torstai 12. marraskuuta 2015

Synnytyskertomus

Rikotaampa nyt vihdoin tämä blogihiljaisuus :)

Ajattelin nyt kirjoitella synnytyksestä. Tapahtumasta nyt noin viikko, ja tuntuu että nyt jo moni asia on unohtunut. Lähinnä kirjoitan tätä itselleni muistiin, koska synnytys oli niin raju, että sitä pitää vielä mielessä käsitellä jonkun kerran, jos meinataan joskus lisää jälkikasvua hankkia.

Jos olet raskaana, etkä varsinkaan ole ennen synnyttänyt, suosittelen jättämään tämän lukematta.
Tämä on minun vain minun kokemukseni, enkä halua säikyttää tai järkyttää ketään.  

Synnytys ei siis todellakaan käynnistynyt spontaanisti, vaan torstai-aamuna klo 11 aikaan asetettiin ballonki paikoilleen. Toimenpide oli itsessään suhteellisen helppo ja melko kivuton, sillä kohdunsuu oli pienistä supistuksista kypsynyt hieman. Ballongiin laitettiin "veto" päälle, ja sitten oli tarkoitus odottaa supistuksia. Veto tuntui todella ikävältä, eikä istuminen onnistunut ollenkaan. Kätilö vielä kehuskeli, että hän laittaa aina "hyvät vedot päälle", jotta päästäisiin pian tositoimiin. No, tosi toimiin päästiin melko pian, sillä alle tunnin ballongin laiton jälkeen alkoivat aivan järkyttävät supistuskivut. Koskaan ikinä en ole sellaista tuntenut. Ensimmäinen kova supistus oli jo sellainen, että piti pysähtyä ja nojata seinään ja keskittyä vain hengittämiseen. Seuraava supistus tuli aivan muutaman minuutin päästä, ja oli jo astetta kovempi. Seuraava supistus oli jo aivan tajuton, jonka aikana lysähdin vain lattialle ja ulvoin ja oksensin kivusta. Siis niin käsittämätöntä. Mies soitti käskystä kelloa, mutta juuri silloin meidän kätilö oli jossakin kiinni. Siinä kaiken kivun keskellä, en voinut muuta kuin nykäistä itse ballongin vedon pois, jonka jälkeen supistukset helpottuivat miltei välittömästi. Elämäni kamalimmat 10-15minuuttia. Olin täysin hiestä märkä ja uupunut ja totaalisen järkyttynyt. Minullehan sanottiin, että tällä käynnistys metodilla voi mennä jopa vuorokausi.

Kätilö saapui vihdoin paikalle, kun olin päässyt lattialta takaisin sänkyyn ja oli hieman hämillään tilanteesta. Ballongin paikka tarkistettiin laiton yhteydessä ultrassa, joten ilmeisesti nämä järkyttävät kivut aiheutuivat liian kovasta vedosta. Kätilö pahoitteli tilannetta. Kätilö koitti laittaa vetoa uudestaan, jolloin samantien tuli kamala supistus ja totesin, että haluan ballongin pois heti! Ja näin tehtiin.

Sain hetken aikaa toipua kokemuksesta. 3 huonekaveriani olivat aivan järkyttyneitä tapahtuneesta ja vieressäni ollut uudelleen synnyttäjä totesi supistusten olevan juuri tuollaisia aivan synnytyksen loppuvaiheessa. Pelästyin ihan kamalasti. Lääkäri tuli katsomaan minua levon jälkeen, jonka jälkeen tutkittiin, k-suu oli 3cm auki ja kanava lähes hävinnyt. Klo 17 laitettiin sitten kalvot puhki. Koska vauva oli vielä korkealle, en saanut enää liikkua vaan jouduin olemaan vuodelevossa. Sitten vain odoteltiin supistuksia. Yöllä alkoivat omat spontaanit supistukset, joihin sain lämpöpussit ensihätään, loppuyöstä sain sitten vielä kipupiikin, joka helpotti supistuksia ja sain nukuttua jokusen tunnin.

Perjantai aamu alkoi aamukäyrällä, supistukset olivat heikenneet. Ihmettelin, kun makasin käyrällä lähes parin tunnin ajan, jonka jälkeen tajusin että käyrä oli taas nuivaa, eli vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Kaksi lääkäriä tuli tutkimaan minua, todettiin että kohdunsuun tilanne oli edennyt hieman, 3,5cm auki. Käsky kävi siirtää heti synnytyssaliin. No, saliin emme päässeet, vaan tarkkailuhuoneeseen. Siellä makasin taas tunnin-kaksi ja seurailtiin käyrää. Ymmärsin, että kokoajan oltiin sektiovalmiudessa, siksi eivät viitsineet salia "liata". Vauva kuitenkin virkistyi ja käyrä parani ja pääsimme siirtymään synnytyssaliin n. klo 13.

klo 13:30 jatkettiin sitten käynnistystä oksitosiini-tipalla. Kätilö kertoi, että synnytys ei välttämättä lähde käyntiin, että kannattaa olla kärsivällinen. Juteltiin toiveista ja ilmoitin, että toivon hyvän kivunlivityksen aiemman kamalan kokemuksen jälkeen.

Kun tippaa oli mennyt 30min, alkoivat säännölliset, kivuliaat supistukset. Ne alkoivat jälleen kuin tyhjästä. Sain heti kivunlivitystä kun pyysin. Ensin aloitettiin ilokaasulla, ja kipupiikillä, ne toimivat yllättävän hyvin hetken aikaa. Sitten kivut pahenivat, sain tens-laitteen. Kokoajan nojasin säkkituoliin ja pyörittelin lantiota. Imppasin ilokaasua kuin hullu, ja mies antoi tenssistä tehoboosteja. Tämän jälkeen alkaakin muistikuvat hämärtyä. Olin täysin "päissäni", tajusin vain etten enää selviä. Sain todella nopeasti kipu-fentanyl katetrin selkääni, ja tilanne helpottui hetkeksi. Kuitenkin supistukset olivat niin kipeitä, että jouduin kokoajan ottamaan ilokaasua. Koska tilanne ei rauhoittunut, jatkettiin kivunlievitystä epiduraalilla, tässä vaiheessa kohdunsuu oli 7cm auki. Tämäkään ei täysin toiminut, vaan lisäannos epiduraalia annettiin alle tunti ensimmäisen laiton jälkeen. No, tämäkään ei täysin toiminut.

Juuri vuorovaihteessa tilanne tutkittiin ja olin täysin auki, mutta vauva oli vielä melko korkealla. Hengittelin siis lisää ilokaasua kuin hullu. Sain luvan hieman ähkiä, jotta vauva laskeutuisi, ja näin tapahtui. Pian alkoi se järkyttävä venymis-kipu, tuntui etten selviä. Sain siis vielä pudendaalipuudutteen. Se helpotti tilannetta hieman ja alettiin ponnistaa. Ponnistelin molemmilla kyljillä ja puoli-istuvassa asennossa. Tunsin yhä valtavaa supistuskipua paineentunteen lisäksi, joten sain vielä epiduraalikatetriin pelkkää puudute-ainetta. Jatkettiin ponnistamista. Se kipu oli aivan kamalaa ja oksensin raivon vallalla. En kertakaikkiaan uskaltanut ponnistaa, se kipu oli niin lamaannuttavaa. Puolentoista tunnin päästä saatiin lääkäri arvoimaan tilannetta, todettiin tarjontavirhe. Loppu hoitui imukupilla, kahdella vedolla. Sekin oli aivan sanoinkuvailemattoman kamalaa. Ulvoin jollain aivan eläimellisellä tavalla, niin pelottavaa se oli.

Vauva syntyi pää kenossa, napanuora kerran kaulan ympärillä. Imukupin vuoksi minulle leikattiin pieni episiotomia, tämän lisäksi emättiin tuli repeämä. Kätilö onneksi puudutti hyvin ja sain hengitellä ilokaasua vielä ompelemisenkin ajan.

Vauvan sain heti rinnalle ja mies leikkasi napanuoran. Mies selviytyi synnytyksestä todella hienosti! Hän oli minun tukena ja toimi juuri niinkuin toivoin. Silitti silloin kun halusin, ja piti näpit kurissa silloin kuin ulvoin :D Miehen läsnäolo oli korvaamatonta. Vaikka minusta synnytys oli aivan kamala, on miehellä toinenlainen näkemys. Hän odotti pahempaa. Aika yllättävää, sillä en varmaan ole ikinä elämässäni kiljunut ja huutanut niin eläimellisesti kun imukupin aikana :D

Olen todella tyytyväinen kivunlieivitykseen, vaikka juuri mikään ei toiminutkaan. Sain siis todellakin aivan kaiken mahdollisen, mitä oli tarjolla :D Kunnon arsenaali, ja silti kivut olivat sietämättömät. En tiedä johtuiko nämä kamalat kivut siitä, että ne olivat oksitosiinilla tehtyjä. Kätilöt salissa olivat ihania ja kannustavia. Parempaa hoitoa en olisi voinut toivoa. Vaikka vuoro vaihtui juuri ponnistusvaiheen alussa, toimi meidän kemiat todella hyvin uudenkin kätilön kanssa. Lähinnä olen äärimmäisen pettynyt omaan suoritukseeni ja järkyttynyt siitä, miten en kestänytkään niitä kipuja. Luulin aina, että minulla on suhteellisen hyvä kivunsietokyky, mutta tämä oli jotain aivan muuta.

Olen äärimmäisen onnellinen vauvasta ja hänen vuokseen toki kärsin tämän kärsimyksen. Tässä vaiheessa en kuitenkaan tiedä, uskaltaisinko vielä joskus kokeilla uutta alatiesynnytystä. Eikä nyt ole aika semmoisia miettiäkkään. Aion palata tähän tekstiin joskus myöhemmin ja käsitellä sitä ilman näitä hormonimyrskyjä :)

Nyt palaan sohvalle vauvani viereen, rakastan tuota tyttöä<3 Turhaan siis huolin kiintymyssuhteesta :D

Meidän matka ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan "vastoinkäymiset" jatkuivat lapsivuodeosastolla. Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.

Terkuin, Lilli ja tyttö, jolla ikää 6vrk:tta ja toinen ilta kotona<3

18 kommenttia:

  1. Voi, täällä kanssa mentiin imukupin voimin.. Mulla jäi presiis samat ajatukset omasta synnytyksestä, etukäteen ajattelin että olisin kestänyt paremmin ja kuvittelin että kipukynnys olisi korkea. Mutta pitkittyneessä ponnistusvaiheessakin luulin oikeasti että kuolen, samaa luuli mies sivustaseuraajana :/

    Onnea kuitenkin hirmuisasti, palkinto kaikesta läpikäydystä on niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla! En edes tajunnut siinä tilanteessa, että se ponnistusvaihe kesti niin kauan, mutta muistan kyllä todellakin tehneeni kuolemaa :/ Ja se imukupilla veto oli jotain aivan järkyttävää.. Mua jäi vielä jotenkin kalvamaan se, että kun kaikki kätilötkin hoki sitä, että tulossa on pieni vauva, ja tätä pientäkään vauvaa en saa puskettua ulos :(

      Poista
  2. Hui! Kuulostipa rajulta! Hyvä kuitenkin, että kemiat kohtasivat kätilön kanssa, ja sait kunnon kivunlievityksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Se oliskin ollut aivan kamalaa jos kätilön kanssa ei ois natsannut. Sitäkin kerkesin pelkäämään ennen synnytystä. Onneksi jäi edes jostain hyvä fiilis :)

      Poista
  3. Huh, hurjalta kuulosti sun synnytys. Kuitenkin luin vaikka itsellä edessä piakkoin :D
    Oon ajatellut että mulla on korkea kipukynnys joten just näin voi käydä että se kipu ja tunne on paljon pahempia kun kuvittelen. Yritän saada itteeni vähän ees valmistautumaan synnytykseen kun ei tosiaan mitään pelkoja ole, ja näin etukäteen kuvittelen pääseväni helpolla.
    Piikkikammoisena suuret respectit kaikkeen kivunlievitykseen, aikamoinen arsenaali lääkkeitä ja piikkejä oot kestänyt. Mutta ei tää kertomus mua ainakaan pelottanut ;)
    Ja se palkinto, se on varmasti kaiken arvoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä jos en pelästyttänyt sua :)
      Tosiaan se kipu oli jotain sellasta, mitä ei ees osaa kuvailla. En ymmärrä miten kukaan voi synnyttää ilman kivunlivitystä, siis hatun nosto kaikille heille! :)
      Palkinto on kyllä niin ihana, tuon tytön vuoksi tekisin saman vaikka uudelleen<3

      Poista
  4. Huh, mikä kertomus, onneksi kaikki tuo on nyt takanapäin ja palkinto sinulla sylissä<3

    Itselläni myös käynnistettiin ensimmäinen synnytys (kalvot puhki + oksitosiini) ja oli kyllä paljon rajumpi kuin toinen spontaanisti käynnistynyt. Epiduraalia tms muuta vahvempaa en ehtinyt ekalla kertaa saamaan vaikka olisin halunnut (lopussa supistuksia tauotta), ilokaasulla ja pudendaalilla mentiin. Tokalla kerralla sain epiduraalin, mutta loppuvaihe meni ilokaasulla ja ponnistus ilman mitään (sattui toki).

    Kolmas kerta lähestyy ja tällä kertaa toivon selviäväni ammeen/suihkun, äänenkäytön ja ilokaasun voimin.

    Tämä siis tsemppinä jatkoa ajatellen: käynnistys ja varsinkin synteettisen oksitosiinin aiheuttamat supistukset voivat olla hyvin kaukana spontaanisti käynnistyneestä, luonnollisin hormonein etenevästä synnytyksestä. Älä siis turhaan mieti, että mahdolliset seuraavat kerrat olisivat yhtä kamalia... Itse tosin kammoan sitä, että joudun mahdollisesti käynnistykseen (hepatogestoosi ollut kaikissa raskauksissa, joten riski siihen on).

    Anteeksi maraton-kommentti, ja onnea vielä uuteen perhearkeen! Nauttikaa<3

    -Tinka 33+4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun kiitos maraton-kommentistasi!<3

      Huh, oot kyllä aika sissi! :) Toivon todella, että synnytys sujuisi nyt toiveittesi mukaan! Olisihan se varmasti todella voimaannuttava kokemus pärjätä ilman lääkkellistä kivunlievitystä ihan omasta tahdosta :D Minulle jäi semmoinen olo, että olin täysin niiden kätilöiden armoilla, ei voimaannuttavaa ollenkaan. Ja siitä oksitosiinista jäi kyllä aika peikko tonne takaraivoon!

      Mutta tsemppiä valtavasti synnytykseen ja nauti vielä loppuodotuksesta<3 (p.s Itselläni on jo ikävä niitä pieniä potkuja tuolla masussa :))

      Poista
    2. Ja kuinkas sitten kävikään... jouduin käynnistykseen :/ ja samastuin noihin kirjoittamiisi fiiliksiin, vaikken joutunut todellakaan noin kauan kärsimään.

      Klo 13 ballonki, tuli itse pois klo 13.30, kalvojen puhkaisu klo 14. Omia suht mietoja (hengittely auttoi, lopussa myös tens) supistuksia klo 20.30 asti, jolloin siirryttiin saliin.

      Salissa laitettiin oksitosiini klo 21.05. Hengittely, äänenkäyttö ja tens edelleen käytössä, todella kipeää. Klo 22 pyysin epiduraalia, kätilö sanoi että reunaa jäljellä vielä ja auki n. 3cm. Tässä välissä ilokaasua, menin aivan sekaisin siitä ja hirveistä kivuista. Laitettiin kipu-Fentanyl n.klo 22.20. Ei tehonnu sen kummemmin kuin sullakaan, ulvoin sitten loppuajan. Koko ajan tunsin miten paikat aukeaa ja vauhdilla, vauva painoi alas kunnolla. 22.55 ponnistusvaihe, 22.57 vauva ulkona. Teki julmetun kipeää (taas) mutta onneksi nopeasti ohi.

      En edelleenkään oo yhtään oksitosiinin kaveri, ja jaan täsmälleen samat fiilikset tuosta toisten armoilla olemisesta.. Ei voimaannuttava kokemus laisinkaan. No, ehkä ens kerralla sit paremmin ;)

      Tinka ja baby 3vrk

      Poista
    3. Hei Tinka ja onnea beibistä!!<3<3

      Tosin ikävä kuulla että jouduit taas käynnistykseen ja ettei synnytys sujunutkaan toiveiden mukaisesti. Kamalaa, kun synnytystä ei voi yhtään etukäteen suunnitella, se menee just niinkun menee ja sitä on niin muiden käsissä :/ Hurjalta kuulostaa sunkin synnytys, tulee ihan oma synnytys mieleen! Tosi nopeesti oot saanu kyllä ponnistettua vauvan maailmaan, huh :) Mutta nyt voit huokaista, se on taas hetkeksi ohi :D Miten teillä on lähtenyt vauvan kanssa arki rullaamaan? :)

      Poista
    4. Kiitos<3 Käynnistykset on kyllä hurjia kokemuksia ja vaativat ainakin omalla kohdalla läpikäyntiä vielä jonkin aikaa :) Senhän jo tiesinkin, etten ilman kivunlievitystä selviä siitä oksitosiinista, joten tajusin onneksi vaatia lääkitystä ajoissa tällä kertaa. Tais toi ponnistus olla yhden supistuksen aikana, siitä tuskasta halus vaan äkkiä eroon :D

      Täytyy koputtaa puuta, mut tähän mennessä vauva on ollut niin "helppo" etten ikinä osannut kuvitella. Syö hyvin (syntymäpaino saavutettu jo) ja nukkuu syöntien välillä 3-4h. Yöllä kukkuu mutta onneks vieressä niin voin itse nukkua :D Edelliseen temperamenttiseen tapaukseen (söi pahimmillaan puolen tunnin välein, tutti ei kelvannut, ei nukahtanut sänkyyn/vaunuihin..) verrattuna älyttömän helppoa ollut tähän asti. Saa nähdä kuinka jatkuu eteenpäin, kunhan ikää tulee lisää.. Nythän tää on vielä alle 2-viikkoinen.

      Toivottavasti teillä masuvaivat/mitä ikinä ovatkaan helpottavat ja saat nukuttuakin jossain välissä<3 väsymys on raskainta, väsyneenä kaikki tuntuu vaikeammalta. Voimia kovasti, muista pitää huolta myös itsestäsi<3

      Tinka ja baby 11vrk

      Poista
  5. Joskus käy niin ettei mikään toimi,vaikka siinä tilanteessa toki odottais että toimisi:)
    Muistan ku itelläni kävi niin ärsyttävästi että synnytin just 'virastoaikojen' aikaan ja anestesialääkäri oli kiinni jossain lrikkauksessa joten tuli just ovelle kysymään että laitetaanko epiduraali. olin just alkamassa ponnistaan,joten pikkasenko ärsytti. voin kertoa että olin ihan hemmetin kipiä,koska supistukset tehtiin käynnistämällä oksitosiinilla. jumalauta,en oo koskaan kokenu sellasta kipua! toinen synty ihan omilla supistuksilla,ja voi että,ihan eri maata supistukset :)
    Voi että,nauttikaahan nyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      On siis oikeasti helpottavaa kuulla että muidenkin mielestä ne oksitosiini-supistukset on aivan helvettiä :) ja voin uskoa että anestesialääkärin toiminta ärsytti, en osannut ajatellakkaan että vuorokauden ajankohdalla olisi väliä :D
      Mutta nyt tosiaan nautitaan, että se synnytys on ohi ja pieni on maailmassa<3

      Poista
  6. Hui, uskalsin lukea, vaikka olen vasta viikolla 29.... En osannut lopettaakaan :D Kiitos realistisesta kuvauksesta, ja harmi, ettei synnytys ollut se kaikista mukavin kokemus... Tosin sitähän ei koskaan tiedä millainen siitä tulee! Hienosti kuitenkin selvisit ja pääasia, että sinä ja tyttö olette nyt kotona :) Tsemppiä alkutaipaleeseen, perästä tullaan ensi vuoden puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hyvä jos en kauheasti säikäyttänyt :) Tekstistä tuli tosiaan pieni romaani :D ja kiitos tsempistä<3

      Valtavasti onnea myös sun loppuodotukseen ja tuhennet tsempit synnytykseen, toivottavasti kaikki menis sinun odotusten mukaisesti<3

      Poista
  7. Aloin itkeä vollottaa tätä lukiessa, on tuo oma kokemus vielä niin tuore. Tänään päästiin kotiin että täytyy kirjoitella siitä piakkoin, ennen kuin aika kultaa muistot. :p Mutta selvisit ja nyt se on ohi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiih<3 Hormonihöyryillä on ehkä tosiaan osuutta asiaan :) Ihana kuitenkin että säkin sait vauvan maailmaan, jään odottamaan innolla sun synnytyskertomusta!

      Onnea vielä mahdottomasti vauvasta, selvittiin molemmat!<3

      Poista
  8. Mun eka lapsi syntyi avosuisena oksitosiinin vauhdittamana, ponnistus kesti yli 1,5h.Apuna ilokaasu ja spinaali, jonka vaikutus lakkasi kauan ennen ponnistusta. Toinen synnytys kesti yhteensä 4h, lähes luomuna johtuen tuosta nopeudesta. Olin vain tunnin sairaalassa ennen syntymää ja hengittelin vähän vain ilokaasua, mutta olin niin tukkoinen, etten saanut vedettyä tarpeeksi pitkiä henkosia, niin ilokaasua ei tainnut juurikaan tulla. Lapsi oli reilusti yli 4kg, mutta ei jättänyt mitään ommeltavaa ja ponnistuskin oli vain 7min. Eli helppoa kuin heinänteko verrattuna ekaan kertaan. Ei siis kannata liikaa pelätä, toinen kerta voi olla helppo vaikka eka olisi ollut hirveä!

    VastaaPoista