Karu paluu arkeen

Olempas ollut viime aikoina hiljainen täällä blogin puolella. Hengissä kuitenkin ollaan, me molemmat :)

Viimeinen lomaviikko meni hurjaa vauhtia! Viikon puolivälissä kerkesin jo ahdistua töihin paluusta. Onneksi mulla oli mieleistä puuhaa, nimittäin pinniksen tuunausta. Se olikin isompi operaatio kun olin ajatellut (ei siis vieläkään valmis) ja olinkin monen tunnin hiomis ja maalaussession jälkeen ihan reporankana! Siis jokapaikkaan sattui, jopa pyllyyn (lattialla istuminen ei siis oo enää hyväksi)! No, tuunausprojekti etenee pikkuhiljaa..

Maanantain koittaessa en ollut tietenkään saanut yöllä nukutuksi ja töihin paluu ahdisti entistä enemmän. Sainkin heti töissä vatsanseudulle kohdistuvia katseita, ja jo puolen päivän aikaan liikkui huhuja mun raskaudesta. Kukaan ei kehdannut suoraan tulla multa kysymään, mutta pomolta olivat sitten menneet utelemaan. Ja mitä mun ihana esimies tekee, kertoo tietysti avoimesti mun raskaudesta ja siitä että jään jo kohta äitiyslomalle. Eihän tätä mahaa enää voi piilottaa millään, mut ne juoruavat akat vaan ärsyttää niin paljon! Pomon mielestä tää mun raskaus kuuluu koko työyhteisölle, sillä meitä on niin vähän ja tää on kuulemma iso asia. Argh! Ei paljoo työnteko napannu, kun ne akat ravas yksitellen utelemassa mm. että raskauduinko helposti. Ääähh, ei tommosia kysytä!!!!

Töiden jälkeen olin ihan poikki ja kiukkunen ja kamala ihminen :/ Tiistai ja keskiviikko meni ihan sumussa. Töissä on kamala kiire ja mulla on yksin liian iso vastuu. Töiden jälkeen jaksoin vain nukkua, herätä syömään ja mennä takaisin nukkumaan. Ei kiva. Tosin nukkuminen on äärimmäisen haastavaa selkäkipuisena ja lonkkakipuisena. Torstaina päätin, etten enää kestä ja soitin työterveyshuoltoon. Ihme kyllä sain ajan heti ja pääsin mukavalle mieshoitajalle, joka oli tosi ymmärtäiväinen ja kirjotti samantien 5päivää saikkua. Seuraalle keskiviikolle sain lääkäri ajan, jossa keskustellaan mun työssäjaksamisesta. Se hoitsu oli hyvinkin sitä mieltä, että kun tässä on enää vaan kaks kuukautta töitä jäljellä, niin järkevää ois vaan jäädä loppu ajaksi saikulle, eikä rasittaa itteensä liikaa. No, katotaan mitä se lääkäri keskiviiikkona tuumaa. Tiedän kyllä, että tästähän ne akat siellä töissä saa uutta juoruttavaa. Siinäpähän spekuloivat! Onneksi mulla on määräaikainen työsuhde, niin ei tarvii niitä naamoja välttämättä enää syyskuun jälkeen nähdä.

Nyt vointi on parempi, kun ei stressaa ja saa touhuta juttuja rauhakseen. Kipuja on yhä, mutta niiden kanssa selviää paremmin täällä kotioloissa. Vauvan liikkeitä tunnen hyvin, vaikka toisinaan on hiljaisempia päiviä ja huolestun silloin ihan suunnattomasti. Onneksi tyyppi kuitenkin ilmoittelee itsestään viimeistään mun nukkumaanmeno aikaan :)

Kovasti mua on alkanut tulevaisuus huollettaan. Lähinnä että miten mä jaksan hoitaa pientä vauvaa ja sit nuorta koiraa. Miten mä vien koiraa ulos jos on kamala pakkanen, enkä voi vauvaa silloin viedä ulos. Miehellä on vuorotyö, eikä siis jokapäivä voi täysin huolehtia meidän koirasta. Jos meillä ois oma piha, siihen ois niin helppo päästää koira pissalle. Tää asunto-asiakin mua mietityttää. Haluisin niin kovin isomman asunnon, mihin kaikki vauvan tavarat mahtuis hyvin. Ois myös ihana sisustaa lastenhuonetta :) Muuttaminen pienen vauvan kanssa on varmaan aika stressaavaa, joten nyt ois parempi aika muuttaa. Ei vaan olla löydetty vielä sopivaa asuntoa :( Jotenkin sitä haluis kaikki asiat järjestykseen ennen vauvan tuloa.

Nyt vaan odottelen keskiviikkoa ja lääkärin tapaamista :)

Terkuin, Lilli ja tyyppi rv 23+5