Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnytyspelko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnytyspelko. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. marraskuuta 2015

Synnytyskertomus

Rikotaampa nyt vihdoin tämä blogihiljaisuus :)

Ajattelin nyt kirjoitella synnytyksestä. Tapahtumasta nyt noin viikko, ja tuntuu että nyt jo moni asia on unohtunut. Lähinnä kirjoitan tätä itselleni muistiin, koska synnytys oli niin raju, että sitä pitää vielä mielessä käsitellä jonkun kerran, jos meinataan joskus lisää jälkikasvua hankkia.

Jos olet raskaana, etkä varsinkaan ole ennen synnyttänyt, suosittelen jättämään tämän lukematta.
Tämä on minun vain minun kokemukseni, enkä halua säikyttää tai järkyttää ketään.  

Synnytys ei siis todellakaan käynnistynyt spontaanisti, vaan torstai-aamuna klo 11 aikaan asetettiin ballonki paikoilleen. Toimenpide oli itsessään suhteellisen helppo ja melko kivuton, sillä kohdunsuu oli pienistä supistuksista kypsynyt hieman. Ballongiin laitettiin "veto" päälle, ja sitten oli tarkoitus odottaa supistuksia. Veto tuntui todella ikävältä, eikä istuminen onnistunut ollenkaan. Kätilö vielä kehuskeli, että hän laittaa aina "hyvät vedot päälle", jotta päästäisiin pian tositoimiin. No, tosi toimiin päästiin melko pian, sillä alle tunnin ballongin laiton jälkeen alkoivat aivan järkyttävät supistuskivut. Koskaan ikinä en ole sellaista tuntenut. Ensimmäinen kova supistus oli jo sellainen, että piti pysähtyä ja nojata seinään ja keskittyä vain hengittämiseen. Seuraava supistus tuli aivan muutaman minuutin päästä, ja oli jo astetta kovempi. Seuraava supistus oli jo aivan tajuton, jonka aikana lysähdin vain lattialle ja ulvoin ja oksensin kivusta. Siis niin käsittämätöntä. Mies soitti käskystä kelloa, mutta juuri silloin meidän kätilö oli jossakin kiinni. Siinä kaiken kivun keskellä, en voinut muuta kuin nykäistä itse ballongin vedon pois, jonka jälkeen supistukset helpottuivat miltei välittömästi. Elämäni kamalimmat 10-15minuuttia. Olin täysin hiestä märkä ja uupunut ja totaalisen järkyttynyt. Minullehan sanottiin, että tällä käynnistys metodilla voi mennä jopa vuorokausi.

Kätilö saapui vihdoin paikalle, kun olin päässyt lattialta takaisin sänkyyn ja oli hieman hämillään tilanteesta. Ballongin paikka tarkistettiin laiton yhteydessä ultrassa, joten ilmeisesti nämä järkyttävät kivut aiheutuivat liian kovasta vedosta. Kätilö pahoitteli tilannetta. Kätilö koitti laittaa vetoa uudestaan, jolloin samantien tuli kamala supistus ja totesin, että haluan ballongin pois heti! Ja näin tehtiin.

Sain hetken aikaa toipua kokemuksesta. 3 huonekaveriani olivat aivan järkyttyneitä tapahtuneesta ja vieressäni ollut uudelleen synnyttäjä totesi supistusten olevan juuri tuollaisia aivan synnytyksen loppuvaiheessa. Pelästyin ihan kamalasti. Lääkäri tuli katsomaan minua levon jälkeen, jonka jälkeen tutkittiin, k-suu oli 3cm auki ja kanava lähes hävinnyt. Klo 17 laitettiin sitten kalvot puhki. Koska vauva oli vielä korkealle, en saanut enää liikkua vaan jouduin olemaan vuodelevossa. Sitten vain odoteltiin supistuksia. Yöllä alkoivat omat spontaanit supistukset, joihin sain lämpöpussit ensihätään, loppuyöstä sain sitten vielä kipupiikin, joka helpotti supistuksia ja sain nukuttua jokusen tunnin.

Perjantai aamu alkoi aamukäyrällä, supistukset olivat heikenneet. Ihmettelin, kun makasin käyrällä lähes parin tunnin ajan, jonka jälkeen tajusin että käyrä oli taas nuivaa, eli vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Kaksi lääkäriä tuli tutkimaan minua, todettiin että kohdunsuun tilanne oli edennyt hieman, 3,5cm auki. Käsky kävi siirtää heti synnytyssaliin. No, saliin emme päässeet, vaan tarkkailuhuoneeseen. Siellä makasin taas tunnin-kaksi ja seurailtiin käyrää. Ymmärsin, että kokoajan oltiin sektiovalmiudessa, siksi eivät viitsineet salia "liata". Vauva kuitenkin virkistyi ja käyrä parani ja pääsimme siirtymään synnytyssaliin n. klo 13.

klo 13:30 jatkettiin sitten käynnistystä oksitosiini-tipalla. Kätilö kertoi, että synnytys ei välttämättä lähde käyntiin, että kannattaa olla kärsivällinen. Juteltiin toiveista ja ilmoitin, että toivon hyvän kivunlivityksen aiemman kamalan kokemuksen jälkeen.

Kun tippaa oli mennyt 30min, alkoivat säännölliset, kivuliaat supistukset. Ne alkoivat jälleen kuin tyhjästä. Sain heti kivunlivitystä kun pyysin. Ensin aloitettiin ilokaasulla, ja kipupiikillä, ne toimivat yllättävän hyvin hetken aikaa. Sitten kivut pahenivat, sain tens-laitteen. Kokoajan nojasin säkkituoliin ja pyörittelin lantiota. Imppasin ilokaasua kuin hullu, ja mies antoi tenssistä tehoboosteja. Tämän jälkeen alkaakin muistikuvat hämärtyä. Olin täysin "päissäni", tajusin vain etten enää selviä. Sain todella nopeasti kipu-fentanyl katetrin selkääni, ja tilanne helpottui hetkeksi. Kuitenkin supistukset olivat niin kipeitä, että jouduin kokoajan ottamaan ilokaasua. Koska tilanne ei rauhoittunut, jatkettiin kivunlievitystä epiduraalilla, tässä vaiheessa kohdunsuu oli 7cm auki. Tämäkään ei täysin toiminut, vaan lisäannos epiduraalia annettiin alle tunti ensimmäisen laiton jälkeen. No, tämäkään ei täysin toiminut.

Juuri vuorovaihteessa tilanne tutkittiin ja olin täysin auki, mutta vauva oli vielä melko korkealla. Hengittelin siis lisää ilokaasua kuin hullu. Sain luvan hieman ähkiä, jotta vauva laskeutuisi, ja näin tapahtui. Pian alkoi se järkyttävä venymis-kipu, tuntui etten selviä. Sain siis vielä pudendaalipuudutteen. Se helpotti tilannetta hieman ja alettiin ponnistaa. Ponnistelin molemmilla kyljillä ja puoli-istuvassa asennossa. Tunsin yhä valtavaa supistuskipua paineentunteen lisäksi, joten sain vielä epiduraalikatetriin pelkkää puudute-ainetta. Jatkettiin ponnistamista. Se kipu oli aivan kamalaa ja oksensin raivon vallalla. En kertakaikkiaan uskaltanut ponnistaa, se kipu oli niin lamaannuttavaa. Puolentoista tunnin päästä saatiin lääkäri arvoimaan tilannetta, todettiin tarjontavirhe. Loppu hoitui imukupilla, kahdella vedolla. Sekin oli aivan sanoinkuvailemattoman kamalaa. Ulvoin jollain aivan eläimellisellä tavalla, niin pelottavaa se oli.

Vauva syntyi pää kenossa, napanuora kerran kaulan ympärillä. Imukupin vuoksi minulle leikattiin pieni episiotomia, tämän lisäksi emättiin tuli repeämä. Kätilö onneksi puudutti hyvin ja sain hengitellä ilokaasua vielä ompelemisenkin ajan.

Vauvan sain heti rinnalle ja mies leikkasi napanuoran. Mies selviytyi synnytyksestä todella hienosti! Hän oli minun tukena ja toimi juuri niinkuin toivoin. Silitti silloin kun halusin, ja piti näpit kurissa silloin kuin ulvoin :D Miehen läsnäolo oli korvaamatonta. Vaikka minusta synnytys oli aivan kamala, on miehellä toinenlainen näkemys. Hän odotti pahempaa. Aika yllättävää, sillä en varmaan ole ikinä elämässäni kiljunut ja huutanut niin eläimellisesti kun imukupin aikana :D

Olen todella tyytyväinen kivunlieivitykseen, vaikka juuri mikään ei toiminutkaan. Sain siis todellakin aivan kaiken mahdollisen, mitä oli tarjolla :D Kunnon arsenaali, ja silti kivut olivat sietämättömät. En tiedä johtuiko nämä kamalat kivut siitä, että ne olivat oksitosiinilla tehtyjä. Kätilöt salissa olivat ihania ja kannustavia. Parempaa hoitoa en olisi voinut toivoa. Vaikka vuoro vaihtui juuri ponnistusvaiheen alussa, toimi meidän kemiat todella hyvin uudenkin kätilön kanssa. Lähinnä olen äärimmäisen pettynyt omaan suoritukseeni ja järkyttynyt siitä, miten en kestänytkään niitä kipuja. Luulin aina, että minulla on suhteellisen hyvä kivunsietokyky, mutta tämä oli jotain aivan muuta.

Olen äärimmäisen onnellinen vauvasta ja hänen vuokseen toki kärsin tämän kärsimyksen. Tässä vaiheessa en kuitenkaan tiedä, uskaltaisinko vielä joskus kokeilla uutta alatiesynnytystä. Eikä nyt ole aika semmoisia miettiäkkään. Aion palata tähän tekstiin joskus myöhemmin ja käsitellä sitä ilman näitä hormonimyrskyjä :)

Nyt palaan sohvalle vauvani viereen, rakastan tuota tyttöä<3 Turhaan siis huolin kiintymyssuhteesta :D

Meidän matka ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan "vastoinkäymiset" jatkuivat lapsivuodeosastolla. Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.

Terkuin, Lilli ja tyttö, jolla ikää 6vrk:tta ja toinen ilta kotona<3