tiistai 29. toukokuuta 2018

Round 2

Kukkuluuruu pitkästä aikaa!
En usko että täällä on enää ketään seurailemassa, mutta ajattelimpa silti kirjoittaa nyt vaikka itselleni tätä muistiin.

Ensin voisin vähän kertoa tämän hetkisiä kuulumisia. Meidän taapero on tosiaan jo 2,5-vuotias menevä neiti. Hän on edelleen hyvin haastava, mutta valloittava persoona. Tällä hetkellä kamppaillaan uhman kanssa päivittäin, mutta sehän nyt on ihan normaalia. Tyttö käy päiväkodissa 4 päivää viikossa ja itse olen hänen kanssaan yhden päivän kotona. Tyttömme viihtyy hoidossa erittäin hyvin. Meillä on valtavan ihana päiväkoti ja jännitin ihan turhaan hoitoon laittamista. Itselläni on ihana työpaikka, jossa viihdyn erittäin hyvin ja miehelläkin on kiva vakituinen työ. Elämä siis rullaa kaikinpuolin ihan mukavasti. Ja sitten tullaankin tähän hetkeen..

Mies tämän asian otti pari päivää sitten puheeksi ja nyt sitten päätettiin ruveta tosi toimiin :) Elikkäs beibi numero 2 olisi tervetullut tähän talouteen. Ou jeee! Itse olen salaa haaveillut toisesta lapsesta jo jonkin aikaa, mutta kuitenkin hieman pidätellyt itseäni, sillä mies on ollut jonkinverran empiväinen. Nyt kun ollaan asiasta yhdessä keskusteltu, olisi perheenlisäys enemmän kuin tervetullutta. Niin vain se vauvakuume tarttuu ja tempaa mukaansa. Itse koitan kuitenkin pitää jalat jonkin verran maassa, sillä ei tuota esikoistakaan kovin helposti alkuun saatu (niin ainakin muistelen).

Tästä siis starttaa kierros 2! Ajattelin jos kerkiäisin tänne edes viikoittain rustata muistiin juttuja mitä mielen päällä pyörii..

Tälläistä täällä :)

t: Lilli

6 kommenttia:

  1. Mukava lukea kuulumisia pitkästä aikaa :) Toivottavasti tärppi käy pian ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa jos joku on vielä kuulolla :) Teidänkin matkaa olen täällä kaikessa hiljaisuudessa seuraillut, ihanaa että tekin saitte pienen syliin asti<3

      Poista
  2. Tsemppiä toiseen kierrokseen :) meillä esikoine ehti täyttää 2v2kk kun tämä pikkuveli syntyi :) onhan tämä ollu melko mielenkiintoista aikaa voimakkaasti uhmaikäisen ja pienen vauvan kanssa :D ei oo kyllä vapaa-ajan ongelmia ollut xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Heh, voin kyllä uskoa että vipinää riittää! Välillä meinaa tosiaan usko loppua tuon uhman kanssa, mutta ehkä se joskus helpottaa :D ihana ikäero teillä kuitenkin, lapsista on varmasti vähän isompana paljon seuraa toisilleen. Tsemppiä arkeen<3

      Poista
  3. Hih, tervetuloa toiselle kierrokselle, kiva kuulla kuulumisia pitkästä aikaa :)

    Terv. Bertta ja tyttö 2v7kk ja maha 34 vkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi heii! Sinäkin jo kakkoskierroksella, hurjasti onnea! :) miten raskaus on sujunut taaperon kanssa?

      Poista