Viime viikon tiistaina meillä oli ensimmäinen neuvolan perhevalmennus. Teemana oli vauvanhoito ja vanhemmuus. Meidän neuvola on melkoisen iso, joten pariskuntia oli melko paljon. Koko valmennus alkoi aah niin ihanasti: leikillä! Kyllä, aikuiset ihmiset menevät valmennukseen leikkimään. No, toki oli mukava "tutustua" toisiin pariskuntiin, mutta muuten idea oli minusta hieman tyhmä.
Muutenkin koko valmennus oli yhtä huuhaata. Siellä esiteltiin eri nettisivuja, joista löytyy videoita, mistä voi sitten itse kotona opetella vauvan hoitoa. Olen kuullut, että monilla on valmennuksessa ollut oikea vauva perheineen. Meillä oli epärealistisen pieni vauvanukke, jota kukin sai vuorollaan kokeilla :D En voi kun nauraa! Sitten meille esiteltiin vauvanvaatteita äitiyspakkauksesta, huoh.
En todella ymmärrä, mikä tämän "valmennuksen" ideana ja tavoitteena on.
Valmennuksen toisella puoliskolla katsottiin jostain 90-luvulta imetysvideo ja sitten terveydenhoitaja piti power point -esityksen aiheesta. Voiko olla enää kuivempaa. Imetys-jutut siis käsiteltiin noin vartissa. En usko, että kukaan muukaan sai tästä juuri mitään irti. Lopuksi toinen terveydenhoitaja luki meille vielä kirjasta artikkelin, joka koski vanhemmuutta, jonka jälkeen katsottiin taas 20 vuotta vanha video aiheesta. Ja sitten se oli siinä. Siis häh? Onko muidenkin neuvoloissa tällaisia perhevalmennuksia?
Itselläni ei nyt juuri odotuksia ollutkaan, mutta olisin toki olettanut että vauvanhoitoa olisi jollain tapaa edes käyty läpi. En usko että mieskään sai valmennuksesta mitään irti. Opiskellaan nyt sitten itse kaikki youtube-videoiden avulla :D
Kuitenkin tuo vanhemmuus-teema jäi mietityttämään. Siellä kun korostettiin, miten kiintymyssuhdetta edesauttaa mielikuvat vauvasta. Ei mulla ole mitään mielikuvia tästä vauvasta. En minä tiedä millainen tyyppi siellä on. Olen alkanut miettimään, että mitä jos en edes "tykkää" koko vauvasta. Ja voitte vaan uskoa, miten tällaiset ajatukset ahdistaa ja aiheuttaa pakokauhua! En ymmärrä mistä tällaiset negatiiviset fiilikset nyt yhtäkkiä ovat ilmaantuneet mun päähän. Luin netistä myös keskustelua, millaisena ihmiset ovat kokeneet vauvan ensimmäisen vuoden. Sen jälkeen alkoi todenteolla ahdistamaan! Jotenkin mua on vaan alkanut pelottamaan aivan kaikki. Mitä jos en pidäkkään vauva-arjesta tai mitä jos joudun jäämään (esim ero-tilanteessa) yksin vauvan kanssa. Neuvolassa näistä ajatuksista on turha puhua, ei ne ota mitään kantaa, leimaa vaan varmaan jotenkin sekopääksi :/
Tuleeko muillekkin tällaisia ajatuksia? Eniten mulle pakokauhua aiheuttaa se, miten lähellä tää elämänmuutos nyt oikeasti on! Kahden kuukauden päästä vauva on jo täysiaikainen ja voi syntyä milloin vaan.. Eikä sen jälkeen meidän elämä ole enää ikinä samanlaista kuin nyt. En mä ole henkisesti yhtään valmis! APUA!
T: Hermoheikko + joku anonyymi hyypiö rv 28+5
maanantai 31. elokuuta 2015
maanantai 17. elokuuta 2015
Fysioterapiakäynti
Viime perjantaina mulla oli ohjelmassa fysioterapiakäynti. Odotin tältä käynniltä aika paljon, sillä ajattelin että sieltä jos jostain saan apua. No, ikävä kyllä joudun jälleen kerran pettymään julkiseen terveydenhuoltoon.
Fysioterapeutti oli vanhempi nainen, jonka lähes tulkoon ensimmäiset sanat oli, että nää nyt on näitä raskausvaivoja ja näiden kanssa nyt vaan pitää kärvistellä. Alkoi siis huippu hyvin! Kyllähän mä kärvistelenkin, ei siinä, mutta neuvolasta sain sellasen kuvan että sieltä sais apukeinoja tähän selviytymiseen. Vähän se ihmettele miksi mut oli sinne lähetetty ja etsikin mulle netistä vaan aikaa johonkin odottajien yhteiseen fysioterapia juttuun. No, sellanen ryhmä nyt sitten löytyi, ja sinne pitäisi mennä 9.9. Onko kellään kokemusta tommosesta ryhmästä? Onko siitä ollu jotain hyötyä?
Fyssari kuitenkin tutki mun liikeradat ja totesi että mulla on yliliikkuvat nivelet (jonka jo tiesinkin) ja kertoi että todennäköisesti tästä syystä mulla on enemmän näitä liitos- ja selkäkipuja. Sain kokeilla yhtä tukivyötä, joka tosin oli liian pieni. Sen pienen hetken jota sain tukivyötä kokeilla, se tuntui hyvältä ja harkitsenkin vakavasti sellaisin hankintaa! Katsottiin vielä erilaisia nukkumisasentoja, joilla saisi selän rentoutumaan. Nämä olivatkin jo tuttuja juttuja, sillä joka ikinen yö mulla on ollut se tyynyshow. Eli, en juuri tästä käynnistä kostunut, mutta tulipahan käytyä.
Nyt olo on kyllä kohentunut aivan huomattavasti! Ehkä tämä sairauslomalla olo alkaa vaikuttamaan. Olen saanut nukutuksia ihmeen hyvin ja suurimmat selkäkivut ajoittuvat enää iltaan. Panadolia otan enää yöksi, joten sitäkin olen päässyt vähentämään aika hyvin. Kävelyillä olen käynyt kaksi kertaa päivässä, ja tuntuu että ne on auttanut tähän oloon parhaiten. Nyt jo tuntuu hieman energisemmältä :)
Tänään on ollut jännittävä päivä! Ensinnäkin mulla oli kauan pelätty hammaslääkäri, joka sujui tosi hyvin, ihan turhaan panikoin. Ja sen lisäksi rakas ystäväni on tänään synnyttänyt maailmaan uuden pienen, täydellisen prinsessan<3 Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen heidän perheensä puolesta! Ja samalla olen todella todella kateellinen, niin hullulta kuin tämä kuulostaakin. Olisin mielelläni jo itsekkin marraskuussa ja synnyttämässä. Jotenkin tuntuu heti yksinäiseltä, kun se lähin vertaistuki on nyt "poissa". Toivon, että aika menisi nopeasti ja mekin saataisiin jo oma pieni nyytti syliin. Tällä hetkellä tuntuu, että nämä viikot vain matelee, eikä mitään tapahdu!
Miten te muut maltatte odottaa? :)
Terkuin Lilli ja ensimmäisen ystävänsä saanut hyypiö rv 26+5
Fysioterapeutti oli vanhempi nainen, jonka lähes tulkoon ensimmäiset sanat oli, että nää nyt on näitä raskausvaivoja ja näiden kanssa nyt vaan pitää kärvistellä. Alkoi siis huippu hyvin! Kyllähän mä kärvistelenkin, ei siinä, mutta neuvolasta sain sellasen kuvan että sieltä sais apukeinoja tähän selviytymiseen. Vähän se ihmettele miksi mut oli sinne lähetetty ja etsikin mulle netistä vaan aikaa johonkin odottajien yhteiseen fysioterapia juttuun. No, sellanen ryhmä nyt sitten löytyi, ja sinne pitäisi mennä 9.9. Onko kellään kokemusta tommosesta ryhmästä? Onko siitä ollu jotain hyötyä?
Fyssari kuitenkin tutki mun liikeradat ja totesi että mulla on yliliikkuvat nivelet (jonka jo tiesinkin) ja kertoi että todennäköisesti tästä syystä mulla on enemmän näitä liitos- ja selkäkipuja. Sain kokeilla yhtä tukivyötä, joka tosin oli liian pieni. Sen pienen hetken jota sain tukivyötä kokeilla, se tuntui hyvältä ja harkitsenkin vakavasti sellaisin hankintaa! Katsottiin vielä erilaisia nukkumisasentoja, joilla saisi selän rentoutumaan. Nämä olivatkin jo tuttuja juttuja, sillä joka ikinen yö mulla on ollut se tyynyshow. Eli, en juuri tästä käynnistä kostunut, mutta tulipahan käytyä.
Nyt olo on kyllä kohentunut aivan huomattavasti! Ehkä tämä sairauslomalla olo alkaa vaikuttamaan. Olen saanut nukutuksia ihmeen hyvin ja suurimmat selkäkivut ajoittuvat enää iltaan. Panadolia otan enää yöksi, joten sitäkin olen päässyt vähentämään aika hyvin. Kävelyillä olen käynyt kaksi kertaa päivässä, ja tuntuu että ne on auttanut tähän oloon parhaiten. Nyt jo tuntuu hieman energisemmältä :)
Tänään on ollut jännittävä päivä! Ensinnäkin mulla oli kauan pelätty hammaslääkäri, joka sujui tosi hyvin, ihan turhaan panikoin. Ja sen lisäksi rakas ystäväni on tänään synnyttänyt maailmaan uuden pienen, täydellisen prinsessan<3 Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen heidän perheensä puolesta! Ja samalla olen todella todella kateellinen, niin hullulta kuin tämä kuulostaakin. Olisin mielelläni jo itsekkin marraskuussa ja synnyttämässä. Jotenkin tuntuu heti yksinäiseltä, kun se lähin vertaistuki on nyt "poissa". Toivon, että aika menisi nopeasti ja mekin saataisiin jo oma pieni nyytti syliin. Tällä hetkellä tuntuu, että nämä viikot vain matelee, eikä mitään tapahdu!
Miten te muut maltatte odottaa? :)
Terkuin Lilli ja ensimmäisen ystävänsä saanut hyypiö rv 26+5
keskiviikko 12. elokuuta 2015
5. Neuvolakäynti ja alamäki jatkuu
Kerrotaan heti tähän alkuun päivän ainoa hyvä/iloinen asia, eli sain viime yönä nukuttua jopa kohtuullisen hyvin, tarkoittaen siis usemapaa tuntia. Mahtavaa! Toivottavasti ensi yö menee edes edellisen kaltaisesti :)
Sitten ne muut tämänpäivän jutut:
Tänään oli siis neuvolakäynti, tänään on rv 26+0. Mies lähti mukaan omasta väsymyksestään huolimatta. Siellä ei oikeastaan tänään lätisty juuri yhtään mitään. Kerroin mun oloista ja kivuista, mutta niihin terveydenhoitaja ei oikein ottanut mitään kantaa tai sanonut juuta eikä jaata. Se siitä neuvolan tuesta!
Neuvolassa oli joku putkiremontti, ja mullahan oli kupla otsassa jo ennen neuvolaan menoa. Luulin että olisin käynyt sticksaamassa pissan, mutta ei. Olin siis kamalassa pissahädässä koko neuvolakäynnin ajan. Verenpaineet oli entistä luokkaa, paino oli noussut 1,8kg, mutta jonkin verran turvotus (ja täysinäinen rakko) asiaan vaikuttaa. Hb oli taas laskenut, ollen nyt 113. Terkkari kehoitti syömään taas rautaa, mutta mulla jäi siitä kaameasta rautalitkusta aikamoiset traumat. Laittoi sitten vielä lähetteen labraan, että tarkistetaan sekin asia.
Tänään katsottiin ensimmäisen kerran sf-mitta, joka olikin yllättäen korkea eli 29cm. Menee siis yläkäyrän yläpuolella! Tosin, kyllähän tätä mahaakin jo on. Heti kysyttiin verensokereista, jotka on ollut ihan kunnossa, vaikka en viime viikolla niitä mittaillutkaan. Yhtään ylitystä tai raja-arvoa ei ole tullut. Ollaan toki miehen kanssa herkuteltu nyt kesäaikaan enemmän, eli tunsin puukon (en mitään pientä pistoa) sydämessäni. Itku tuli kurkkuun. Olenko mä nyt kasvattamassa jotain megavauvaa täällä? Muutenkin vatsan palpointi tuntui äärimmäisen ikävältä, koska rakko oli ihan täynnä. Terkkarin mielestä vauva oli päätilassa ja lapsivettä tuntui olevan normaali määrä. Sykkeet oli hyvät, vaikka tää liikkuvainen tyyppi ei ollutkaan yhteistyöhaluinen juuri sydänäänten kuunteluaikaan. Sain sitten 3viikon päähän kontrolliajan, jolloin tarkistetaan onko vauva kasvanut lisää vai missä mennään.
Tänään olen tietysti mittauillut verensokereita ahkerasti, ja kaikki arvot näyttää hyviltä. Mutta ei tämä kaikki tähän pääty.. Olen tänään saanut esimieheltä melkoisen tylyjä tekstiviestejä liittyen työpaikan äitiysloma-ilmoitukseen. En ole mitenkään kerennyt kamalan työkiireen keskellä ilmoitusta tekemään niinä päivinä kun olen töissä ollut. Monesti olen kysynyt, että tulenko sairausloman aikana sen tekemään, se kun tulisi olla tehtynä 2kk ennenkuin jää äitiyslomalle. Pomo on vain vakuutellut, että sillä ei ole kiirettä. No, tänään sillä sitten olikin kiire, ja tämä on nyt minun syy. Olimme jo aiemmin kesällä sopineet suullisesti pomon kanssa, että pidän loput lomat pois ennenkuin jään äitiyslomalle, mutta nyt tämäkään ei sitten enää onnistu. Eli ilmeisesti suullisella sopimuksella ei ole mitään merkitystä ja lomat voidaan perua noin vaan :( Tämä oli aikamoinen takaisku!
Mieli on ollut todella maassa ja monet kyyneleet vieritetty. Nyt voisin laittaa tämän raskauden pauselle, en jaksa! Onko kenelläkään muulla ollut esimiehen kanssa ongelmia raskaudesta johtuen? Tai kokemusta korkeasta sf-mitasta? Nyt tuntuu siltä, etten koskaan enää halua sinne mennäkkään.. Tästä pitäisi nyt jotenkin vain koota itsensä, eihän tämä maailman loppu ole. Mutta neuvolasta saadut syyllisyyden tunteet yhdistettynä loman perumiseen tuntui vain tänään ylivoimaisilta :(
T: Lilli + megavauva rv 26
Sitten ne muut tämänpäivän jutut:
Tänään oli siis neuvolakäynti, tänään on rv 26+0. Mies lähti mukaan omasta väsymyksestään huolimatta. Siellä ei oikeastaan tänään lätisty juuri yhtään mitään. Kerroin mun oloista ja kivuista, mutta niihin terveydenhoitaja ei oikein ottanut mitään kantaa tai sanonut juuta eikä jaata. Se siitä neuvolan tuesta!
Neuvolassa oli joku putkiremontti, ja mullahan oli kupla otsassa jo ennen neuvolaan menoa. Luulin että olisin käynyt sticksaamassa pissan, mutta ei. Olin siis kamalassa pissahädässä koko neuvolakäynnin ajan. Verenpaineet oli entistä luokkaa, paino oli noussut 1,8kg, mutta jonkin verran turvotus (ja täysinäinen rakko) asiaan vaikuttaa. Hb oli taas laskenut, ollen nyt 113. Terkkari kehoitti syömään taas rautaa, mutta mulla jäi siitä kaameasta rautalitkusta aikamoiset traumat. Laittoi sitten vielä lähetteen labraan, että tarkistetaan sekin asia.
Tänään katsottiin ensimmäisen kerran sf-mitta, joka olikin yllättäen korkea eli 29cm. Menee siis yläkäyrän yläpuolella! Tosin, kyllähän tätä mahaakin jo on. Heti kysyttiin verensokereista, jotka on ollut ihan kunnossa, vaikka en viime viikolla niitä mittaillutkaan. Yhtään ylitystä tai raja-arvoa ei ole tullut. Ollaan toki miehen kanssa herkuteltu nyt kesäaikaan enemmän, eli tunsin puukon (en mitään pientä pistoa) sydämessäni. Itku tuli kurkkuun. Olenko mä nyt kasvattamassa jotain megavauvaa täällä? Muutenkin vatsan palpointi tuntui äärimmäisen ikävältä, koska rakko oli ihan täynnä. Terkkarin mielestä vauva oli päätilassa ja lapsivettä tuntui olevan normaali määrä. Sykkeet oli hyvät, vaikka tää liikkuvainen tyyppi ei ollutkaan yhteistyöhaluinen juuri sydänäänten kuunteluaikaan. Sain sitten 3viikon päähän kontrolliajan, jolloin tarkistetaan onko vauva kasvanut lisää vai missä mennään.
Tänään olen tietysti mittauillut verensokereita ahkerasti, ja kaikki arvot näyttää hyviltä. Mutta ei tämä kaikki tähän pääty.. Olen tänään saanut esimieheltä melkoisen tylyjä tekstiviestejä liittyen työpaikan äitiysloma-ilmoitukseen. En ole mitenkään kerennyt kamalan työkiireen keskellä ilmoitusta tekemään niinä päivinä kun olen töissä ollut. Monesti olen kysynyt, että tulenko sairausloman aikana sen tekemään, se kun tulisi olla tehtynä 2kk ennenkuin jää äitiyslomalle. Pomo on vain vakuutellut, että sillä ei ole kiirettä. No, tänään sillä sitten olikin kiire, ja tämä on nyt minun syy. Olimme jo aiemmin kesällä sopineet suullisesti pomon kanssa, että pidän loput lomat pois ennenkuin jään äitiyslomalle, mutta nyt tämäkään ei sitten enää onnistu. Eli ilmeisesti suullisella sopimuksella ei ole mitään merkitystä ja lomat voidaan perua noin vaan :( Tämä oli aikamoinen takaisku!
Mieli on ollut todella maassa ja monet kyyneleet vieritetty. Nyt voisin laittaa tämän raskauden pauselle, en jaksa! Onko kenelläkään muulla ollut esimiehen kanssa ongelmia raskaudesta johtuen? Tai kokemusta korkeasta sf-mitasta? Nyt tuntuu siltä, etten koskaan enää halua sinne mennäkkään.. Tästä pitäisi nyt jotenkin vain koota itsensä, eihän tämä maailman loppu ole. Mutta neuvolasta saadut syyllisyyden tunteet yhdistettynä loman perumiseen tuntui vain tänään ylivoimaisilta :(
T: Lilli + megavauva rv 26
tiistai 11. elokuuta 2015
Luuseri-Lilli
Noniin, ensimmäinen työpäivä takana, ja taas toistaiseksi viimeinen.
Sisua todella tarvittiin maanantai-aamuna, kun ehkä tunnin horroksessa olon jälkeen kello soi ja oli noustava laittautumaan. Töissä oli tuttuun tapaan kamala kaaos, ja moni ihmettelikin miten olin niin väsyneen näköinen. Siellähän koko työyhteisö luonnollisesti tiesi, miksi olin sairauslomalle jäänyt, vaikka itse olin tiedon antanut vain esimiehelle ja kaikista lähimmälle työkaverille, joka ei varmasti hiisku mun asioista mihinkään. Oli siis aika inhottavaa heti aamukahvipöydässä antaa selontekoa sairaslomasta ja nykyvoinnista. Sitten kun kerroin, että tilanne ei ole juuri miksikään muuttunut, niin kahvipöydän vanhemmat akat alkavat kertomaan omia raskauskokemuksiaan näin: "Minä olin vielä edellisenä päivänä normaalisti töissä ennenkuin lähdin seuraava päivänä ponnistamaan", johon toinen komppasi: "Minäkin olin sinnikkäästi töissä juuri äitiysloman alkuun, yhtään en ollut sairauslomalla". Siitä olikin kiva aloittaa työt, tuli todellinen luuseri-olo!
Puolenpäivän aikaan selässä tuntui jo tuttu polte ja liikkuminen oli vaivalloista. Soitin sitten neuvolaan, jossa todettiin että neuvolalääkäri on lomalla, joten terveysasemalle pitäisi ottaa yhteyttä. Sinnittelin päivän loppuun ja kotimatkalla jo lähes tulkoon itkin oloa. Illalla huomasin myös, että alavatsalla tuntui menkkamaisia alavatsajuilimisia. Otin Panadolia ja koitin levätä, mutta kipuilu vain jatkui, kun kunnon lepoasentoa ei löytynyt. Luin jo netistä, miten kova kipu saattaa laukaista supistuksia, jotka alkuun tuntuu juurikin menkkakivuilta. Säikähdin ja samalla päätin, etten todellakaan aio enää mennä töihin!
Aamulla soitin heti terveysasemalle ja vuodatin koko eilisen tapahtumat hoitajalle, joka sitten antoi mulle suosiolla lääkäriajan aamuksi. Sain samalla myös akuuttiajan fysioterapiaan, joka on perjantaina. Lääkäri oli onneksi ihanan empaattinen ja ymmärsi mun vaivat. Tutki selän ja lantion ja totesi, että kipu johtuu SI-nivelen ja lantion löystymisestä. Tähän voisi siis sellainen tukivyö auttaa, jota pääsenkin perjantaina fysioterapiaan sovittamaan. Jos ei tukivyöstä ole apua, niin sitten kärvistellään marraskuuhun asti :/ Kaksi viikkoa sain sairauslomaa, jos vyö ei auta, niin sitten voisi kuulemma kirjoittaa saikkua sinne äitiysloman alkuun asti. Tosin se tulisi hakea työterveyshuollosta, mutta mites haet kun raskaus ei ole sairaus ja he hoitavat vain sairauksia?!
Kysyin myös alavatsakivuista, ja lääkäri totesi niiden olleen todennäköisesti supistuksia. Sain lähetteen labraan antamaan pissanäytteen, että poissuljetaan vielä tulehdus. Jos samanlaisia tuntemuksia tulee lisää, eikä lepo ja panadol auta, niin pitää sitten lähteä päivystykseen :( Alkoi kyllä pelottamaan! Vaikka odotankin vauvan syntymää, en silti halua sen syntyvän viikolla 26!
Sairaslomasta olikin sitten taas mukavaa soittaa pomolle. Hän päivitteli, että miten jollakin voi olla noin hankala raskaus. Eipä juuri kohentanut mun mielialaa.
T: Luuseri-Lilli ja toivottavasti vielä pitkään masussa viihtyvä tyyppi rv 25+6
Sisua todella tarvittiin maanantai-aamuna, kun ehkä tunnin horroksessa olon jälkeen kello soi ja oli noustava laittautumaan. Töissä oli tuttuun tapaan kamala kaaos, ja moni ihmettelikin miten olin niin väsyneen näköinen. Siellähän koko työyhteisö luonnollisesti tiesi, miksi olin sairauslomalle jäänyt, vaikka itse olin tiedon antanut vain esimiehelle ja kaikista lähimmälle työkaverille, joka ei varmasti hiisku mun asioista mihinkään. Oli siis aika inhottavaa heti aamukahvipöydässä antaa selontekoa sairaslomasta ja nykyvoinnista. Sitten kun kerroin, että tilanne ei ole juuri miksikään muuttunut, niin kahvipöydän vanhemmat akat alkavat kertomaan omia raskauskokemuksiaan näin: "Minä olin vielä edellisenä päivänä normaalisti töissä ennenkuin lähdin seuraava päivänä ponnistamaan", johon toinen komppasi: "Minäkin olin sinnikkäästi töissä juuri äitiysloman alkuun, yhtään en ollut sairauslomalla". Siitä olikin kiva aloittaa työt, tuli todellinen luuseri-olo!
Puolenpäivän aikaan selässä tuntui jo tuttu polte ja liikkuminen oli vaivalloista. Soitin sitten neuvolaan, jossa todettiin että neuvolalääkäri on lomalla, joten terveysasemalle pitäisi ottaa yhteyttä. Sinnittelin päivän loppuun ja kotimatkalla jo lähes tulkoon itkin oloa. Illalla huomasin myös, että alavatsalla tuntui menkkamaisia alavatsajuilimisia. Otin Panadolia ja koitin levätä, mutta kipuilu vain jatkui, kun kunnon lepoasentoa ei löytynyt. Luin jo netistä, miten kova kipu saattaa laukaista supistuksia, jotka alkuun tuntuu juurikin menkkakivuilta. Säikähdin ja samalla päätin, etten todellakaan aio enää mennä töihin!
Aamulla soitin heti terveysasemalle ja vuodatin koko eilisen tapahtumat hoitajalle, joka sitten antoi mulle suosiolla lääkäriajan aamuksi. Sain samalla myös akuuttiajan fysioterapiaan, joka on perjantaina. Lääkäri oli onneksi ihanan empaattinen ja ymmärsi mun vaivat. Tutki selän ja lantion ja totesi, että kipu johtuu SI-nivelen ja lantion löystymisestä. Tähän voisi siis sellainen tukivyö auttaa, jota pääsenkin perjantaina fysioterapiaan sovittamaan. Jos ei tukivyöstä ole apua, niin sitten kärvistellään marraskuuhun asti :/ Kaksi viikkoa sain sairauslomaa, jos vyö ei auta, niin sitten voisi kuulemma kirjoittaa saikkua sinne äitiysloman alkuun asti. Tosin se tulisi hakea työterveyshuollosta, mutta mites haet kun raskaus ei ole sairaus ja he hoitavat vain sairauksia?!
Kysyin myös alavatsakivuista, ja lääkäri totesi niiden olleen todennäköisesti supistuksia. Sain lähetteen labraan antamaan pissanäytteen, että poissuljetaan vielä tulehdus. Jos samanlaisia tuntemuksia tulee lisää, eikä lepo ja panadol auta, niin pitää sitten lähteä päivystykseen :( Alkoi kyllä pelottamaan! Vaikka odotankin vauvan syntymää, en silti halua sen syntyvän viikolla 26!
Sairaslomasta olikin sitten taas mukavaa soittaa pomolle. Hän päivitteli, että miten jollakin voi olla noin hankala raskaus. Eipä juuri kohentanut mun mielialaa.
T: Luuseri-Lilli ja toivottavasti vielä pitkään masussa viihtyvä tyyppi rv 25+6
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Sairasloman loppu
Tässä ollaan oltu nyt reilut 2 viikkoa saikulla, ja huomenna olisi tarkoitus mennä kokeilemaan töissä oloa. Ajatus duuniin paluusta kuitenkin ahdistaa, sillä viime yönäkään en saanut juurikaan nukuttua. Itselle vaan tulee niin kauheen luuseri-olo, jos "lusmuan" tälleen töistä. Vaikka tiedän, että pitää ajatella itsensä ja vauvan parasta... Saikulla olo ei oo juurikaan muuttanu mun tilannetta. No, selkä on kyllä parempi, kun ei tule istuttua koko aikaa, vaan pääsee käppäilemään. Silti se iltaisin kipuilee ja liikkuminen on työlästä ja tönkkömäistä. Mies joutuu auttamaan sohvalta nousemisessa, kun muuten se on niin hankalaa.
Lantionkivut ovat vaan pahentuneet, eikä niihin mikään Panadol auta. Pitkin yötä kävelen täällä asunnossa ja mietin miten voisin nukkua. Kaikki tyynyviritykset on kokeiltu, ei apua. Olen koittanut jopa istualtaan nukkumista, mutta selkä kyllä herättää tässä asennossa. Viime yönä olin hetkeksi nukahtanut selälleni ja heräsin todella huonoon oloon. Säikähdin jotenkin aivan kamalasti, sillä juuri eilen luin kuinka selällään nukkuminen näillä viikoilla voi vaikuttaa vauvan hyvinvointiin ja hapenpuutteeseen. Viime yön saldo siis muutama hassu unitunti :/
Muutenkin mieliala on ollu jotenkin aika alaviritteinen, vaikka paljon mukavia asioita on tapahtunut. Uskon, että tää nukkumattomuus jotenkin syö elämäniloa. Päivisin ei juuri kummempia jaksa, vaikka ulkona olisi ihana ilma ja voisi nauttia kesästä. Kuumuus tuntuu nykyään lähinnä ahdistavalta, tulee tuskainen olo. Nyt on tullut miehen kanssa myös herkuteltua aikalailla, sekin tuntuu pistona sydämessä. Verensokereita en ole tällä viikolla mittaillut ollenkaan, ajattelin pitää niistä vähän lomaa. Ensi viikolla sitten aktivoidun jälleen. Kotikin on aika sekainen, sillä vauvan tavaroita tuntuu olevan jokapaikassa. Hankinnat on edenneet ihan kivasti, kaikki suurimmat jutut on hankittu, turvakaukaloa lukuunottamatta. Vaatehuone pursuaa vaunuja ja äitiyspakkausta. Kohta todella tarvittais se isompi koti.
Laskin juuri, että 6viikkoa ja 3päivää töitä jäljellä. Aion sisulla mennä huomenna ja kattoa, miten sujuu. Jos olo on aivan kamala, lähden kotiin. Sanoi siellä työpaikalla kukatahansa ihan mitätahansa. Toivoisin, että saisin keskiviikon neuvolakäynnillä jotain tukea tähän jaksamiseen. On ihanaa olla raskaana, mutta nämä vaivat voisi jo pikkuhiljaa helpottaa. Ei todellakaan ole ollut mikään nautinnollinen raskaus. Odotan niin kovasti, että saan vauvan syliin ja pääsen olemaan taas omassa kehossani.
Tästä tuli nyt vähän möömöö-postaus, mutta ei se raskaus aina niin ruusuista ole!
Terkuin, Lilli ja vilkas masussavipeltäjä rv 25+4
Lantionkivut ovat vaan pahentuneet, eikä niihin mikään Panadol auta. Pitkin yötä kävelen täällä asunnossa ja mietin miten voisin nukkua. Kaikki tyynyviritykset on kokeiltu, ei apua. Olen koittanut jopa istualtaan nukkumista, mutta selkä kyllä herättää tässä asennossa. Viime yönä olin hetkeksi nukahtanut selälleni ja heräsin todella huonoon oloon. Säikähdin jotenkin aivan kamalasti, sillä juuri eilen luin kuinka selällään nukkuminen näillä viikoilla voi vaikuttaa vauvan hyvinvointiin ja hapenpuutteeseen. Viime yön saldo siis muutama hassu unitunti :/
Muutenkin mieliala on ollu jotenkin aika alaviritteinen, vaikka paljon mukavia asioita on tapahtunut. Uskon, että tää nukkumattomuus jotenkin syö elämäniloa. Päivisin ei juuri kummempia jaksa, vaikka ulkona olisi ihana ilma ja voisi nauttia kesästä. Kuumuus tuntuu nykyään lähinnä ahdistavalta, tulee tuskainen olo. Nyt on tullut miehen kanssa myös herkuteltua aikalailla, sekin tuntuu pistona sydämessä. Verensokereita en ole tällä viikolla mittaillut ollenkaan, ajattelin pitää niistä vähän lomaa. Ensi viikolla sitten aktivoidun jälleen. Kotikin on aika sekainen, sillä vauvan tavaroita tuntuu olevan jokapaikassa. Hankinnat on edenneet ihan kivasti, kaikki suurimmat jutut on hankittu, turvakaukaloa lukuunottamatta. Vaatehuone pursuaa vaunuja ja äitiyspakkausta. Kohta todella tarvittais se isompi koti.
Laskin juuri, että 6viikkoa ja 3päivää töitä jäljellä. Aion sisulla mennä huomenna ja kattoa, miten sujuu. Jos olo on aivan kamala, lähden kotiin. Sanoi siellä työpaikalla kukatahansa ihan mitätahansa. Toivoisin, että saisin keskiviikon neuvolakäynnillä jotain tukea tähän jaksamiseen. On ihanaa olla raskaana, mutta nämä vaivat voisi jo pikkuhiljaa helpottaa. Ei todellakaan ole ollut mikään nautinnollinen raskaus. Odotan niin kovasti, että saan vauvan syliin ja pääsen olemaan taas omassa kehossani.
Tästä tuli nyt vähän möömöö-postaus, mutta ei se raskaus aina niin ruusuista ole!
Terkuin, Lilli ja vilkas masussavipeltäjä rv 25+4
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)