tiistai 6. lokakuuta 2015

Vauvanvaate ärsytys

Noniin, nyt olen ottanut pari "lepopäivää" ja touhuillut lähinnä kotona. Ei täällä kotonakaan nämä hommat lopu kesken, mutta hieman tylsää alkaa olla jo parin päivän jälkeen :D Huomenna sitten taas kaupungille katsastamaan hullut päivät :)

Mutta siis asiaan! Olen nyt siis aloittanut vauvanvaatteiden pesu-urakan. En osaa kyllä yhtään arvioida, onko meillä paljon vai vähän vaatteita. Olen jotenkin ihan kujalla näiden vaatteiden kanssa :D Olen nyt pessyt kaksi täyttä koneellista, hyvä että yksi koneellinen mahtuu juuri ja juuri kuivumaan.

Muutama valkoinen vaate :)

Vauvanvaatteet on saanut mun ärsytyskäyrän nousemaan. Olen nyt koittanut kartoittaa vaatteita ja kuinka paljon mitäkin pitäisi vielä ostaa. Olen vain järkytyksekseni huomannut, että koot vaihtelevat valtavasti merkistä riippuen. Esimerkiksi Name It:n 56cm body on aika melkoisesti isompi H&M:n samankokoinen body. Eli siis kokolappua ei ilmeisesti voi ollenkaan tuijottaa. Tässä todistusaineistoa:

56cm?
Eli nyt en oikeasti tiedä kuinka paljon mitäkin kokoa on. 50cm-koon vaatteita en ole ostanut yhtään, sillä en usko että meille sellainen pieni kirppu siunaantuisi :) Enemmänkin pelkään, että kaikki 56cm vaatteet jää käyttämättä, jos tuleekin joku iso vauva! Aika ahdistavaa :D Tai ehkä olen tehnyt tästä itse itselleni jonkun stressin paikan. Kai sitä nyt aina jotenkin alkuun pääsee. Ja kyllähän mies voi hätätapauksessa käydä heti kaupoilla ostamassa sopivia vaatteita. Ja kyllähän sen vauvankin kanssa voi sitten lähteä ostoksille...

Olen nyt sitten tehnyt listaa vaatteista. Tästä listasta tosin puuttuu vielä uusimmat ostokset (jokunen body ja pöksyt), jotka ovat tällähetkellä pesukoneessa.
Tämä lista siis lähinnä suuntaa-antava:

56cm:
- body x 14
- housut x 4
- potkarit x 2
- puolipotkarit x 2
- yökkäri x 2
- kokoasu x1

62cm:
- body x 7
- housut x 3
- potkarit x 3
- puolipotkarit x 4
- yökkäri x 5
- kokoasu x 2

Ja näiden lisäksi on joitain isompia vaatteita ja tietysti toppavaatteet ja lämpimämmät puvut yms..
62cm vaatteita en enää aiokkaan hirveästi ostaa, sillä haluaisin ostaa sitten "oikean värisiä" :) Mutta voiko siis tosiaan olla, että 56cm vaatteet jäisi kokonaan käyttämättä? Ei minua haittaa, vaikka ne mahtusivat vain parisen viikkoa. Ja kai näillä meidän 62cm vaatteilla pääsee sitten alkuun kun alkaa ensimmäiset kiristää. Ostoslistalla on nyt sitten lähinnä noita yökkäreitä ja sukkia..

Miltä nämä määrät näyttää, puuttuuko jotain? Millaisella vaatemäärällä te muut ootte valmistautuneet? 

Nyt sitten taas pyykin levitykseen :)

Terkuin, Lilli ja eilen mamin säikäyttänyt tyyppi rv 33+6

22 kommenttia:

  1. Näin kahden lapsen kokemuksella sanoisin, että kyllä niitä 50-senttisiäkin voi tarvita. Meillä molemmat lapset syntyessään melkein nelikiloisia ja 48-50cm pitkiä ja silti 50-senttisiä käyttivät ensimmäisen kuukauden. Kun mittaa alkanut olla se 56cm, siirtyivät koon 56 vaatteisiin, kun pituus lähellä 62cm, kokoon 62 jne. Tälle tulokkaallekin (la joulukuussa) varaan sairaalaan mukaan kokoa 50, ulkovaatteet sitten vähän reilumpia niin mahtuu vaatetta alle. Makuasioita toki nämä, itse tykkään et lapsilla sopivan kokoista päällä, ei liian isoa tai liian pientä :) Eri merkkien välillä on toki eroa, kuten huomasit, mut pääpiirteissään noin. Mut huoli pois, tuskin sun vauva niin iso on, että heti kasvaa koosta 56 ulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos kommentistasi! :)
      Eli siis täytyy hankkia ainakin muutama pienempikin vaate. Mua jo peloteltiin, että jos syntyy iso vauva niin hyvä että 56cm vaatteet mahtuu päälle! Kyllä minäkin tykkäisin, ettei vauvalla vaatteet roiku päällä vaan istuisi mahdollisimman hyvin :)

      Poista
  2. Kyllä noilla pääsee jo hyvään alkuun. Yllättävän pienellä vaatemäärällä pärjää ja esikoisen osalta 56cm vaatteet alkoivat käydä pieneksi muutaman viikon jälkeen. Niitä en siis hankkisi enempää. Ihanaa loppuodotusta sinulle.

    T. mamma 34+1 (toista odotan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiitos kommentistasi! :) Jos muutaman pienemmän vielä ostan ja sitten rauhoitun tän vaatehössötyksen kanssa! :)
      Sinne myös ihanaa loppuodotusta<3

      Poista
  3. Meidän vauva on nyt 10 viikkoa. Me ei ostettu ollenkaan 50 kokoa. Aloitettiin 56. Se oli iso mutta sillä lähdettiin. Poika painoi 3.5 kiloa syntyessään ja oli 51cm pitkä. Pari viikkoa sitten alettiin siirtymään 62 mutta edelleen osa 56 menee. Ainut mitä nyt on ilmennyt, että poika pulauttee todella paljon ja bodyä saa vaihtaa parin tunnin välein. Lisäki muutama ylimääräinen yökkäri kannattaa hankkia. Meillä sattuu välillä öisin kylkipissoja. Tietenkin riippuu ihan vauvasta ja siitä onko vaippa tarpeeksi hyvin kiinni. Ja siitä tietenkin kuinka usein pyykkiä pitää pestä. Täällä pestään joka päivä eli siis meillä pitäis olla tuplamäärä vaatteita ja tuplamäärä harsoja (nyt on 12) että pärjättäis edes pari päivää pesemättä pyykkiä. Vaatteita meillä on varmaan 10-15 jokaista kokoa kohti. Hm vaatteet on pieniä, ostin yhden 62 setin mikä piti ottaa nyt käyttöön mutta se on niin pieni, että tuskin olis mahtunut edes syntyessään tolle pojalle kun se oli sellainen päänkautta laitettava body.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsi ja kiitos kun kommentoit!
      Yökkärit siis on ehdottomasti ostoslistalla, oon muiltakin kuullu falskaavista yövaipoista.. Kauanko teillä suurinpiirtein kesti, että 56cm vaatteet oli täysin sopivia? Harkinnassa olisi nyt siis hankkia muutama 50 koon vaate. Kovin montaa en viitsisi ostaa, jos ne sopii vain viikon pari. Luulen kyllä, että täälläkin pesukone laulaa joka päivä :) Ja huomasin myös, että hm:n vaatteet on selkeästi muita merkkejä pienempiä. Meilläkin joitakin 62cm vaatteita, jotka otetaan varmaan hyvin nopeasti käyttöön.

      Poista
  4. Täälläkin oli pienoinen vaatekeiisi. Pesin ja lajittelin äitiyspakkauksen vaatteita ja pillahdin armototmaan itkuun, koska ne vaatteet on niin räikeän värisiä..Syytän kyllä ihan vaan rask.hormoneja kun räkä poskella pillitin, etten halua käyttää vauvalla niin rumia vaatteita :) päädyin jonkinlaisessa järjettömyyden tilassa nettikauppaan ostamaan vaaleaa harmaata, beessiä, valkoista muutamalla sadalla eurolla...ja totesin, että äitiyspakkauksen vaatteet ovat joko yö-vaatteita tai sitten kotivaatteita, eli niillä ei ole pakko mennä ihmisten ilmoille. Nyt jo naurattaa ja eiköhön noi ä-pakkauksenkin vaatteet jossain vaiheessa vauvan päälle tiensä löydä. Laskettuun aikaan reilu kuukausi, vauvalle on oikeastaan kaikki jo hankittu...joten on jo vähän tyhjä olo, kun ei ole mitään listaa enää mitä kaikkea pitää vielä tehdä ennen vaavin syntymää..Itselle vielä kai pitäisi hankkia talvitakki ja parit imetysliivit. ..ja vauvalle ehkä kevyempi haalari toppapuvun lisäksi.. No, kaippa sen käärönkin kanssa sitten ostoksia voi tehdä. Tsemppia loppuviikoille!

    Bertta 34+4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihana kuulla että muutkin kriiseilee näistä vaateasioista :D Musta ne äippäpakkauksen vaatteet oli myös aika retroja, ehkä liian retroja mun makuun. Ja miten ihmeessä ne voi olla niin isoa mitoitusta? Ne kaikista pienimmätkin bodyt tuntuu aika valtavilta! Mäkin kyllä ne pesin, mutta miehellekkin sanoin että nää on sitten ihan vaan varavara vaatteita! Mäkin haluan pukea meidän vauvan söpösti :) Hui, aika ison vaatekasan oot laittanut tilaukseen :) Mutta ihana jos vaatteet on nyt mieleisiä.

      Mä oon koittanut tehdä listaa nyt tähän mammalomallekkin, ettei kävis aika niin pitkäksi. Mulla kanssa listalla on ne imetysliivien hankinta, joka tuntuu melko työläältä. Pitäis perehtyä ihan kunnolla. Oon myös miettinyt, että mitä imetysvaatteita kannattaisi hankkia etukäteen, vai kannattaako hankkia mitään? Kivoja imetysvaatteita kun tuntuu olevan myös melko haastava löytää :/ Tai sitten mennään ihan henkkamaukka-linjalla :)
      Ihanaa loppuodotusta myös sinne<3

      Poista
  5. Täälläkin oli pienoinen vaatekekriiaii. Pesin ja lajittelin äitiyspakkauksen vaatteita ja pillahdin armottomaan itkuun, koska ne vaatteet on niin räikeän värisiä..Syytän kyllä ihan vaan rask.hormoneja kun räkä poskella pillitin, etten halua käyttää vauvalla niin rumia vaatteita :) päädyin jonkinlaisessa järjettömyyden tilassa nettikauppaan ostamaan vaaleaa harmaata, beessiä, valkoista muutamalla sadalla eurolla...ja totesin, että äitiyspakkauksen vaatteet ovat joko yö-vaatteita tai sitten kotivaatteita, eli niillä ei ole pakko mennä ihmisten ilmoille. Nyt jo naurattaa ja eiköhön noi ä-pakkauksenkin vaatteet jossain vaiheessa vauvan päälle tiensä löydä. Laskettuun aikaan reilu kuukausi, vauvalle on oikeastaan kaikki jo hankittu...joten on jo vähän tyhjä olo, kun ei ole mitään listaa enää mitä kaikkea pitää vielä tehdä ennen vaavin syntymää..Itselle vielä kai pitäisi hankkia talvitakki ja parit imetysliivit. ..ja vauvalle ehkä kevyempi haalari toppapuvun lisäksi.. No, kaippa sen käärönkin kanssa sitten ostoksia voi tehdä. Tsemppia loppuviikoille!

    Bertta 34+4

    VastaaPoista
  6. Moikka! Löysin juuri blogisi ja taidanpa jäädä seuraamaan.
    Minulla laskettuaika on joulukuussa, joten pääsen täällä mukavasti seuraamaan sinun taivalta, joka on askeleen edellä :)

    Onnea kovasti raskaudesta! Esikoisen odotus on ihanaa aikaa <3

    Tutustun blogiisi paremmalla ajalla enemmän, mutta jos kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa minun blogissa. En ole ollut kovin ahkera postailija, mutta jospa nyt jatkossa enenevässä määrin :)

    http:\\lapsia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihana että löysit tiesi tänne, teen ehdottomasti myös vastavierailun :)

      Tämä esikoisen odotus on kyllä yllättänyt minut täysin, odotin raskausajan olevan paljon seesteisempää :) Mutta huoli on kokoajan läsnä, eikä taida helpottaa vauvan synnyttyä :D Olen kyllä niin onnellinen, että pian tämä odotus päättyy ja saan toivottavasti ainakin oman vauvan syliin<3

      Onnea valtavasti myös sinne talvivauvasta<3

      Poista
    2. Kiitos :) Ja kiva, kun kävit kurkkimassa myös minun blogissa.
      Kirjottelin tänään aikani kuluksi postaukset Mitä mukaan sairaalaan j a Tarpeelllista ja tarpeetonta vauvalle.
      Ne on sellasia koontilistoja, joista voi mieleiset jutut valita :D

      Tsemppiä hirmusti vielä tulevaan ja hyviä vinkkejä ja huomioita olet saanut vaatteista. :)

      Poista
    3. Moikka :)
      Huomasinkin sinun uusimmat postaukset, tuli todella tarpeeseen! Sairaalakassin pakkaus aloitetaan nyt lähipäivinä :)

      Poista
  7. Minusta potkarit oli ihan hel...istä ;) Niiiiin epäkäytännölliset. Sellaset yökkärit ja kokoasuiset on parhaat just vauvaiässä. helppo pukia ja vaihtaa vaippaa ku sitä saapi tehä muutaman kerran vuorokaudessa ;) 56cm alotettiin meillä. 3800g ja 52cm oli ku synty ja sopivia olivat muutaman viikon joten hankittiin n. 5kpl kaikkea vaatetta. 62 menikin sitten pitempään ja 74 mennee kans aika pitkään,niitä kannattaa hommata sitten enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan totta? Ja jotkut kehuu potkarit maasta taivaaseen :D Musta ne on vähän jotenkin kasari-vaatteita, joten meille niitä ei oo siunaantunut kun muutamia, nekin lähinnä äippäpakkauksesta. 62cm aionkin hankkia sitten vauvan synnyttyä, jotta voi ostaa vähän niitä söpöstely-vaatteitakin :)

      Poista
  8. Ehdottomasti osta pari 50cm bodya ja parit housut. Housuissa varsinkin tuntuu meillä ainakin olleen aina kokoa pienemmät käytössä kuin mitä body oli.

    Meillä 2 lasta, molemmat olleet "isoja vauvoja". Syntyessään 3800g ja 3980g, 51cm ja 52cm. Ja silti ekan kuukauden pelkästään 50cm bodyt käytössä, 56cm ainakin 2-3kk ikään asti. Kasvu on romahtanut syntymän jälkeen kummallakin ja käyrillä ovat alkuun tulleet kummatkin 3 kasvukäyrää alas. Vatsassa siis kasvoivat tuhdisti ja sitten etsineet oman käyrän. Nyt ikää 1v3kk nuoremmalla ja 74cm vaatteet käytössä vielä varmasti pitkään. Eli ei kaikki kasva ihan räjähdysmäisen nopeasti ja syntymämitat eivät kauheasti ennusta tulevaa.

    Vauva on alkuun sellainen "riepumainen" kannateltava, velto ja valuva :). On helpompi hoitaa kun vaatteet istuu edes auttavasti ja saa paremman otteen. Ei jää pelkää kangasta käteen kun koittaa nostaa. Itse olen myös sen verran vissiin turhamainen, että tykkään kun vaatteet myös näyttävät kivoilta. Ei jättimäinen ryttykasa olisi itsestänikään kiva päällä. Saathan sitten myös myytyä vaatteet hyväkuntoisina eteenpäin jos teidän vauva onkin sitä ryhmää, joka kasvaa todella nopeasti ohi kokojen.

    Sekin vaikuttaa tarvittavaan vaatemäärään jos vauva on kova pulauttelemaan tai kakkailee jatkuvasti. Kakkavaipat pukkaa falskaamaan ja vaatekertoja kuluu helposti monta päivässä. Toisilla ei sitten taas mene kuin 1.

    Itse ostaisin muutaman 50cm vaatekerran, kotiintuloasuksi ja pari sen päälle. 56 vaatetta on varmaan ihan sopiva määrä ja saathan sitten lisää jos tarvitset. 62 menee jo hiukan pidempään varmaan kaikilla, myös nopeammin kasvavilla. Älä etukäteen osta ihan hirveästi kun kuitenkin tempaudut uusien ihanien mallistojen pauloihin ;-) Kohta sitä vaatetta sitten pursuilee lipastoissa kun ei malta jättää söpöstelyvaatteita ostamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentistasi :)
      Laitettiin eilen jo tilaukseen noita pieniä vaatteita, niin moni on nyt sanonut että niitäkin tarvitsee. Itse haluan myös, että vaatteet on sopivia. Tuota vauvan käsittelyä en tullut edes ajatelleeksi :) En malta odottaa, että pääsen ostamaan niitä söpöstelyvaatteita, niitä löytyy niiiiiin ihania :) Onneksi joulun jälkeen alkaa alennusmyynnit, joten sitten kunnolla shoppailemaan :)

      Poista
  9. Kiinnitin huomiota että bodyja oli paljon, mutta housuja tosi vähän. Jos vaipat falskaa, niin vaatteet saattaa mennä vaihtoon monta kertaa päivässä. Ja tosiaan yöhaalareitakin olisi hyvä olla riittävästi. Meillä oli esikoisen aikaan pari yökkäriä ja ne oli heti ekana yönä likaisena! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :)
      Joku mulle joskus sanoi, että alaosia ei tarvitsis niin montaa, mutta ehkä heillä ei sitten vaipat falskanneet. Uuden inventaarion (+eilisen nettishoppailun) tuloksena pieniä alaosia löytyy nyt 12kpl. Näillä pääsee nyt jo varmasti paremmin alkuun. Heh, eli yökkäreitä kannattaa varata useampi :D Yökkärit on edelleen ostoslistalla. Mistähän löytäisi pieniä yökkäreitä, joissa olisi se vetoketju? Tosi monissa tuntuu olevan nepparit... Vai onko sillä käytännössä suurta merkitystä? :)

      Poista
    2. Tuttalla ainakin on vetoketjullisia. Ja olisko KappAhlillakin. Todellakin on väliä onko vetoketju vai nepparit. Minusta ei ole vaatteita napittamaan. :D Mulla on yksi napillinen ja varmaan 10 vetoketjullista yökkäriä.

      Kyllä meillä ainakin aivan pikkuisena vaipat falskasivat - ainakin ennen kuin oppi pukemaan vaipan riittävän tiiviisti. Aina pääsi kakka yllättämään jostain raosta, kun reidet oli ohuet rimpulat.

      Poista
    3. Kommentoin tuohon yökkäriasiaan näin sivusta. Nepparit on yöpuvussa käteviä kun ne voi esim. vaippaa vaihtaessa avata sieltä alaosasta (varsinkin jos nepparit jatkuvat toiseen lahkeeseen asti) ja riisua vain ne lahkeet vaipanvaihdon ajaksi niin että kädet ja rinta ovat kuitenkin lämpimässä. Vetoketju pitää avata kokonaan ja ottaa koko yökkäri pois, että saa pestyä ja vaihdettua. Sekavasti selitetty :) Pikkuiset ovat herkempiä kylmälle ja varsinkin kun talvi on tulossa niin liputan nepparillisten yökkäreiden puolesta yllämainitusta syystä :) t. ihan ekana postaukseen kommentoinut anonyymi

      Poista
    4. Hei Annika ja Anonyymi :)
      Täytyykin käydä siellä kappahlilla viikonloppuna tarkistamassa valikoima, kiitos vinkistä! Name It:llä suurinosa yökkäreistä on juuri neppareilla, ja meille on juuri sellaisia sitten ostettu. Tuo on kyllä hyvä pointti, että neppariyökkärissä yläruumis jää lämpimän peittoon ja vauva ei ehkä niin kovin virkisty yöllisiin touhuihin :) Kait sen sitten käytännössä huomaa, kummista tykkää enemmän. Kunhan nyt vain saadaan niitä yökkäreitä ostettua :)

      Poista