sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Toivo alkaa hiipua

Tänään on ollut huono päivä!

Edellisessä postauksessa mainitsemani oireet kestivät parisen päivää, jonka jälkeen oireet loppuivat kuin seinään. Olo oli energinen ja normaali. Tänään on dpo 11 / kp 26, ja kaikki tavalliset menkkaoireet alkoi rytinällä. Aamulla rinnat oli niin arat, että käveleminenkin sattui. Nyt päivän aikana on alkaneet myös tutut menkkajomotukset alavatsalla. Tai no, jomotus on lievä ilmaisu. Toisinaan kouraisee niin kunnolla, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin maata sohvalla sikiöasennossa.  Olo on sellainen, että kohta lorahtaa. Kauhulla odotan, koska se tapahtuu.
Eli toisin sanoa, toiveet plussasta alkaa todellakin hiipumaan.

Makeanhimo on myös VALTAVA! Tänään olen meinannut repsahtaa jo ties kuinka monta kertaa. K-kaupassa oli jätskit euron, ja mieheni sitten päätti ostaa muutaman jätskin pakkaseen pahan päivän varalle. Ne jätskit huutaa mun nimeä sieltä pakkasesta!! Kun olokin on näin kökkö, parantaisi jätski oloa edes hippasen. ÄÄHH, oon niin kahen vaiheilla. Tiedän, että jos nyt annan itselleni luvan herkutella (vaikkakin vain yhden jätskin), niin uudelleen repsahtaminen ei tuntuisi enää niin pahalta.  Ja pian peli on taas menetetty. Nyt tarttis vaan pysyä lujana... Mutta miten se onnsituu?!

Onneksi minulla on maailman ihanin lohduttaja tämän harmauden keskellä<3

Ihanaa Naistenpäivää!

2 kommenttia:

  1. Voi ei , harmi juttu jos ei nyt tärpännyt. Itsekin tässä odottelen että alkaako kuukautiset vai eikö ala. Kiukuttaa. Tsemppiä ja jaksamista sulle! Älä syö sitä jäätelöä , pysy tiukkana ( itse kyllä söisin!) :D mullakin koirakerä lohduttelee jalkojen päällä täällä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä! Toivottavasti teillä tärppää pian :) Koiruudet on kyllä ihania<3

    VastaaPoista