lauantai 14. maaliskuuta 2015

Ihana mies

Täytyy sanoa että minulla on ihana mies ja olen erittäin kiitollinen meidän parisuhteesta!
Olen ehkä hieman hormonimyrskyissä, mutta ehkä se kuuluu asiaan :)

Mieheni on suhtautunut tähän raskaus-uutiseen todella hellyyttävästi. Vielä eilen illalla hän mietti, uskaltaako tästä iloita jo ihan kunnolla, että onko raskaus varmaa. Päätettiin, että teen toisen testin vielä muutaman päivän päästä, ihan vaan varmistukseksi.

Tänään mies on kyllä ollut jo ihan intoa täynnä! Ei ollut yölläkään saanut nukutuksi, sillä vauvajutut oli pyörineet päässä :) Tänään ollaan keskusteltu jos jonkinlaisista jutuista! Hieman itseäkin pelottaa, että kun jo alustavasti pohditaan juttuja, että mitä jos kaikki ei menekkään hyvin. Silloin tulee valtava pudotus ja pettymys! Mutta kai tästä ihanasta ajasta on kuitenkin tarkoitus nauttia<3

Itsekkään en saanut nukutuksi viime yönä, sillä alavatsaan sattui melkoisesti. Vatsa oli turvoksissa ja kipu tuntui oudolta. Oletan kipujen olleen kohdun kasvukipuja, mutta tietysti mietin myös alkavaa keskenmenoa. Ramppasin vessassa myös todella, todella monta kertaa!
Tänään vointi on ollut kyllä parempi. Ajoittan alavatsalla tuntuu jomottelua, mutta ei samanlaista kipuilua kun eilen. Nälkä myös vaivaa kokoajan! Mies kyllä muistaa huolehtia, että onhan minulla kaikki hyvin :)

Mies alkoi jo tänään etsimään meille uutta isompaa kotia. Tiedän, todella aikaista! Mutta minkäs teet kun toinen on innoissaan :) Minusta me mahdutaan tähän meidän uuteen kotiin vallan mainiosti, ainakin jonkun aikaa. Rakastan tätä meidän kotia, enkä missään nimessä haluisi muuttaa pois tältä asuinalueelta. Kattellaan ehkä sillain toisella silmällä, jos sopiva koti tästä lähistöltä löytyisi..
 
Uskon, että miehestäni tulisi ihana isä.

Ollaan siis molemmat hyvin innoissamme tästä alkaneesta raskaudesta. Nyt vaan toivotaan, että Salamatkustaja pysyy menossa mukana<3



2 kommenttia:

  1. Onnea paljon ! Ja tottakai on luonnollista, että jo noin aikaisessa vaiheessa olette intoa täynnä, kun toiveissa on kerta raskaus ollut. Tiedän että meilläkin varmaan ajatukset ja suunnitelmat lähtisivät laukkaamaan heti, jos saataisiin positiivinen tulos :) muistahan käydä kirjoittelemassa oireista ja tunteista , jännityksellä näitä blogeja tulee päivittäin seurailtua, kun ei omassa elämässä tunnu tapahtuvan tämän asian suhteen paljon mitään :D

    VastaaPoista
  2. Kaunis kiitos :) joo, tätä innostusta on todella hankalaa pitää kurissa. Mies onkin jo lipsunut sen verran, että on paljastanut tämän ilouutisen jo muutamallekkin ihmiselle!
    Tärppionnea teille! :)

    VastaaPoista