tiistai 19. toukokuuta 2015

2. Neuvolakäynti

Tänään on rv 13+6 ja oli taas aika piipahtaa neuvolaan. Mies lähti onneksi mukaan, vaikka yöunet jäikin melko vähäisiksi.

Meidät otti vastaan jälleen se sama sijainen kuin viimeksikin. Meidän neuvolantäti tuntuu olevan aika pitkällä saikulla. Sijainen oli jälleen yhtä "hukassa" kuin viimeksikin. Kertoi se meille sentään perhevalmennuksesta ja saatiin sinne jo aikojakin. Jotain fysioterapiaryhmää se tuntui tyrkyttävän, vaikka en sellaiselle koe nyt tarvetta. Enkä siis aio mennäkkään, ellei jollain nyt ole todella hyviä kokemuksia? Kyseli myös, tunnenko vauvan liikkeitä. Hieman tuijotin häntä hölmistyneenä. Ei kai ensisynnyttäjä vielä voikkaan näillä viikoilla tuntea? No, minä en ainakaan tunne. Jotain imetyksestä ja synnytyksestäkin juteltiin, vaikka ne tuntuu vielä hyvin kaukaisilta asioilta. Synnytystä en ole edes vielä kerennyt miettiä. Jos ensin päästäisiin sinne rakenneultraan asti...

Kaikki neuvolarutiinit oli kunnossa, pissa oli puhdas ja verenpaineetkin ok-tasolla. Painoa oli tullut 1,2kg lisää. Hb otettiin myös, ja se oli laskenut ollen nyt 116. Kohta pitäisi kai aloittaa rautakuuri.

Tänään kuunneltiin myös ensimmäistä kertaa sydänääniä dopplerilla. Pienen etsimisen jälkeen ne löytyivätkin ja kuuluivat hyvin<3 ai että se jumpsutus kuulosti ihanalta! Onneksi myös mies oli kuulemassa :) vieläkin tuntuu aivan uskomattomalta, että minun sisällä sykkii toinenkin sydän<3 Neuvolakorttiin sykkeeksi merkittiin152. Oihh, olen tänään ollut pelkkää hymyä :)

Muutoin olo on huomattavasti kohentunut. Jos alavatsaa ei toisinaan vihloisi ja juilisi, niin en uskoisi olevani raskaana. Toki pissalla pitää yhä ravata ja rinnat aristaa toisinaan aika hurjasti, mutta ne nyt on pientä. On ihanaa kun ruoka maistuu ja pysyy vielä sisälläkin! Mielitekoja on päivittäin: eilen himoitsin kurkkua, tänään lakua :) Toki väsynyt olen yhä, en kuitenkaan samassa mittakaavassa kuin vielä jokin aika sitten. Osittain kai tää väsymys voi myös johtua laskevasta hemoglobiinista.

Täällä siis nautitaan joka päivästä. Kovasti tekisi mieli tehdä jo pieniä hankintoja :) Onkohan ihan hullua ostaa jo jotain? Yksi yö näin unta pinnasängyn reunapehmusteesta ja aamuisen googlailun jälkeen löysinkin yhden aivan ihanan :) joskushan se valmistautuminen on pakko aloittaa!

2 kommenttia:

  1. Oijoi. Onnea kovasti ! ♡ ei oo liian aikaista ostaa juttuja , itse en ole vielä raskaana , mutta laatikollisen verran jo on vaatteita ym kaapissa. . Eli kauppaan vaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos<3 oon ollu niin kauheen arka ostamaan edes mammavaatteita, sillä oon pelänny että jokin menee vikaan. Nyt ollaan jo kuitenkin hieman turvallisimmilla vesillä, niin ehkäpä sitä nyt uskaltautuu :) Ja ihanahan se on ostaa juttuja pikkuhiljaa, ei tuu sitten ainakaan viimehetken paniikkia! :)

    VastaaPoista