sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mielen ja mahan myllerrystä

Taisin epäillä jossain vaiheessa raskausoireiden vähyyttä, no en epäile enää!
Viime viikolla, joskus alkuviikosta se alkoi, ihan yhtäkkiä, nimittäin pahoinvointi. Ensin se oli aamulla sellaista kuvottavaa oloa, joka muuttui ilkeäksi oksennuksen pidättämiseksi bussimatkalla. Alkuun pahoinvointia oli lähinnä aamulla ja töiden jälkeen, mutta nyt se vaivaa hyvin hyvin usein. Pahoinvointi on aaltoilevaa ja hyvin uuvuttavaa!

Loppu viikko oli jo melko paha. Perjantaina oli pakko jäädä kotiin lepäämään, sillä en kuvotukselta ja kyyneleiltä kyennyt kokoamaan itteäni. Töihin en tietenkään voinut kertoa totuutta, joten pienen valkoisen valheen lipsautin :(

Tällä hetkellä koen illat kaikista kamalimmiksi, sillä olo on niin kammottava, etten mitenkään saa unenpäästä kiinni vaikka miten väsyttää. Ruokailusta on tullut myös melkoinen stressi, sillä kaikki hajut tekee pahaa ja ruokaa ei edes tee mieli. Mitään lämmintä ruokaa en voi edes ajatella syöväni. Kylmät jutut, kuten vauvan soseet ja mehukeitto uppoaa. Mehuja koitan myös juoda, jotta vähän energiaa jostain saisi. Tiedän, että pakko olisi jotain kunnonkin ruokaa saada alas..

Mieli on ollut myös melkoisessa myllerryksessä. Varmasti pahoinvointi ja katkonainen uni (eli valtava väsymys) vaikuttaa asiaan. Olen itkeskellyt nyt viikonlopun aikana milloin mistäkin asiasta. Mies on luonnollisesti ihan hämmentynyt tästä muutoksesta. Ennen niin virkeä ja toimelias puoliso on muuttunut sohvalla makaavaksi itkupilliksi. Ei oo miehelläkään helppoa. Onneksi saatiin hieman keskusteltua, ja kerroin ettei koko raskausaika todennäköisesti ole tälläista. Hormonit nyt vaan hyrrää ja saa mielenkin ihan sekaisin.. Onneksi mies jaksaa olla tukena ja apuna ja kantaa kaupasta litratolkulla omenamehua :)

Nyt olo on hitusen parempi, joten täytyy käyttää tilaisuus hyödyksi ja vaikka täyttää astianpesukonetta :) Mietin kyllä, miten ensi viikosta selviää, töissä on nimittäin melkoinen kaaos.. No, siitä lisää ensi viikolla...

2 kommenttia:

  1. Hui, kuulostaa hurjalta. Itse olen ainakin vielä säästynyt pahemmilta oireilta, mutta saa nähdä, miten tämä tästä etenee.

    Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä! Kaikkien raskaudet tuntuu olevan ihan erilaisia, toisilla on rajusti oireita, ja toisilla ei juuri mitään :) Pääasia että kaikki menisi hyvin<3 Onnea sinulle vielä raskaudesta!

    VastaaPoista