Tässä taas yksi meidän tavallinen päivä. Nykyään kyllä kaikki päivät on hieman erilaisia, sillä joskus tyttö nukkuu kahdet päikkärit, joskus kolmet lyhyet :) Mutta tämä on kuitenkin hieman suuntaa antava :)
klo 7:30 Pinniksestä alkaa kuulua hyväntuulinen höpötys, tyttö on selkeästi herännyt. Äiti ei jaksa ihan vielä nousta, joten jään sänkyyn kuuntelemaan höpötystä. Enni leikkii unipupulla ja höpöttelee sille yön kuulumiset.
klo 8:15 Pikku hiljaa höpötys alkaa muuttua kiljunnaksi, Enni kaipaa seuraa. Vihdoin mamikin jaksaa nousta. Lähdetään aamukahvin keittoon. Enni istuu stokken tuolissa leikkimässä uudella dinolelulla ja mami juo rauhassa kahvit. Sitten lähdetään tytön aamupesuille ja vaihdetaan päivävaatteet päälle.
klo 8:45 Nälkä yllättää. Enni juo 100ml maitoa, jonka jälkeen jatkaa leikkiä leikkimatolla.
klo 9:15 Väsykitinä alkaa, leikkimatto ei enää jaksa viihdyttää. Vien Ennin sänkyynsä, tyttö nukahtaa melkein heti.
klo 11:45 Enni herää. Käydään vaipan vaihdolla ja annan maidon. Tällä kertaa Enni jaksaa juoda 110ml, vaikkakin kaikki muu kiinnostaisi enemmän kuin syöminen.
klo 12:15 Nappaan koiran matkaan ja pakkaan vauvan rattaisiin, lähdetään lenkille ihanaan kevätaurinkoon.
klo 13:15 Kotiudutaan lenkiltä. Annan tytölle hedelmäsoseen, jota menee tällä kertaa 1/3 purkkia. Päärynä ei kuulu meidän tytön lemppareihin :D Sitten mennään lattialle leikkimään (eli kierimään).
klo 14 Enni haukottelee ja vaikuttaa jo väsyneeltä. Vien sänkyyn, mutta siellähän olisi kivempi jatkaa leikkejä kuin nukkua. Pidän hetken kättä Ennin päällä, jotta tyttö rauhoittuu (muuten kääntyy mahalleen), sitten jätän nukahtamaan yksin. Käyn hetken päästä kurkkaamassa että tyttö nukkuu, ja vieläpä oikein päin :)
klo 16 Enni herää hyväntuulisena. Käydään taas vaipan vaihdolla ja annan maidon. Tällä kertaa tyttö on ilmeisesti nälkäinen, sillä maitoa uppoaa 120ml. Maidon jälkeen tyttö leikkii hetken isänsä kanssa.
klo 16:45 Lähdetään porukalla ostoksille kauppakeskukseen. Enniä ei tietenkään nukuta, parasta viihdettä on katsella maailmaa rattaista. Tyttö nukahtaa kotimatkalla, ottaa pienet 25min torkut.
klo 18:45 Ollaan juuri kotiuduttu ja tyttökin on herännyt hississä. Isi vaihtaa vaipan ja minä syötän Ennille kasvissoseen, jota menee tällä kertaa hieman vajaa puoli purkkia. Sitten taas touhuillaan Ennin kanssa leikkimatolla.
klo 19:30 Annetaan tytölle maito, jota juo huimat 130ml. Sylitellään ja höpötellään<3
klo 20 Kylvetetään yhdessä tyttö ja vaihdetaan yökkäri. Kylvyn jälkeen isi viihdyttää hetken aikaa neitiä ja antaa vielä tilkan maitoa n. 50ml, jonka jälkeen isi vie tytön unille. Uni ei kuitenkaan maistu vielä, vaan alkaa armoton huuto. Haetaan tyttö vielä hetkeksi seurustelemaan ja sitten uusi yritys.
klo 21 Tyttö nukahtaa. Nyt alkaa taas isin ja äidin oma-aika, eli toisin sanoen keittiön siivous, pyykkien levitys, koiran iltapissatus ja pullojen pesu. Jaksetaan kattoa hetki telkkaria ja sitten kaadutaan sänkyyn.
klo 01 Tutti on tipahtanut, ja siitä syntyy itkua. Olen yllättävän hereillä, joten päätän antaa samalla maidon, tyttö juo 140ml, jonka jälkeen jatkaa heti unia.
klo 6 Enni heräilee jälleen höpöttämään. Nousen maidon lämmitykseen. Hyvin vähäeleisesti annan maidon (mamia nukuttaa vielä ihan kamalasti), jonka jälkeen laitan tytön pinnikseen ja toivon että unta vielä riittäisi edes hetkeksi. Hetken aikaa Enni pölöttää unipupulle, jonka jälkeen simahtaa.
klo 8 Alkaa jälleen hyväntuulinen höpötys :) Kurkkaan pinniksen laidan yli, ja siellä minua on vastassa hymyileväinen neiti, joka kohottaa heti kädet ilmaan syliin ottamisen merkiksi. Tuo hymy sulattaa sydämeni ja nappaan tytön syliin. Halitaan ja pusutellaan, ja näin alkaa taas uusi päivä :)
Näin meidän päivät suurinpiirtein sujuu. Tosin maitoa menee toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Tuona kyseisenä päivänä Enni joi maitoa n. 780ml, joka on meille jo aika hyvin. On päiviä, että saan hädintuskin juotettua edes 500ml. Vähimmäismäärä, mitä 4kk vauvan tulisi juoda on juuri tuo 700ml. No mutta, tyttö kasvaa kuitenkin käyrien suuntaisesti, enkä toisaalta voi pakottaakkaan vauvaa juomaan maitoa.
Onko muilla on ollut maitolakkoja? Miten niistä on selvitty?
Terkuin, Lilli ja Enni 4kk ja 1vk
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. maaliskuuta 2016
perjantai 20. marraskuuta 2015
Vauva-arkea
Elämänrytmi on kyllä muuttunut aivan totaallisesti tuon pienen muutettua meille :) Vaikka raskausaikana mietinkin paljon tulevaa arkea, en osannut ajatella sitä tällaiseksi. Toki, vielä ollaan matkan alussa, eikä varsinainen arki ole vielä alkanut, sillä mies on vielä isyyslomalla auttamassa meitä. Mies todellakin palaa töihin ensi viikon torstaina, eli siihen asti nautiskellaan yhdessäolosta.
Tällä hetkellä meidän elämä on aika seesteistä. Päivisin vauva syö ja nukkuu ja toisinaan jaksaa virkkuna seurailla hetken aikaa elämän menoa. Edelleen mennään sillä kolmen tunnin syöttövälillä, kunnes ensi maanantaina neuvolassa nähdään miten paino on kehittynyt. Päivisin vauva heräilee melkolailla itse syömään juuri kolmen tunnin välein tai jopa tiheämmin. Iltaisin tyyppi saattaa viettää useitakin tunteja rinnalla imien. Yöt on sitten hieman hankalempia. Puolen yön aikaan vauva ei enää nukahdakkaan imetyksen jälkeen, vaan jää kukkuilemaan yleensä silmät auki. Eikä mene kauaa, kun alkaa itku. Ollaan koitettu antaa lisää tissiä, huutaa silti. Ollaan koitettu antaa korviketta (jos olisi vielä nälkäinen), itkee silti. Vaippa tsekattu muutamaan otteeseen, ei voi siis itkeä sitäkään. Eli vaihtoehdoksi ilmeisesti jää masuvaivat? Pystyasennossa heijaaminen yleensä auttaa. Heti kun koittaa laskea sänkyyn, niin itku alkaa uudestaan. Tänään mies hakee apteekista jotain lääkettä masuvaivoihin, josko se sitten auttaisi. Kun aamu taas valkenee, niin vauva palaa tähän normaaliin rauhalliseen rytmiinsä. Luulisi jotenkin, että jos kyse olisi masuvaivoista, niin ne vaivaisivat myös päivän mittaan..
Jotenkin sitä on niin kiinni tuossa vauvassa :) Nukutaan perhepedissä, vaikka mies kovasti jo kyselee että koska vauva nukkuu omassa sängyssään, joka toimii tällä hetkellä vaatteiden säilytyspaikkana :D Mutta onhan se nyt helpompi ottaa vauva yöllä rinnalle ilman, että tarvitsee nousta. Pääsääntöisin meillä syödään rintaa, mutta toisinaan monen tunnin imetyksen jälkeen vauva ei tyydy enää kummallekkaan rinnalle, niin silloin mies antaa lisiä pullosta. Määrät on kuitenkin yhä melko pieniä 15-40ml. Mies kävi hankkimassa meille sen rintapumpun, mutta jotenkaan en saa sillä kunnolla maitoa herumaan. Täytyy ehkä lukea jotain herumisvinkkejä :) Muutenkin nää rinnat elää ihan omaa elämäänsä. Toisinaan ne on todella pinkeät ja valuttavat maitoa, toisinaan ne tuntuu taas hyvinkin pehmeiltä, ja silti vauva nieleskelee maitoa. Ei näistä ota selvää :D
Tänään meillä aloitettiin myös ulkoilut :) Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että pitäisi odottaa siihen asti, kunnes paino on yli 3kg, mutta eikös pääasia silti ole että paino on nousussa. Niimpä pakattiin neiti tänään vaunuihin ja mami pääsi haistelemaan ulkoilmaa, ensimmäistä kertaa 3 viikkoon! Teki muuten hyvää, vaikka oltiinkin vain n. 20min kävelyllä.
Ja vinkiksi kaikille, että kannattaa pumpata ilmakumirenkaat täyteen ennen ensimmäistäkään ulkoilua! Me ajateltiin, että kyllä ne on tehtaalla laitettu tarpeeksi täyteen, mutta niin vain olivat ilmeisesti liian löysät ja meiltä puhkesi rengas heti tällä ekalla reissulla... Eli mies laitettiin taas asioille :D
Neiti alkaa heräillä tässä viekussa, joten täytynee kaivaa tissiä esiin :)
Terkuin, Lilli ja tyttönen, jolla ikää 2vk

![]() |
Ihanat vaunut, rullaa mainiosti! |

Tunnisteet:
brio smile,
imetys,
itku,
lisämaito,
syöttöväli,
ulkoilu,
vaunut,
Vauva,
vauva-arki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)