Tänään alkoi äippäloma!
Tai no, virallisesti oon ensin 13 päivää vuosilomalla, ja sitten se äitiysloma alkaa ihan virallisesti. Mutta kyllä mä nyt sanon jo kaikille että oon mammalomalla :) Koska mitä tässä nyt enää tehdään muuta kun odotetaan vauvan tuloa..
Eilen oli siis viimeinen työpäivä. Vaikka olin odottanut tuota päivää kun kuuta nousevaa, niin kyllä mulla oli silti aika haikea olo. Ehkä suurimman haikeuden aihetti se, että nyt mun elämästä poistuu sellanen tuttu ja turvallinen rutiini. Ja rutiinithan tunnetusti luo turvallisuuden tunnetta. Mulla siis tosiaan määräaikainen työsopimus päättyy vanhempainvapaan aikana, joten mulla ei ole enää työtä mihin palata. Kyllä mun esimies sanoi, että voisin olla yhteydessä sitten ensi vuonna, mutta en tiedä haluanko tuonne enää. Vaikka kyllä mua suuresti ahdistaa se, että meillä ei todennäköisesti ole taloudellisesti mahdollista jäädä hoitovapaalle, että mistäs se työ sitten ensi elokuussa pierastaan. Toki elokuuhun on rutkasti aikaa, mutta oon vaan sellainen tyyppi, että vihaan epätietoisuutta ja epävarmuutta. Lasta me ei kyllä haluttaisi laittaa mihinkään vieraaseen hoitoon heti 9kk:n ikäisenä, vaan hoito pitäisi sitten vaan jotenkin järjestää. Hurjaa kyllä ajatella jo tällaisia juttuja!!
Toki sinne työpaikalle jäi myös niitä ihania työkavereita, joita jää ikävä. Ainahan heihin voi yhteyttä pitää, mutta usein ne yhteydenpidot kuitenkin ajan mittaan jää.. Jolloin tapaa mulla jäi myös ikävä mun asiakkaita, kuitenkin nekin ihmiset on tullut aika tutuiksi viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta, aikaansa kutakin! Nyt meidän elämässä alkoi puhaltaa uudet tuulet..
Tämä äippäloma saa ainakin hyvän alun, sillä koitan nähdä mahdollisimman paljon ystäviä ja perhettä nyt kun on vielä aikaa ja vointi kutakuinkin sallii. Tänäänkin näin hyvän ystäväni, joka synnytti reilu 5 viikkoa sitten ihanan tytön. Tyttö oli kasvanut hurjasti viime näkemästä, mutta oli silti vielä pieni pötkylä<3 Oli uskomatonta pidellä tuota vauvaa sylissä ja ajatella että ihan pian pidän omaa vauvaani sylissä. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi :D
Muutenkin loma tuli nyt todella tarpeeseen. Viimeiset työpäivät ovat olleet melko tuskaisia, selkää on särkenyt mahdottomasti ja yöt on mennyt kipujen kanssa kieriessä. Kivut ovat myös aiheuttaneet jälleen kipeitä supistuksia. Supistukset tuntuu todella ilkeiltä vihlaisuilta alavatsalla, onneksi kestoltaan ovat lyhyitä. Tänäänkin piti lähteä kaupungilta vauhdikkaasti kotiin lepäämään, kun supistuksia alkoi tulemaan tiuhempaan. Levossa tilanne helpottaa ja olo kohenee. Silti aika pelottavaa! Ensi viikoilla on neuvola-aika, pitää muistaa mainita näistä ikävistä supistuksista. Muutenkin vauva on ollut jotenkin "hiljaisempi" kun ennen. Toisinaan pitää ihan miettiä, että olenko tuntenut liikkeitä. Yksi ilta söin suklaata ja tein sen jälkeen liikelaskentaa, sain juuri ja juuri vaaditut 10 liikettä kasaan. Hieman huolestuttaa onko tuolla masussa kaikki hyvin. Onneksi on doppleri, jolla voin tarkistaa sydänäänet ja saan hetkellisesti huolen helpottamaan. Ystäväni sanoi, että hänelläkin liikkeet väheni loppua kohden, mutta eihän tässä nyt vielä missään viimeisillä viikoilla olla. Onko muidenkin vauvoilla hiljaisempia päiviä?
Muuten pitääkin alkaa laatimaan listaa, mitä kaikkea pitää vielä touhuta ennen vauvan syntymää!
Lomaterkuin, äippälomalainen ja hiljaisempi asukki rv 32+2
torstai 24. syyskuuta 2015
torstai 17. syyskuuta 2015
Perhevalmennus osa 2
Eilen meillä oli taas perhevalmennus, jonka teemana oli synnytys ja lapsivuodeaika. En todellakaan odottanut tältä valemennukselta yhtään mitään edellisen valmennuksen kokemuksella. Ja hyvä ettei ollut turhia odotuksia :D Synnytys käytiin kalvosulkeisten muodossa hyvin nopeasti ja yksinkertaisesti läpi, jonka jälkeen katsottiin 20 vuotta vanha synnytysvideo. Videolla uudelleensynnyttäjä ponnistaa rauhallisesti ja hallitusti vauvan maailmaan ja kaikki menee äärimmäisen hyvin ja äidille jää ihana synnytyskokemus. Voi kun se menisikin niin!
Kivunlievitysvaihtoehtoja ei käyty läpi muuten, kun että videon synnyttäjä sai epiduraalin ja alkuun hengitteli ilokaasua. Olisin mielelläni kuullut muistakin vaihtoehdoista. Myöskään isän/tukihenkilön roolia ei käsitelty ollenkaan... Lapsivuodeaikakin käytiin läpi erittäin lyhyellä power point-esitykellä. Sitten käytettiin 26min rentoutuskasetin kuunteluun :D Kaikki odottajat eivät edes mahtuneet patjalle pötköttelemään, meitä oli niin paljon. Eli käteen ei taaskaan jäänyt muuta kun pari lippulappusta.
No, onneksi olen jo perehtynyt näihin synnytysasioihin. Oisin vaan toivonut, että mieskin olisi saanut tästä valmennuksesta jotain tietoa ja osaisi nimenomaan valmentautua henkisesti tulevaan rutistukseen. Ollaan kyllä jo katsottu niitä hus:in yuotube videioita, me kun ei enää päästä tutustumaan synnytyssairaalaan. Silti tuntuu vieläkin ihan oudolta miettiä mitään synnytysasioita, vaikka synnytykseen on enää aikaa n. kaksi kuukautta. En jotenkaan voi vieläkään uskoa, että kohta me ollaan synnyttämässä ja saadaan tuoda oikea, meidän oma vauva kotiin. Jotenkin vieläkin jossain sielun sopukassa pelkään kaiken menevän pieleen, enkä ehkä siksi uskalla täysillä heittäytyä tähän. Monet toivoo, että kunhan vain syntyisi terve lapsi. No, minä toivon vain, että kunhan syntyisi elävä lapsi. Kohtukuoleman pelko on hiipinyt jostain ajatuksiini. Koitan työntää näitä ajatuksia tietoisesti pois, mutta eihän tämmöiselle pelolle mitään voi. Miten voi edes pelätä/jännittää synnytystä kun ensin pelkää ettei edes päästä synnyttämään asti. Ihan hullua!
Itsessään synnytys ei kauheasti jännitä, ainakaan vielä. Toki se kipu kauhistuttaa, mutta uskon että siitä selvitään tehokkaalla kivunlievityksellä. Ja synnytyskipu on vain hetkellistä, eikä se kestä ikuisuuksia, tämä ajatus rauhoittaa minua. Enemmän jännitän sellaisia asioita, mihin en voi itse vaikuttaa. Jos vauva vaikka syntyy huonossa asennossa ja tulee paha repeämä, tai jos kätilön kanssa ei yhtään kemiat natsaa yhteen. Ja yksi iso huoli on, että miten mies selviää koko koitoksesta. Mies kun on ehkä hieman herkempää sorttia, jolle neulat ja tipat yms. aiheuttaa heikotusta. Pelkään, että heikolla hetkellä en saakkaan mieheltä tarvitsemaani tukea, koska häntä heikottaa tipanlaitto ja veren näkeminen sun muut. Miten muiden miehet suhtautuu synnytykseen osallistumiseen/miten osallistuminen on sujunut?
Ehkä työstän näitä synnytysajatuksia sitten lähempänä h-hetkeä :) Nyt vielä koitan sinnitellä 3 päivää töissä ja sitten voi alkaa tosissaan laittamaan kotia vauvaa varten valmiiksi<3 Sain muuten ruinaamani ajan äitipolille synnytystapa-arvioon. Se vain sattuu osumaan raskausviikolle 36. Siihen asti siis saadaan vielä jännittää, että minkäkokoinen tyyppi tuolla asustaa.
Terkuin Lilli ja "vauva" rv 31+1
Kivunlievitysvaihtoehtoja ei käyty läpi muuten, kun että videon synnyttäjä sai epiduraalin ja alkuun hengitteli ilokaasua. Olisin mielelläni kuullut muistakin vaihtoehdoista. Myöskään isän/tukihenkilön roolia ei käsitelty ollenkaan... Lapsivuodeaikakin käytiin läpi erittäin lyhyellä power point-esitykellä. Sitten käytettiin 26min rentoutuskasetin kuunteluun :D Kaikki odottajat eivät edes mahtuneet patjalle pötköttelemään, meitä oli niin paljon. Eli käteen ei taaskaan jäänyt muuta kun pari lippulappusta.
No, onneksi olen jo perehtynyt näihin synnytysasioihin. Oisin vaan toivonut, että mieskin olisi saanut tästä valmennuksesta jotain tietoa ja osaisi nimenomaan valmentautua henkisesti tulevaan rutistukseen. Ollaan kyllä jo katsottu niitä hus:in yuotube videioita, me kun ei enää päästä tutustumaan synnytyssairaalaan. Silti tuntuu vieläkin ihan oudolta miettiä mitään synnytysasioita, vaikka synnytykseen on enää aikaa n. kaksi kuukautta. En jotenkaan voi vieläkään uskoa, että kohta me ollaan synnyttämässä ja saadaan tuoda oikea, meidän oma vauva kotiin. Jotenkin vieläkin jossain sielun sopukassa pelkään kaiken menevän pieleen, enkä ehkä siksi uskalla täysillä heittäytyä tähän. Monet toivoo, että kunhan vain syntyisi terve lapsi. No, minä toivon vain, että kunhan syntyisi elävä lapsi. Kohtukuoleman pelko on hiipinyt jostain ajatuksiini. Koitan työntää näitä ajatuksia tietoisesti pois, mutta eihän tämmöiselle pelolle mitään voi. Miten voi edes pelätä/jännittää synnytystä kun ensin pelkää ettei edes päästä synnyttämään asti. Ihan hullua!
Itsessään synnytys ei kauheasti jännitä, ainakaan vielä. Toki se kipu kauhistuttaa, mutta uskon että siitä selvitään tehokkaalla kivunlievityksellä. Ja synnytyskipu on vain hetkellistä, eikä se kestä ikuisuuksia, tämä ajatus rauhoittaa minua. Enemmän jännitän sellaisia asioita, mihin en voi itse vaikuttaa. Jos vauva vaikka syntyy huonossa asennossa ja tulee paha repeämä, tai jos kätilön kanssa ei yhtään kemiat natsaa yhteen. Ja yksi iso huoli on, että miten mies selviää koko koitoksesta. Mies kun on ehkä hieman herkempää sorttia, jolle neulat ja tipat yms. aiheuttaa heikotusta. Pelkään, että heikolla hetkellä en saakkaan mieheltä tarvitsemaani tukea, koska häntä heikottaa tipanlaitto ja veren näkeminen sun muut. Miten muiden miehet suhtautuu synnytykseen osallistumiseen/miten osallistuminen on sujunut?
Ehkä työstän näitä synnytysajatuksia sitten lähempänä h-hetkeä :) Nyt vielä koitan sinnitellä 3 päivää töissä ja sitten voi alkaa tosissaan laittamaan kotia vauvaa varten valmiiksi<3 Sain muuten ruinaamani ajan äitipolille synnytystapa-arvioon. Se vain sattuu osumaan raskausviikolle 36. Siihen asti siis saadaan vielä jännittää, että minkäkokoinen tyyppi tuolla asustaa.
Terkuin Lilli ja "vauva" rv 31+1
maanantai 7. syyskuuta 2015
6. Neuvolakäyti
Viime viikon torstaina oli taas kerran neuvola-aika, viikkoja oli tuolloin 29+1. Mies ei tällä kertaa päässyt mukaan, joten ihan yksikseni kävin.
Vointi on ollut nyt ihan suhteellisen hyvä. Pahimman lonkkakivut on kyllä helpottaneet, vaikka öisin oikea lonkka yhä kipuilee, mutta asennon vaihto nykyään helpottaa. Töissä oon nyt parisen viikkoa jaksanut olla, mutta iltaisin selkä on kyllä aika mahdottoman kipeä. Töissä on onneksi kevennetty mun päivää silleen, että pääsen jaloittelemaan ja saan tehdä hommia aika omassa tahdissa. Ehkä vielä seuraavat 12 työpäivää jaksaa :)
Otin neuvolaan mukaan mun verensokerien omaseurantavihkosen, jotta terkkarikin voi kattoa että kaikki arvot on ollut tosi hyviä. Verenpaineet oli aikalailla entisellä tasolla, MUTTA painoa oli tullut 3kg lisää ja pissassa oli proteiinia :O Ihmettelen syvästi tuota painonnousua, sillä ihan tavallisesti oon syönyt. Toki nyt töihin paluun jälkeen en oo juurikaan jaksanut ylimääräisiä liikkua, mutta voiko kahden viikon "liikkumattomuus" tuoda heti 3kg lisäpainoa?! Toki osa on varmastikkin turvotusta, sillä pian kaikki kengät alkaa puristamaan. Pissassa proteiini oli yhdellä plussalla ihan selkäesti. Sain jo paasauksen toksemia oireista, joita pitäis seurailla. Perjantaina vein aamusta heti uuden pissanäytteen labraan, jonka tulos oli hyvä, eli ei proteiinia. Mistä siis moinen plussa ilmestyi. No, mitään toksemia oireita ei ole, joten kaikki kai hyvin.
SF-mitta oli kasvanut kolmessa viikossa 2cm. Käyrä nousee tasaisesti, mutta hieman yläkäyrän yläpuolella. Anelin lähetettä ultraan, jotta saisin varmuuden että vauvalla on kaikki hyvin ja kasvu on asianmukaista. Heti kättelyssä en kuitenkaan mitään lähetettä saanut. Sen sijaan terveydenhoitaja vei mut toiseen huoneeseen, jossa olikin ultra! Me siis tarkastettiin miten päin se vauva tuolla majailee, ja ihan oikein päin eli pääalaspäin se siellä köllöttelee :) Katsoi se lapsiveden määrääkin, ja totesi että lapsivettä on hyvin ja hänen mielestään siellä on siro vauva. En kuitenkaan voinut jättää asiaa tähän, vaan jankutin vielä kuinka mua huolestuttaa tää asia ja ruinaamisen jälkeen hän lupasi laittaa lähetteen äitipolille, JEEEE :) Nyt siis vaan odotellaan aikaa kotiin :)
Muutenkin yleinen fiilis on ehkä hitusen parempi. Oon nyt hyväksynyt, että tää vauva syntyy tähän meidän nykyiseen kotiin ja se on helpottanut orientoitumista tulevaan. Yhä jaksan hämmästellä, miten aika rientää näin nopeasti. Pieni vauvanvaate-paniikki tuntuu taas iskevän, mutta ehkä sitä äippälomalla kerkiää tehdä vielä viimeiset vaate- ja harsohankinnat. Muuten kaikki on aikalailla kunnossa :) Tarviikohan rintapumppua hankkia etukäteen? Tai imetystyynyä? Mitä mieltä ootte?
Terkuin, Lilli ja yömelskaaja rv 29+5
Vointi on ollut nyt ihan suhteellisen hyvä. Pahimman lonkkakivut on kyllä helpottaneet, vaikka öisin oikea lonkka yhä kipuilee, mutta asennon vaihto nykyään helpottaa. Töissä oon nyt parisen viikkoa jaksanut olla, mutta iltaisin selkä on kyllä aika mahdottoman kipeä. Töissä on onneksi kevennetty mun päivää silleen, että pääsen jaloittelemaan ja saan tehdä hommia aika omassa tahdissa. Ehkä vielä seuraavat 12 työpäivää jaksaa :)
Otin neuvolaan mukaan mun verensokerien omaseurantavihkosen, jotta terkkarikin voi kattoa että kaikki arvot on ollut tosi hyviä. Verenpaineet oli aikalailla entisellä tasolla, MUTTA painoa oli tullut 3kg lisää ja pissassa oli proteiinia :O Ihmettelen syvästi tuota painonnousua, sillä ihan tavallisesti oon syönyt. Toki nyt töihin paluun jälkeen en oo juurikaan jaksanut ylimääräisiä liikkua, mutta voiko kahden viikon "liikkumattomuus" tuoda heti 3kg lisäpainoa?! Toki osa on varmastikkin turvotusta, sillä pian kaikki kengät alkaa puristamaan. Pissassa proteiini oli yhdellä plussalla ihan selkäesti. Sain jo paasauksen toksemia oireista, joita pitäis seurailla. Perjantaina vein aamusta heti uuden pissanäytteen labraan, jonka tulos oli hyvä, eli ei proteiinia. Mistä siis moinen plussa ilmestyi. No, mitään toksemia oireita ei ole, joten kaikki kai hyvin.
SF-mitta oli kasvanut kolmessa viikossa 2cm. Käyrä nousee tasaisesti, mutta hieman yläkäyrän yläpuolella. Anelin lähetettä ultraan, jotta saisin varmuuden että vauvalla on kaikki hyvin ja kasvu on asianmukaista. Heti kättelyssä en kuitenkaan mitään lähetettä saanut. Sen sijaan terveydenhoitaja vei mut toiseen huoneeseen, jossa olikin ultra! Me siis tarkastettiin miten päin se vauva tuolla majailee, ja ihan oikein päin eli pääalaspäin se siellä köllöttelee :) Katsoi se lapsiveden määrääkin, ja totesi että lapsivettä on hyvin ja hänen mielestään siellä on siro vauva. En kuitenkaan voinut jättää asiaa tähän, vaan jankutin vielä kuinka mua huolestuttaa tää asia ja ruinaamisen jälkeen hän lupasi laittaa lähetteen äitipolille, JEEEE :) Nyt siis vaan odotellaan aikaa kotiin :)
Muutenkin yleinen fiilis on ehkä hitusen parempi. Oon nyt hyväksynyt, että tää vauva syntyy tähän meidän nykyiseen kotiin ja se on helpottanut orientoitumista tulevaan. Yhä jaksan hämmästellä, miten aika rientää näin nopeasti. Pieni vauvanvaate-paniikki tuntuu taas iskevän, mutta ehkä sitä äippälomalla kerkiää tehdä vielä viimeiset vaate- ja harsohankinnat. Muuten kaikki on aikalailla kunnossa :) Tarviikohan rintapumppua hankkia etukäteen? Tai imetystyynyä? Mitä mieltä ootte?
Terkuin, Lilli ja yömelskaaja rv 29+5
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)