennä ja miltä se synnytyssali näyttää!
PoistaTuskin kolmessa vuodessa tosiaan on paljon muuttunut :) Sinulla on onneksi jo kokemusta synnättämisestä, vaikka kaikki synnytykset ovatkin erilaisia :) Uskon kyllä että uusi elämäntilanne jännittää, 3 vuotias on kuitenkin vielä aika pieni ja tarvitsee jatkuvaa valvontaa ja hoitoa. Toivottavasti teidän pieni "tyranni" sopeutuisi myös pikkusisaruksen tuloon :) Varmasti kyllä hetken vie, ennenkuin arki alkaa rullaamaan. Itse en tiedä miten pärjään edes yhden lapsen kanssa :D
Moi! Meillä alkaa perhevalmennus vasta muutaman kuukauden päästä, mutta olen kuullu monelta samaa, että aikamoista höpöhöpöä se kuulemma on. Tai no varmaan monella vaikuttaa omat taustat jne. mutta aika paljon kai näitä(kin) voisi kehittää ja nykyaikaistaa.
VastaaPoistaMitä tulee noihin negatiivisiin ajatuksiin ja vanhemmuuteen, niin minä ainakin suon itselleni myös ne erilaiset tunteet! Sillä tämä kaikki on niin uutta ja tottakai saa olla mietteliäs ja pelokas! Tavallaan osaan kuvitella, että sitten joskus vauva on sylissä jo ja kai siihen side sitten muodostuu, vaikka nyt se tuntuu niin kaukaiselta ja vieraalta. Hyvin sanoit, että "en minä tiedä millainen tyyppi siellä on" :) mutta kyllä mä uskon, että siihen tyyppiin sitten tutustuu ajan kanssa hyvin! Kyllä ne asiat järjestyy, usko pois!
t. tähti, joka myöskin miettii välillä, että onkohan musta tähän
Hei, kiitos kommentistasi! Toivottavasti teillä on parempi valmennus, avoimin mielin vaan :) Musta neuvola voisi antaa sen listan videoista jo etukäteen, jotta valmennuksessa voisi sitten kysyä juttuja, jotka jäi vielä askarruttamaan.
PoistaTosi helpottavaa kuulla, että muillakin on pelkoja ja vähän negatiivisiakin ajatuksia. Itsehän mä tätä lasta olen halunnut jo pitkään, mutta nyt vaan iski jännitys ja huoli! Luulen kanssa, että kyllä siihen vauvaan varmasti kiintymyssuhde muodostuu (ainakin ajan kanssa), pitää antaa itselleen vaan aikaa. Eiköhän kaikki järjesty! Jos minä en heti tykkää siitä vauvasta niin ainakin mun mies sitten tykkää :) Sillä on jo kuulemma tunneside tuohon masun asukkiin :D Onnellista loppuodotusta sinne<3
Mie olen sanonut koko ajan neuvolassa että mihinkään noihin en mene, mulla on asenneongelma. Olin vissiin oikeassa, ai kamala, tollaiset leikit on mun pahin painajainen! Tuollainen neuroottisuus lienee aivan normaalia, lue vaikka mun blogin alkupään postauksia kun olin ihan hajalla. ;) Nyt jo onneksi hymyilyttää ja tilanne ei ole enää niin paha, enpä olisi uskonut. Kai sitä kaikkeen sopeutuu!
VastaaPoistaHeh, mullakin taitaa olla melkoinen asenneongelma :D Mä en haluis noissa käydäkkään, mutta miestä nää jutut kiinnostaa (onneksi) enkä mä raaski sitä yksin mihinkään valmennukseen lähettää.. Mulla tää kaikki on menny just päinvastain, alussa olin onneni kukkuloilla, vasta nyt on alkanut ahdistaan :D mut ehkä tää tästä, oot lupaava esimerkki ;)
PoistaParasta perhevalmennuksissa olikin se, että tutustui muihin vanhempiin, joilla la hyvin samoihin aikoihin kuin itsellä. Monet näistä äideistä jääneet todella hyviksi ystäviksi ja edelleen treffaillaan porukalla kaikkien kanssa, lapset nyt 2v. Äitiyslomalla nähtiin enemmänkin. Heihin tuskin olisin ikinä tutustunut ilman perhevalmennusryhmää!
VastaaPoista-S
Oi, kuulostaa mahtavalta! Itsekkin oisin toivonut vastaavaa, mutta kaikki pariskunnat olivat melkoisen omissa oloissaan, eikä tutustumista juurikaan tapahtunut. Yhden odottajan kanssa asutaan melko lähekkäin ja ollaan juttusissakin oltu. Toivottavasti nähdään lisää pariskuntia sitten leikkipusto-tapaamisessa synnytyksen jälkeen :)
Poista