Vauvan painokontrolli

Heti alkuun pahoittelen kun kommenttien vastaus kestää pienen ikuisuuden! Luen kyllä jokaisen kommentin heti kun ne saan, koneen avaaminen vaan tuntuu nykyään niin työläältä :) Ihana silti saada jokainen kommentti, olen saanut valtavasti vertaistukea ja mahtavia vinkkejä<3

Eilen meillä oli sitten neuvolan painokontrolli. Edellisen käynnin jälkeen panostin imetykseen ja annettiin lisiä vain tarvittaessa. Yleensä iltaisin maraton-imetyksen jälkeen kun tuntui ettei tyttö enää tyydy mihinkään. Maitoa tuntuu tulevan hyvin, rintakumi on yhä maitoisa ja yleensä tyttö tyytyy hyvin pelkkään tissiin. Painokontrollissa sitten paino olikin noussut melko hintsusti, vain 50g kuudessa päivässä. Tämä oli kyllä melkoinen yllätys. Tyttö kun on jäntevä ja virkeä ja neuvolatädinkin mukaan erittäin hyvävointisen oloinen. Pissa- ja kakkavaippja ollaan laskettu, ja niitä tulee joka päivä vähintään se 5 pissaa ja yksi kakkavaippa. Olin siis ollut siinä uskossa, että minun maitoni olisi riittänyt.

Kerrottiin myös näistä meidän iltaitkuista. Neuvolan täti totesi, että vauva sitten varmasti itkee nälkää. Koitin selittää, että itku alkaa aina joka ilta klo 23-24, jolloin alkaa hillitön parku (erilainen kuin nälkäitku), johon ei auta mikään. Vauva vetää itsensä ihan kaarelle ja vaikuttaa erittäin kipeältä. Koitettiin yksi ilta syöttää siihen itkuun niitä lisiä imetyksen jälkeen, jonka jälkeen vauva oksensi lisät kaaressa. Harmittaa, etten tajunnut tuota kertoa sille terkkarille. Nyt mulle jäi sellainen olo, etten osaa syöttää lastani ja itketän sitä vain tyhmyyttäni.

Ollaan koitettu sitä Cuplaton-lääkettä, ja se saa kyllä pörinän aikaiseksi, poistaa siis selkeästi ilmaa. Vauvahierontaa ollaan myös kokeiltu, se auttaa myös vatsantoimintaan, mutta ei suinkaan poista näitä itkukohtauksia. Yhä yritetään kapalointia, tuttia, tissiä, heijausta, hytkytystä ja huomenna kokeiluun saadaan myös koliikkikeinu. Onko kellään kokemuksia kyseisistä keinuista, onko ollut apua?

Saatiin sitten ohjeeksi syöttää vielä tiheämmin tissiä ja antaa lisiä herkästi. No, olen nyt sitten imettänyt aina kun vauva näyttää yhtään imuhaluiselta. Lisiä neiti saa nyt sitten jokaisen imetyksen jälkeen, ne vain tulee pukluna hyvin pian ulos :( Terkkarin mielestä kielijänne saattaa olla myös kireä, jolloin imu rinnasta ei ole yhtä tehokas. Saatiinkin sitten aika synnytyssairaalan lastenpolille huomiseksi, jossa kielijänne tarkistetaan. Kielijännettä kun ei tarkistettu kotiinlähtötarkistuksen yhteydessä..

Itselläni on nyt jotenkin tosi ristiriitaiset fiilikset. Imetyksen lopettaminen on jo tässä univajeessa käynyt mielessä. Se aiheuttaa kyllä valtavan pettymyksen tunteen. En tajunnutkaan, miten tärkeä asia tästä imetyksestä on itselleni tullut. Jos vauva olisi pulloruokinnalla, tietäisin aina varmuudella miten paljon vauva on syönyt. Nyt voin vaan arvailla että saako tuo lapsi tuolta tissistä jotain :( En vain haluaisi luopua siitä ihanasta läheisyydestä, mitä imetykseen liittyy. Se on minun ja tuon pienen tytön välinen yhteinen hetki<3 Imetys sujuu päivisin aivan loistavasti, mutta yöllä sen huutokonsertin jälkeen, juuri kun ollaan saatu vauva nukahtamaan, pitää tuo tyttö herättää syömään. Herättely on todella hankalaa, aina joutuu pesemään pyllyä viileällä vedellä, ja sittenkin rinnalla on uninen tyttö. Yöt on sitten kaikinpuolin hankalia. Neuvolasta ei tunnu oikein saavan tukea, ohjeetkin on tosi ympäripyöreitä. Itse olen koittanut olla aktiivinen ja etsinyt tietoa ja apua, mutta pian olen jo niin väsynyt ja pettynyt itseeni, etten jaksa olla enää aktiivinen ja yrittää. Olen koittanut miettiä, että eihän osittais imetyskään ole paha asia, pääasia että tyttö kuitenkin saa rintamaitoa, mutta silti koen jotain huonommuuden tunteita. Ehkä tämä imetys on minulle tärkeämpää kuin tuolle lapselle :D

Ja hei, onko siellä ruudun toisella puolella rintakumilla imettäjiä? Miten ihmeessä te imetätte liikkeellä ollessa ilman imetystyynyä? Olen vielä ilmeisen noviisi näissä asioissa, mutta minulta ei kyllä onistu istuenimetys rintakumilla ilman imetystyynyä. Kädet ei vain riitä! Jos tuota vauvaa syötetään kolmen tunnin välein, niin pitäisikö meidän vain eristäytyä kotiin, ei onnistu!

Huominen lastenpoli-käynti jännittää ja pelottaa. Painon pitäisi olla nousussa, sillä ollaan annettu niitä lisämaitoja nyt aktiivisesti.. Aion vielä jatkaa tätä imetystä. Silti minua nyt pelottaa, että kun joudutaan antamaan lisiä, niin mitä se tekee minun maidontuotannolleni. Olen koittanut lypsää sekä käsin että sitten rintapumpulla, toisinaan heruu paremmin, mutta yleensä ei juurikaan. Olen kuullut, että toisilta ei vain irtoa maito tuolla rintapumpulla...

Tästä tuli nyt taas hieman tällainen avautumispostaus :/ Muutenkin pitäisi miettiä tämän blogin jatkoa.. Raskausblogihan tämä ei nyt enää ole, joten ainakin blogille pitäis keksiä uusi nimi jos vielä keksin kirjoitettavaa :)

Nyt soi puhelimen hälytys "syötä vauva", joten eiköhän napata tyttö taas tissille<3

Terkuin, väsynyt Lilli ja tyttö 18vrk

Vauva-arkea

Elämänrytmi on kyllä muuttunut aivan totaallisesti tuon pienen muutettua meille :) Vaikka raskausaikana mietinkin paljon tulevaa arkea, en osannut ajatella sitä tällaiseksi. Toki, vielä ollaan matkan alussa, eikä varsinainen arki ole vielä alkanut, sillä mies on vielä isyyslomalla auttamassa meitä. Mies todellakin palaa töihin ensi viikon torstaina, eli siihen asti nautiskellaan yhdessäolosta.

Tällä hetkellä meidän elämä on aika seesteistä. Päivisin vauva syö ja nukkuu ja toisinaan jaksaa virkkuna seurailla hetken aikaa elämän menoa. Edelleen mennään sillä kolmen tunnin syöttövälillä, kunnes ensi maanantaina neuvolassa nähdään miten paino on kehittynyt. Päivisin vauva heräilee melkolailla itse syömään juuri kolmen tunnin välein tai jopa tiheämmin. Iltaisin tyyppi saattaa viettää useitakin tunteja rinnalla imien. Yöt on sitten hieman hankalempia. Puolen yön aikaan vauva ei enää nukahdakkaan imetyksen jälkeen, vaan jää kukkuilemaan yleensä silmät auki. Eikä mene kauaa, kun alkaa itku. Ollaan koitettu antaa lisää tissiä, huutaa silti. Ollaan koitettu antaa korviketta (jos olisi vielä nälkäinen), itkee silti. Vaippa tsekattu muutamaan otteeseen, ei voi siis itkeä sitäkään. Eli vaihtoehdoksi ilmeisesti jää masuvaivat? Pystyasennossa heijaaminen yleensä auttaa. Heti kun koittaa laskea sänkyyn, niin itku alkaa uudestaan. Tänään mies hakee apteekista jotain lääkettä masuvaivoihin, josko se sitten auttaisi. Kun aamu taas valkenee, niin vauva palaa tähän normaaliin rauhalliseen rytmiinsä. Luulisi jotenkin, että jos kyse olisi masuvaivoista, niin ne vaivaisivat myös päivän mittaan..

Jotenkin sitä on niin kiinni tuossa vauvassa :) Nukutaan perhepedissä, vaikka mies kovasti jo kyselee että koska vauva nukkuu omassa sängyssään, joka toimii tällä hetkellä vaatteiden säilytyspaikkana :D Mutta onhan se nyt helpompi ottaa vauva yöllä rinnalle ilman, että tarvitsee nousta. Pääsääntöisin meillä syödään rintaa, mutta toisinaan monen tunnin imetyksen jälkeen vauva ei tyydy enää kummallekkaan rinnalle, niin silloin mies antaa lisiä pullosta. Määrät on kuitenkin yhä melko pieniä 15-40ml. Mies kävi hankkimassa meille sen rintapumpun, mutta jotenkaan en saa sillä kunnolla maitoa herumaan. Täytyy ehkä lukea jotain herumisvinkkejä :) Muutenkin nää rinnat elää ihan omaa elämäänsä. Toisinaan ne on todella pinkeät ja valuttavat maitoa, toisinaan ne tuntuu taas hyvinkin pehmeiltä, ja silti vauva nieleskelee maitoa. Ei näistä ota selvää :D

Tänään meillä aloitettiin myös ulkoilut :) Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että pitäisi odottaa siihen asti, kunnes paino on yli 3kg, mutta eikös pääasia silti ole että paino on nousussa. Niimpä pakattiin neiti tänään vaunuihin ja mami pääsi haistelemaan ulkoilmaa, ensimmäistä kertaa 3 viikkoon! Teki muuten hyvää, vaikka oltiinkin vain n. 20min kävelyllä.

Ihanat vaunut, rullaa mainiosti!

Ja vinkiksi kaikille, että kannattaa pumpata ilmakumirenkaat täyteen ennen ensimmäistäkään ulkoilua! Me ajateltiin, että kyllä ne on tehtaalla laitettu tarpeeksi täyteen, mutta niin vain olivat ilmeisesti liian löysät ja meiltä puhkesi rengas heti tällä ekalla reissulla... Eli mies laitettiin taas asioille :D

Neiti alkaa heräillä tässä viekussa, joten täytynee kaivaa tissiä esiin :)

Terkuin, Lilli ja tyttönen, jolla ikää 2vk

Aika lapsivuodeosastolla

Toisinaan tuntuu, että mua ei ole luotu olemaan raskaana tai hankkimaan lapsia, koska näitä tämmösiä yllättäviä "vastoinkäymisiä" sattui tän matkan varrelle niin monia..

No, vauva saatiin hengissä maailmaan (JES!), vaikka napanuora olikin kertaalleen kaulan ympärillä ja ktg-käyrässä olikin sydänäänilaskuja. Silti vauvan hapetus-arvot olivat kunnossa ja tyttö todettiin terveeksi. Toki alkuun tytöllä oli matala pulssi ja matala lämpö, mutta nekin onneksi korjaantuivat jo synnytyssalin seurannassa.

Ihme tapahtui, ja me saatii siinä kaikessa hulinassa perhehuone. Juuri kun oltiin päästy siirtymään lapsivuodeosastolle, mies sai meidän varakoiranhoitajalta viestin (siis keskellä yötä klo 3), että hän lähtee kotiin ja jättää meidän koiran yksin. Meidän koira on siis alle puolitoista vuotias, eikä ole koskaan ollut yötä meistä erossa. Ennen synnytystä minun siskoni lupautui hoitamaan meidän koiraa, jotta ei tartteisi kenellekkään vieraalle jättää. Siskoni kuitenkin perui koiranhoidon päivää ennen synnytystä, että semmonen sisko! Olenkin joskus aikaa sitten kirjoitellut minun ja siskoni väleistä, jotka ei todellakaan ole olleet hyvät. Ollaan kuitenkin tehty töitä meidän sisarussuhteen eteen ja luulin että voisin häneen luottaa, olin väärässä. Eli nyt sitten varakoiranhoitajaksi oli valjastettu meidän naapurissa asuva miehen kaveri, jolla ei ole juuri mitään kokemusta koirista. Mies sitten nukkui minun ja vauvan kanssa muutaman tunnin ja lähti kotiin ulkoiluttamaan koiraa. Perhehuone jouduttiin purkamaan seuraavana päivänä :(

Muutoin elämä lapsivuoteella lähti sujumaan, vaikka mies olikin yöt kotona. Vauvalta mitattiin verensokereita minun raskausdiabeteksen vuoksi. Kaikki arvot olivat hyviä, yhtä lukuunottamatta, jolloin tulos oli 2.9 (tavoite on yli 3.0). Tämän vuoksi sain kamalan ripityksen, että miksi olen VAIN imettänyt vauvaani, enkä ole antanut lisämaitoja. Koitin piipittää, että olen herätellyt vauvaa syömään 3 tunnin välein ja että vauva on imenyt rintaa hyvin. Ei auttanut, vaan vauvalle tuputettiin lisämaitoa, jonka kuitenkin itsepäisesti annoin ruiskulla. Sain tästäkin muutaman hieman epäileväisen katseen. Toisena vuorokautena painonlaskua oli vain 5%, eli en oikein ymmärtänyt miksi lisämaidosta touhotettiin niin paljon.

Vauvalle tehtiin kotiinlähtötarkistus maanantaina, ja oltiin jo innoissamme pääsemässä kotiin. Olinhan ollut sairaalassa jo melko pitkään, ja vauvallakin oli ikää lähes 3vrk:tta. Tarkastuksessa kuitenkin huomattiin vauvan olevan keltainen. Bilirubiini oli jo melkoisen korkea, joten vauva laitettiin samantien sinivalohoitoon. Samassa yhteydessä sain taas saarnan, että miksi en ole antanut alle 3kg vauvalle enempää lisämaitoja. Itkuhan siitä taas pääsi. Vauvalle aloitettiin sitten säännölliset lisämaidot. Ymmärrän kyllä syyn, bilirubiinin pitää päästä poistumaan eritteiden kautta. Maidot oli tottakai pakko antaa pullolla, jota vauva hyljeksi ja meinasi jokaisella syöttökerralla tukehtua, sillä pullosta tuli kerrallaan valtavasti maitoa. Kun en saanut imetyksen päälle annettua koko 30ml lisämaitoa, sain taas syyttäviä katseita.

Imetykseen en saanut mitään tukea koko osastolla olo aikana. Imetin vauvaani lähinnä salaa, siten että käänsin sinivalolampun meitä kohden. Maitoa minulta tuli heti todella hyvin. Olisi ollut mukava jos joku olisi vaikka vinkannut minulle lypsykoneen käyttöä tms. Pelkäsin valtavasti, että pulloruokinta pilaa imuotteen ja ollaan ikuisesti naimisissa lisämaitojen kanssa. Kenelläkään ei ollut aikaa jutella kanssani asiasta, sillä olihan mieheni paikalla. Huoneeseen tultiin aina vaan ilmoittamaan, että jääkaappiin on tehty uusi pullo maitoa ja kyselemään, kuinka paljon yhdellä syötöllä saan tuputettua lisämaitoa. Tuntui äärimmäisen pahalta.

Vauva oli sinivalossa yhteensä kaksi vuorokautta. Ne kaksi päivää olivat elämäni pisimmät! Itkin ja imetin ja annoin lisiä. Ilman miehen tukea en olisi selvinnyt siitä mitenkään. Kukaan hoitajista ei juuri kysellyt vointeja tai jaksamisia. Ainoastaan lisämaidoista pidettiin tarkkaa kirjaa :( Odotin kotiinpääsyä kuin kuuta nousevaa! Vihdoin, viime viikon keskiviikkona, lähes kaksi viikkoa sairaalassa olleena, minä ja vauva pääsimme kotiin. Vauvan paino oli nousussa, jo lähes syntymäpainossa.

Nyt ollaan sitten oltu kotona lähes viikon verran. Maitoa minulta tulee edelleen hyvin, rintakumi on imetyksen jälkeen aina täynnä maitoa. Voin myös kuulla vauvan nieleskelevän. Olemme silti antaneet miehen kanssa imetyksen päälle lisiä, sillä olen ollut aika epävarma maidon riittävyydestä. Tänään meillä kävi terveydenhoitaja kotikäynnillä. Vauvan paino oli noussut hienosti, ollen nyt 2820g (eli yli syntymäpainon), 90g enemmän kuin viikko sitten. Nyt aion jatkaa tiheitä imetyksiä ja vähentää/lopettaa lisämaidot. Mies lähti juuri ostamaan meille sitä rintapumppua :D, jotta saan pumpattua omaa maitoa vauvalle lisämaidoksi.

Mies on muutenkin päässyt hoitelemaan juoksevia asioita, kun me ollaan vauvan kanssa köllitty kotona. Mies on käynyt vaatekaupoilla, ostamassa harsoja ja vaippoja yms. vauvakamaa :) Arki on lähtenyt rullaamaan ihan hyvin, vaikka valmistelut vauvaa varten jäivätkin hieman kesken. Ja voin muuten todeta, että nämä Bravadon imetysliivit ovat ihan huiput! Ovat kyllä hintansa väärtit :) Tosin, minulla ei ole juuri kokemusta muista liiveistä, mutta nämä toimivat hyvin ja tuntuvat ihanilta päällä, voin suositella :)

Jos jollain on hyviä vinkkejä lisämaitojen purkuun, niin otetaan vastaan! :)

Terkuin, Lilli ja tyttö 2820g / ikää lähes 11vrk:tta

Synnytyskertomus

Rikotaampa nyt vihdoin tämä blogihiljaisuus :)

Ajattelin nyt kirjoitella synnytyksestä. Tapahtumasta nyt noin viikko, ja tuntuu että nyt jo moni asia on unohtunut. Lähinnä kirjoitan tätä itselleni muistiin, koska synnytys oli niin raju, että sitä pitää vielä mielessä käsitellä jonkun kerran, jos meinataan joskus lisää jälkikasvua hankkia.

Jos olet raskaana, etkä varsinkaan ole ennen synnyttänyt, suosittelen jättämään tämän lukematta.
Tämä on minun vain minun kokemukseni, enkä halua säikyttää tai järkyttää ketään.  

Synnytys ei siis todellakaan käynnistynyt spontaanisti, vaan torstai-aamuna klo 11 aikaan asetettiin ballonki paikoilleen. Toimenpide oli itsessään suhteellisen helppo ja melko kivuton, sillä kohdunsuu oli pienistä supistuksista kypsynyt hieman. Ballongiin laitettiin "veto" päälle, ja sitten oli tarkoitus odottaa supistuksia. Veto tuntui todella ikävältä, eikä istuminen onnistunut ollenkaan. Kätilö vielä kehuskeli, että hän laittaa aina "hyvät vedot päälle", jotta päästäisiin pian tositoimiin. No, tosi toimiin päästiin melko pian, sillä alle tunnin ballongin laiton jälkeen alkoivat aivan järkyttävät supistuskivut. Koskaan ikinä en ole sellaista tuntenut. Ensimmäinen kova supistus oli jo sellainen, että piti pysähtyä ja nojata seinään ja keskittyä vain hengittämiseen. Seuraava supistus tuli aivan muutaman minuutin päästä, ja oli jo astetta kovempi. Seuraava supistus oli jo aivan tajuton, jonka aikana lysähdin vain lattialle ja ulvoin ja oksensin kivusta. Siis niin käsittämätöntä. Mies soitti käskystä kelloa, mutta juuri silloin meidän kätilö oli jossakin kiinni. Siinä kaiken kivun keskellä, en voinut muuta kuin nykäistä itse ballongin vedon pois, jonka jälkeen supistukset helpottuivat miltei välittömästi. Elämäni kamalimmat 10-15minuuttia. Olin täysin hiestä märkä ja uupunut ja totaalisen järkyttynyt. Minullehan sanottiin, että tällä käynnistys metodilla voi mennä jopa vuorokausi.

Kätilö saapui vihdoin paikalle, kun olin päässyt lattialta takaisin sänkyyn ja oli hieman hämillään tilanteesta. Ballongin paikka tarkistettiin laiton yhteydessä ultrassa, joten ilmeisesti nämä järkyttävät kivut aiheutuivat liian kovasta vedosta. Kätilö pahoitteli tilannetta. Kätilö koitti laittaa vetoa uudestaan, jolloin samantien tuli kamala supistus ja totesin, että haluan ballongin pois heti! Ja näin tehtiin.

Sain hetken aikaa toipua kokemuksesta. 3 huonekaveriani olivat aivan järkyttyneitä tapahtuneesta ja vieressäni ollut uudelleen synnyttäjä totesi supistusten olevan juuri tuollaisia aivan synnytyksen loppuvaiheessa. Pelästyin ihan kamalasti. Lääkäri tuli katsomaan minua levon jälkeen, jonka jälkeen tutkittiin, k-suu oli 3cm auki ja kanava lähes hävinnyt. Klo 17 laitettiin sitten kalvot puhki. Koska vauva oli vielä korkealle, en saanut enää liikkua vaan jouduin olemaan vuodelevossa. Sitten vain odoteltiin supistuksia. Yöllä alkoivat omat spontaanit supistukset, joihin sain lämpöpussit ensihätään, loppuyöstä sain sitten vielä kipupiikin, joka helpotti supistuksia ja sain nukuttua jokusen tunnin.

Perjantai aamu alkoi aamukäyrällä, supistukset olivat heikenneet. Ihmettelin, kun makasin käyrällä lähes parin tunnin ajan, jonka jälkeen tajusin että käyrä oli taas nuivaa, eli vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Kaksi lääkäriä tuli tutkimaan minua, todettiin että kohdunsuun tilanne oli edennyt hieman, 3,5cm auki. Käsky kävi siirtää heti synnytyssaliin. No, saliin emme päässeet, vaan tarkkailuhuoneeseen. Siellä makasin taas tunnin-kaksi ja seurailtiin käyrää. Ymmärsin, että kokoajan oltiin sektiovalmiudessa, siksi eivät viitsineet salia "liata". Vauva kuitenkin virkistyi ja käyrä parani ja pääsimme siirtymään synnytyssaliin n. klo 13.

klo 13:30 jatkettiin sitten käynnistystä oksitosiini-tipalla. Kätilö kertoi, että synnytys ei välttämättä lähde käyntiin, että kannattaa olla kärsivällinen. Juteltiin toiveista ja ilmoitin, että toivon hyvän kivunlivityksen aiemman kamalan kokemuksen jälkeen.

Kun tippaa oli mennyt 30min, alkoivat säännölliset, kivuliaat supistukset. Ne alkoivat jälleen kuin tyhjästä. Sain heti kivunlivitystä kun pyysin. Ensin aloitettiin ilokaasulla, ja kipupiikillä, ne toimivat yllättävän hyvin hetken aikaa. Sitten kivut pahenivat, sain tens-laitteen. Kokoajan nojasin säkkituoliin ja pyörittelin lantiota. Imppasin ilokaasua kuin hullu, ja mies antoi tenssistä tehoboosteja. Tämän jälkeen alkaakin muistikuvat hämärtyä. Olin täysin "päissäni", tajusin vain etten enää selviä. Sain todella nopeasti kipu-fentanyl katetrin selkääni, ja tilanne helpottui hetkeksi. Kuitenkin supistukset olivat niin kipeitä, että jouduin kokoajan ottamaan ilokaasua. Koska tilanne ei rauhoittunut, jatkettiin kivunlievitystä epiduraalilla, tässä vaiheessa kohdunsuu oli 7cm auki. Tämäkään ei täysin toiminut, vaan lisäannos epiduraalia annettiin alle tunti ensimmäisen laiton jälkeen. No, tämäkään ei täysin toiminut.

Juuri vuorovaihteessa tilanne tutkittiin ja olin täysin auki, mutta vauva oli vielä melko korkealla. Hengittelin siis lisää ilokaasua kuin hullu. Sain luvan hieman ähkiä, jotta vauva laskeutuisi, ja näin tapahtui. Pian alkoi se järkyttävä venymis-kipu, tuntui etten selviä. Sain siis vielä pudendaalipuudutteen. Se helpotti tilannetta hieman ja alettiin ponnistaa. Ponnistelin molemmilla kyljillä ja puoli-istuvassa asennossa. Tunsin yhä valtavaa supistuskipua paineentunteen lisäksi, joten sain vielä epiduraalikatetriin pelkkää puudute-ainetta. Jatkettiin ponnistamista. Se kipu oli aivan kamalaa ja oksensin raivon vallalla. En kertakaikkiaan uskaltanut ponnistaa, se kipu oli niin lamaannuttavaa. Puolentoista tunnin päästä saatiin lääkäri arvoimaan tilannetta, todettiin tarjontavirhe. Loppu hoitui imukupilla, kahdella vedolla. Sekin oli aivan sanoinkuvailemattoman kamalaa. Ulvoin jollain aivan eläimellisellä tavalla, niin pelottavaa se oli.

Vauva syntyi pää kenossa, napanuora kerran kaulan ympärillä. Imukupin vuoksi minulle leikattiin pieni episiotomia, tämän lisäksi emättiin tuli repeämä. Kätilö onneksi puudutti hyvin ja sain hengitellä ilokaasua vielä ompelemisenkin ajan.

Vauvan sain heti rinnalle ja mies leikkasi napanuoran. Mies selviytyi synnytyksestä todella hienosti! Hän oli minun tukena ja toimi juuri niinkuin toivoin. Silitti silloin kun halusin, ja piti näpit kurissa silloin kuin ulvoin :D Miehen läsnäolo oli korvaamatonta. Vaikka minusta synnytys oli aivan kamala, on miehellä toinenlainen näkemys. Hän odotti pahempaa. Aika yllättävää, sillä en varmaan ole ikinä elämässäni kiljunut ja huutanut niin eläimellisesti kun imukupin aikana :D

Olen todella tyytyväinen kivunlieivitykseen, vaikka juuri mikään ei toiminutkaan. Sain siis todellakin aivan kaiken mahdollisen, mitä oli tarjolla :D Kunnon arsenaali, ja silti kivut olivat sietämättömät. En tiedä johtuiko nämä kamalat kivut siitä, että ne olivat oksitosiinilla tehtyjä. Kätilöt salissa olivat ihania ja kannustavia. Parempaa hoitoa en olisi voinut toivoa. Vaikka vuoro vaihtui juuri ponnistusvaiheen alussa, toimi meidän kemiat todella hyvin uudenkin kätilön kanssa. Lähinnä olen äärimmäisen pettynyt omaan suoritukseeni ja järkyttynyt siitä, miten en kestänytkään niitä kipuja. Luulin aina, että minulla on suhteellisen hyvä kivunsietokyky, mutta tämä oli jotain aivan muuta.

Olen äärimmäisen onnellinen vauvasta ja hänen vuokseen toki kärsin tämän kärsimyksen. Tässä vaiheessa en kuitenkaan tiedä, uskaltaisinko vielä joskus kokeilla uutta alatiesynnytystä. Eikä nyt ole aika semmoisia miettiäkkään. Aion palata tähän tekstiin joskus myöhemmin ja käsitellä sitä ilman näitä hormonimyrskyjä :)

Nyt palaan sohvalle vauvani viereen, rakastan tuota tyttöä<3 Turhaan siis huolin kiintymyssuhteesta :D

Meidän matka ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan "vastoinkäymiset" jatkuivat lapsivuodeosastolla. Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.

Terkuin, Lilli ja tyttö, jolla ikää 6vrk:tta ja toinen ilta kotona<3

Rakkauspakkaus

Meille syntyi eilen 6.11.2015 klo 22:17 pieni tyttö<3

Painoa neidillä on 2790g, pituutta 46cm ja pipon mitta on 32,5cm. Juuri ihanan kokoinen beibi. Voimme molemmat hyvin, nyt harjoitellaan uutta elämää yhdessä :)

Voin kertoa että olen täysin rakastunut tuohon tytön tylleröön, en voi lakata tuijottamasta häntä<3
Jos kaikki menee hyvin, pääsemme kotiutumaan maanantaina.
Palaan sitten kertomaan tarkemmin viimepäivien hurjat kuviot.

Ja kiitos vielä kaikille ihanista kommenteista! <3

Terveisin, Lilli ja neiti, jolla ikää 22tuntia

Loppusuoralla

Homma etenee...

Eilinen ja tämä päivä on ollut aika kamalia. Verenpaineet on heitelleet ja lääkäri on käynyt mua tutkimassa ja useasti on peräänkin jouduttu soittelemaan. Lääkitystä on venkslattu ees sun taas, ja olo vaan pysyy kökkönä. Eilen olin niin koomassa, että en kyennyt kun makaamaan silmät kiinni, edes puhelimessa en jaksanut puhua. Sainkin käskyn vaan levätä, syömässä saa käydä pikapikaa, samoin vessassa.

Tänään sitten lääkäri vihdoin teki päätöksiä, ja totesi ettei näin enää voida jatkaa. Kohdunsuu oli sormelle auki, aavistuksen kanavaa jäljellä. Lääkäri koitti kopeloida hieman rajummin, josko synnytys käynnistyisi spontaanisti. Kuulemma ihan kivan kypsä tilanne. Jos huomisaamuun mennessä ei ole mitään tapahtunut, niin sitten käynnistetään. Jos illalla tulee voinnissa muutoksia niin sitten käynnistetään jo illalla/yöllä.

Ultrassa vauva voi hyvin, istukka toimii ja virtaukset oli kunnossa. Painoarvio oli 2,8kg, eli pieni tirriäinen :)

Nyt sitten levossa odottelen supistuksia, joita ei näy, ei kuulu. Eli todennäköisesti aamulla laitetaan ballongi paikoilleen ja sitten vain odotellaan. Kun ballongi irtoaa (siis jos irtoaa vuorokauden sisällä) niin sitten mennään saliin ja puhkaistaan kalvot. Hurjaaaa!! Tähän voi siis mennä tunneista pariin vuorokauteen. Aika kuumottavaa kun ei tiedä miten homma etenee. Etenkin kun mies ei saa olla täällä yöllä, vasta sitten kun päästään synnytyssaliin niin mies saa olla kokoajan mukana.

Täytyy vaan toivoa, että kaikki menee hyvin ja kerittäisiin saada meidän koiralle hoitaja.

Onko kellään kokemuksia ballongi-käynnistyksestä? Kuinka nopeasti kohdunsuu on auennut?

Nyt jännittää ihan sikana, en tiedä olenko sittenkään tähän valmis :) Perjantaina kun kotoa lähdin, en olisi ikinä uskonut että kotiin tullaan vasta vauvan kanssa, iiikk!

Terkuin Lilli ja tirriäinen rv 38+0

Turha toivoa kotiutumista

Eli siis yhä täällä :/

Olin jotenkin aamulla älyttömän toiveikas, että kyllä kaikki menee kerrankin hyvin ja päästäis kotiin. Mutta aamun verenpaineet oli taas noususuuntaiset. Aikalailla heti aamun aikana kävi selväksi, että ei täältä olla lähdössä minnekkään.

Nyt katsotaan vielä tää päivä tällä lääkityksellä, jos paineet nousee niin taas tehdään lääkemuutoksia. Ihmettelin, että miksei annosta voida samantien muuttaa, mutta kätilö kertoi verenpaineiden heittelyn haittaavan istukan toimintaa, jonka seurauksena vauva voi huonosti. Aamun käyrä oli taas aika monotonisen näköistä, vaikka tyyppi heiluikin mahassa.

Eli ollaan aikalailla lähtöpisteessä. Jos paineita ei saada kuriin, mietitään jälleen kerran sitä käynnistystä, mutta milloinhan sekin sitten oikein on?!?!?! Tää tämmönen epätietoisuus on täällä ihan mahdottoman raastavaa :( Täällä mennään täysin hetki kerrallaan, eikä mitään voi suunnitella. Se on mulle tosi hankalaa.. vaikka siis ehdottomasti mä oon mieluummin täällä ja tiedän ettei meidän oo turvallista olla kotona, mutta silti... Tänään oon taas aika monet itkut itkenyt.

Nyt vain odotan, että vierailuaika alkaa ja saan tänne läheisiä seurakseni. Mies on tänään koko päivän niin kiinni, että ei pääse mua tänne halimaan. Kyllä täällä oppii arvostamaan miestä ja omaa kotia ihan uudella tavalla.

Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että kohta mitattavat paineet olis jotenkin mystisen hyvät :)

Terkuin laitostunut Lilli ja päättäväinen mahanasukki rv 37+5

Kuulumisia osastolta

Täällä sitä yhä ollaan, yhtenä kappaleena.

Eilen oli aika kamala päivä, joten en jaksanut tännekkään mitään päivittää. En saanut yöllä nukuttua ollenkaan, joten aamulla kaiken muun olon lisäksi oli vielä valtava univelka päällä.

Päivät täällä etenee ruokailujen tahtiin. Tuntuu, että täällä syödään koko ajan! Ruokaillessa onneksi saa aikaa kulumaan, kun juttelee muiden odottajien kanssa. Täytyy sanoa, että saan olla tyytyväinen, että minulla on "vain" raskausmyrkytys, niin kamalia kohtalontovereita täällä on. Täällä on muutama odottaja maannut jo useita viikkoja, ja makaavat synnytykseen asti. Yhdellä on vauva kuollut, kun se syntyi rv 26, eikä mitään ollut tehtävissä. Parin vauvalla on jokin kehityshäiriö ja parilla on jotain istukkaongelmaa. Silti suurin osa näistä naisista täällä on hyväntuulisia ja hyvinvoivan oloisia. Itse itkeskelin lähes koko eilisen koti-ikävää ja huonoa oloa. Tuntui jopa typerältä, vaikka tiedän että onhan meilläkin ihan kunnon syy maata täällä.

Eilinen meni myös aika pitkälti verenpaineita mittaillessa. Lääkitys aloitettiin jo siellä päivystyksessä ja sitä on täällä muutettu tiuhaan tahtiin, kun tuntui että paineet vaan nousee eikä niitä saada millään alas. Nyt otan paria eri lääkettä ainakin 4 kertaa päivässä. Tämä on nyt tuottanut tulosta ja tämän aamun paineet oli jo melko hyvät.

Tässä hurjin mittaustulos. Tämän jälkeen haettiin lääkäri paikalle pikavauhtia.

Kovasta päänsärystä olen kärsinyt myös, samoin silmissä vilkkuu tähtiä. Se on aika lamauttavaa. Ison osan päivästä makaankin käyrällä. Ktg-käyrää otetaan 3 kertaa päivässä ja aina tunnin kerrallaan. Vauvalla on ollut sydänäänissä hieman huono vaihtelu, joten olen toisinaan maannut pitkiäkin aikoja. Eilisen illan ja tämän aamun käyrät olivat kuitenkin kätilön kertoman mukaan hyviä. Ja vauva onkin alkanut liikkua enemmän entiseen tapaan<3

Turvotus on nyt hieman laskenut, tänne tultaessa sitä oli kertynyt useamman kilon verran. Olin sellaisessa kokovartalopöhötyksessä. Nyt on jo helpompi olla. Valkuaisen määrä oli eilen pysynyt samassa, tämän päivän tulosta vielä odotellaan. Kuitenkin vointi on tänään huomattavasti parempi. Varmasti se, että sain jonkun rauhoittavan lääkkeen illalla, jonka avulla olin taju kankaalla lähes koko yön, auttaa asiaan.

Hoitajat täällä on mukavia. Minua on nyt hoitaneet samat kätilöt, joten aina ei tarvitse aloittaa voinnissa alusta. Mies on ollut täällä joka päivä niin paljon kuin mahdollista. Eilen kävi myös rakas ystävä piristämässä mun iltaa.

Eilisen lääkäri sanoi jatkoista sen verran, että jos proteiini ei nouse, ja paineet saadaan alas, jatkettaisiin seurannalla. Koitin kysellä kotiinlähdöstä esim maanantaina, ja hän vain totesi että "Ainahan sitä voi toivoa". Eli en tiedä miten kauan ne pitää täällä seurannassa, jos tilanne rauhoittuu. Jos protskut nousee, niin sitten tietysti synnytetään. Aika epävarmaa tämä tulevaisuus. Ja nyt tietysti huolettaa ne asiat kotona, mitä en ole kerennyt tekemään. Vauvan kotiinlähtövaatteet on valitsematta ja sairaalakassi muutenkin vielä osittain pakkaamatta, tuttipulloja ei ole keitetty, eikä käytetyn sitterin päällisiä ole pesty yms. Toivon siis todella, että täältä päästäisiin vielä yhtenä kappaleena edes käymään kotona...

Terkuin odotteleva Lilli ja vauva rv 37+4