perjantai 20. marraskuuta 2015

Vauva-arkea

Elämänrytmi on kyllä muuttunut aivan totaallisesti tuon pienen muutettua meille :) Vaikka raskausaikana mietinkin paljon tulevaa arkea, en osannut ajatella sitä tällaiseksi. Toki, vielä ollaan matkan alussa, eikä varsinainen arki ole vielä alkanut, sillä mies on vielä isyyslomalla auttamassa meitä. Mies todellakin palaa töihin ensi viikon torstaina, eli siihen asti nautiskellaan yhdessäolosta.

Tällä hetkellä meidän elämä on aika seesteistä. Päivisin vauva syö ja nukkuu ja toisinaan jaksaa virkkuna seurailla hetken aikaa elämän menoa. Edelleen mennään sillä kolmen tunnin syöttövälillä, kunnes ensi maanantaina neuvolassa nähdään miten paino on kehittynyt. Päivisin vauva heräilee melkolailla itse syömään juuri kolmen tunnin välein tai jopa tiheämmin. Iltaisin tyyppi saattaa viettää useitakin tunteja rinnalla imien. Yöt on sitten hieman hankalempia. Puolen yön aikaan vauva ei enää nukahdakkaan imetyksen jälkeen, vaan jää kukkuilemaan yleensä silmät auki. Eikä mene kauaa, kun alkaa itku. Ollaan koitettu antaa lisää tissiä, huutaa silti. Ollaan koitettu antaa korviketta (jos olisi vielä nälkäinen), itkee silti. Vaippa tsekattu muutamaan otteeseen, ei voi siis itkeä sitäkään. Eli vaihtoehdoksi ilmeisesti jää masuvaivat? Pystyasennossa heijaaminen yleensä auttaa. Heti kun koittaa laskea sänkyyn, niin itku alkaa uudestaan. Tänään mies hakee apteekista jotain lääkettä masuvaivoihin, josko se sitten auttaisi. Kun aamu taas valkenee, niin vauva palaa tähän normaaliin rauhalliseen rytmiinsä. Luulisi jotenkin, että jos kyse olisi masuvaivoista, niin ne vaivaisivat myös päivän mittaan..

Jotenkin sitä on niin kiinni tuossa vauvassa :) Nukutaan perhepedissä, vaikka mies kovasti jo kyselee että koska vauva nukkuu omassa sängyssään, joka toimii tällä hetkellä vaatteiden säilytyspaikkana :D Mutta onhan se nyt helpompi ottaa vauva yöllä rinnalle ilman, että tarvitsee nousta. Pääsääntöisin meillä syödään rintaa, mutta toisinaan monen tunnin imetyksen jälkeen vauva ei tyydy enää kummallekkaan rinnalle, niin silloin mies antaa lisiä pullosta. Määrät on kuitenkin yhä melko pieniä 15-40ml. Mies kävi hankkimassa meille sen rintapumpun, mutta jotenkaan en saa sillä kunnolla maitoa herumaan. Täytyy ehkä lukea jotain herumisvinkkejä :) Muutenkin nää rinnat elää ihan omaa elämäänsä. Toisinaan ne on todella pinkeät ja valuttavat maitoa, toisinaan ne tuntuu taas hyvinkin pehmeiltä, ja silti vauva nieleskelee maitoa. Ei näistä ota selvää :D

Tänään meillä aloitettiin myös ulkoilut :) Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että pitäisi odottaa siihen asti, kunnes paino on yli 3kg, mutta eikös pääasia silti ole että paino on nousussa. Niimpä pakattiin neiti tänään vaunuihin ja mami pääsi haistelemaan ulkoilmaa, ensimmäistä kertaa 3 viikkoon! Teki muuten hyvää, vaikka oltiinkin vain n. 20min kävelyllä.

Ihanat vaunut, rullaa mainiosti!

Ja vinkiksi kaikille, että kannattaa pumpata ilmakumirenkaat täyteen ennen ensimmäistäkään ulkoilua! Me ajateltiin, että kyllä ne on tehtaalla laitettu tarpeeksi täyteen, mutta niin vain olivat ilmeisesti liian löysät ja meiltä puhkesi rengas heti tällä ekalla reissulla... Eli mies laitettiin taas asioille :D

Neiti alkaa heräillä tässä viekussa, joten täytynee kaivaa tissiä esiin :)

Terkuin, Lilli ja tyttönen, jolla ikää 2vk

9 kommenttia:

  1. Meillä oli kans tuota yöitkua pojan kanssa jonkun aikaa. Kokeiltiin kans kaikkea mahalääkettä ja vyöhyketerapiaa. Mikään ei auttanut. Mä tulin meijjän kohalla siihen tulokseen että mahavaivoja sillä ei ollut. Jospa oli vaan tylsää :) Vauvoilla kun ei vielä rytmejä ole
    Tuttäkin meillä valvo yöllä monia tunteja ennen kuin jonkinlainen rytmi tuli. Sen takia olen aina ihan syntymästä lähtien pitänyt rytmejä ja rutiineja törkeänä...illalla samaan aikaan pesut ja vaihdoin yökkärin vaikka ois voinukki nukkua bodyssä ja housuissa. Mutta vauva tajuaa nopeasti nämä asiat. Poikkesi tää juttu nyt kyllä hieman siittä alkuperäisestä :)
    Voi,toivottavasti pienellä ei olisi massuvaivoja :/
    Toivottavasti parempia yöunia teille.
    ps. joskus masuvaivoja saattaa tulla myös liiasta syömisestä. Senki tajusin ku aina vaan ruokaa turkytin pojalle ja toisella ei ollu nälkä ollenkaan :)
    Käyttääkö tuttia,auttaisko se? Tai uniriepu pään päälle? Heijaava sitteri? Vaunut? kaikki vaan kokeiluun yölläkin ;)
    Sori sekava kommentti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yöunet on vielä toistaiseksi vain haaveissa. Monilla vauvoilla on ilmeisesti juuri tätä yöitkua, vaikka ei ihan koliikkia olekkaan. Kai se johtuu suoliston epäkypsyydestä? Tai tylsyydestä :D Onneksi tämäkin on vain yksi vaihe, ja varmasti loppuu jossain vaiheessa.. Miehelle tämä ei vain ole kauheen kiva, kun herätyskello soi 4:00 ja parhaimmassa tapauksessa neiti hyytyy klo 3 :(

      Hyvä vinkki nuo rutiinit! Luin sun kommentin jo aiemmin ja alettiin heti kokeilemaan. Nyt vaihetaan joka ilta klo 21-22 yökkärit ja syödään ennen nukkumaan menoa. Ikävä kyllä, juuri valojen sammuttua alkaa sitten itku ja huuto :( tuttkikin otettiin epätoivoissamme käyttöön, mutta tyttö ei oikein osaa sitä syödä. Huudon aikana ei ole mitään toivoa saada tuttia suuhun. Mietin myös tuota ylisyöttämistä ja sen vaikutusta masuun, huoh, on tämä niin hanakalaa!!!!

      Mutta kiitos vielä kommentistasi<3 Tuli monta hyvää vinkkiä! Koliikkikeinu haetaan huomenna testiin :D

      Poista
    2. Onhan se tosiaan sellaista hakemista ja kokeilemista :/ Vaiheita vaiheitten perään ja sitten ku pienokainen kehittyy jatkuvasti. Voisko sun omassa ruokavaliossa olla joku mikä pienen mahalle ei sovi? Outoa vaan jos ei kerran päivällä "oirehdi" ollenkaan. Entä jos ei tykkää pimeästä :D Hämärää valoa vaan yöksi päälle :)
      Onhan se myös miehellekkin rankkaa :/ Meillä mies nukkui kuukausia toisessa huoneessa että jaksoi aamulla herätä töihin :) Eselleen nukkuu korvatulpat korvissa :)
      Jospa se helpottaisi pian. Oliko apteekin lääkkeistä mitään apua? Röyhtäseekö aina kunnolla että ei jää ilmaa masuun?

      Poista
  2. Hei, jos et ole vielä facebookin imetyksen tuki ry:n sivuilla, kannattaa liittyä. Sieltä saa valtavasti faktatietoa imetyksestä ja vertaistukea myös. Minulla on 3 kk tyttö ja on kyllä ollut suuri apu. Muuten, silloin kun rinnat ovat pehmeät, on kysynnän ja tarjonnan laki juuri sopiva ja maito rasvaisempaa, vaikka voisi luulla toisin päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!<3

      Tuotapas en tiennytkään noista rinnoista! Luulisi asian olevan juuri toisinpäin.. Imetyksen tuki ry:n sivut ovat tässä muutaman päivän aikana tulleet hyvin tutuiksi, loistava apu! :)

      Poista
  3. Johtuiskohan masuvaivat siitä että saa liikaa maitoa? Oma viikon ikäinen vauveli ainakin on kipeä jos tissittelee tuntitolkulla tai on liian lyhyet ruokintavälit. Se ei selvästi itse erota että onko sillä nälkä vai muuten vaan masuun sattuu, kun söisi tosiaan mahakipuisena vaikka kuinka paljon. Tutti on auttanut meillä tuohon huutoon ja alan nyt pitämään sen 2tuntia vähintään ruokintojen välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tätä olen miettinyt myös! Meidänkin neiti hamuilee koko ajan. Eihän sillä voi kokoajan olla nälkä. Tutti ollaan annettu juuri lievittämään niitä imuhaluja ja kolmen tunnin välein sitten tarjotaan ruokaa, ja toki useamminkin jos ei tuttiin tyydy. On vain niin hankalaa, kun joka paikasta saa vähän erilaisia neuvoja, ja kun ei vain tiedä vielä näitä juttuja :( Kait vaan kokeilemalla löytyy joku apu.

      Helpottiko teillä masuvaivat kunnon syöttöväleillä?

      Poista
    2. No periaatteessa joo helpotti, tosin en oo ihan tuohon 2 tunnin väleihin aina kyennyt. Ei kuitenkaan syö kovin pitkiä aikoja nyt putkeen, aiemmin meni puolesta tunnista tuntiinkin tissillä ja tämän jälkeen oli itkuinen. Nytkin usein syönnin jälkeen ähisee ja kitisee tunnin verran, sitten alkaa itku eikä tutti enää kelpaa ja olen silloin syöttänyt uudestaan. Mulla ongelmana tuntuisi olevan se että maitoa tulee liikaakin ja vauva sitten hotkiessaan saa ilmaa mahaansa. Syöttövälit on meillä siis nyt tunnista kolmeen tuntiin. Kokeilla kannattaa toki eri juttuja ja luota vaan rohkeasti myös sun omiin vaistoihin, äläkä liikaa kuuntele muita 😊

      Poista
    3. Kiitos :)
      Tuntuu että kaikkea ollaan kokeiltu, joinain päivinä joku auttaa, sama asia ei sitten enää huomenna autakkaan :) Päivä kerrallaan mennään<3

      Poista