Synnytyskertomus

Rikotaampa nyt vihdoin tämä blogihiljaisuus :)

Ajattelin nyt kirjoitella synnytyksestä. Tapahtumasta nyt noin viikko, ja tuntuu että nyt jo moni asia on unohtunut. Lähinnä kirjoitan tätä itselleni muistiin, koska synnytys oli niin raju, että sitä pitää vielä mielessä käsitellä jonkun kerran, jos meinataan joskus lisää jälkikasvua hankkia.

Jos olet raskaana, etkä varsinkaan ole ennen synnyttänyt, suosittelen jättämään tämän lukematta.
Tämä on minun vain minun kokemukseni, enkä halua säikyttää tai järkyttää ketään.  

Synnytys ei siis todellakaan käynnistynyt spontaanisti, vaan torstai-aamuna klo 11 aikaan asetettiin ballonki paikoilleen. Toimenpide oli itsessään suhteellisen helppo ja melko kivuton, sillä kohdunsuu oli pienistä supistuksista kypsynyt hieman. Ballongiin laitettiin "veto" päälle, ja sitten oli tarkoitus odottaa supistuksia. Veto tuntui todella ikävältä, eikä istuminen onnistunut ollenkaan. Kätilö vielä kehuskeli, että hän laittaa aina "hyvät vedot päälle", jotta päästäisiin pian tositoimiin. No, tosi toimiin päästiin melko pian, sillä alle tunnin ballongin laiton jälkeen alkoivat aivan järkyttävät supistuskivut. Koskaan ikinä en ole sellaista tuntenut. Ensimmäinen kova supistus oli jo sellainen, että piti pysähtyä ja nojata seinään ja keskittyä vain hengittämiseen. Seuraava supistus tuli aivan muutaman minuutin päästä, ja oli jo astetta kovempi. Seuraava supistus oli jo aivan tajuton, jonka aikana lysähdin vain lattialle ja ulvoin ja oksensin kivusta. Siis niin käsittämätöntä. Mies soitti käskystä kelloa, mutta juuri silloin meidän kätilö oli jossakin kiinni. Siinä kaiken kivun keskellä, en voinut muuta kuin nykäistä itse ballongin vedon pois, jonka jälkeen supistukset helpottuivat miltei välittömästi. Elämäni kamalimmat 10-15minuuttia. Olin täysin hiestä märkä ja uupunut ja totaalisen järkyttynyt. Minullehan sanottiin, että tällä käynnistys metodilla voi mennä jopa vuorokausi.

Kätilö saapui vihdoin paikalle, kun olin päässyt lattialta takaisin sänkyyn ja oli hieman hämillään tilanteesta. Ballongin paikka tarkistettiin laiton yhteydessä ultrassa, joten ilmeisesti nämä järkyttävät kivut aiheutuivat liian kovasta vedosta. Kätilö pahoitteli tilannetta. Kätilö koitti laittaa vetoa uudestaan, jolloin samantien tuli kamala supistus ja totesin, että haluan ballongin pois heti! Ja näin tehtiin.

Sain hetken aikaa toipua kokemuksesta. 3 huonekaveriani olivat aivan järkyttyneitä tapahtuneesta ja vieressäni ollut uudelleen synnyttäjä totesi supistusten olevan juuri tuollaisia aivan synnytyksen loppuvaiheessa. Pelästyin ihan kamalasti. Lääkäri tuli katsomaan minua levon jälkeen, jonka jälkeen tutkittiin, k-suu oli 3cm auki ja kanava lähes hävinnyt. Klo 17 laitettiin sitten kalvot puhki. Koska vauva oli vielä korkealle, en saanut enää liikkua vaan jouduin olemaan vuodelevossa. Sitten vain odoteltiin supistuksia. Yöllä alkoivat omat spontaanit supistukset, joihin sain lämpöpussit ensihätään, loppuyöstä sain sitten vielä kipupiikin, joka helpotti supistuksia ja sain nukuttua jokusen tunnin.

Perjantai aamu alkoi aamukäyrällä, supistukset olivat heikenneet. Ihmettelin, kun makasin käyrällä lähes parin tunnin ajan, jonka jälkeen tajusin että käyrä oli taas nuivaa, eli vauvalla ei ollut kaikki hyvin. Kaksi lääkäriä tuli tutkimaan minua, todettiin että kohdunsuun tilanne oli edennyt hieman, 3,5cm auki. Käsky kävi siirtää heti synnytyssaliin. No, saliin emme päässeet, vaan tarkkailuhuoneeseen. Siellä makasin taas tunnin-kaksi ja seurailtiin käyrää. Ymmärsin, että kokoajan oltiin sektiovalmiudessa, siksi eivät viitsineet salia "liata". Vauva kuitenkin virkistyi ja käyrä parani ja pääsimme siirtymään synnytyssaliin n. klo 13.

klo 13:30 jatkettiin sitten käynnistystä oksitosiini-tipalla. Kätilö kertoi, että synnytys ei välttämättä lähde käyntiin, että kannattaa olla kärsivällinen. Juteltiin toiveista ja ilmoitin, että toivon hyvän kivunlivityksen aiemman kamalan kokemuksen jälkeen.

Kun tippaa oli mennyt 30min, alkoivat säännölliset, kivuliaat supistukset. Ne alkoivat jälleen kuin tyhjästä. Sain heti kivunlivitystä kun pyysin. Ensin aloitettiin ilokaasulla, ja kipupiikillä, ne toimivat yllättävän hyvin hetken aikaa. Sitten kivut pahenivat, sain tens-laitteen. Kokoajan nojasin säkkituoliin ja pyörittelin lantiota. Imppasin ilokaasua kuin hullu, ja mies antoi tenssistä tehoboosteja. Tämän jälkeen alkaakin muistikuvat hämärtyä. Olin täysin "päissäni", tajusin vain etten enää selviä. Sain todella nopeasti kipu-fentanyl katetrin selkääni, ja tilanne helpottui hetkeksi. Kuitenkin supistukset olivat niin kipeitä, että jouduin kokoajan ottamaan ilokaasua. Koska tilanne ei rauhoittunut, jatkettiin kivunlievitystä epiduraalilla, tässä vaiheessa kohdunsuu oli 7cm auki. Tämäkään ei täysin toiminut, vaan lisäannos epiduraalia annettiin alle tunti ensimmäisen laiton jälkeen. No, tämäkään ei täysin toiminut.

Juuri vuorovaihteessa tilanne tutkittiin ja olin täysin auki, mutta vauva oli vielä melko korkealla. Hengittelin siis lisää ilokaasua kuin hullu. Sain luvan hieman ähkiä, jotta vauva laskeutuisi, ja näin tapahtui. Pian alkoi se järkyttävä venymis-kipu, tuntui etten selviä. Sain siis vielä pudendaalipuudutteen. Se helpotti tilannetta hieman ja alettiin ponnistaa. Ponnistelin molemmilla kyljillä ja puoli-istuvassa asennossa. Tunsin yhä valtavaa supistuskipua paineentunteen lisäksi, joten sain vielä epiduraalikatetriin pelkkää puudute-ainetta. Jatkettiin ponnistamista. Se kipu oli aivan kamalaa ja oksensin raivon vallalla. En kertakaikkiaan uskaltanut ponnistaa, se kipu oli niin lamaannuttavaa. Puolentoista tunnin päästä saatiin lääkäri arvoimaan tilannetta, todettiin tarjontavirhe. Loppu hoitui imukupilla, kahdella vedolla. Sekin oli aivan sanoinkuvailemattoman kamalaa. Ulvoin jollain aivan eläimellisellä tavalla, niin pelottavaa se oli.

Vauva syntyi pää kenossa, napanuora kerran kaulan ympärillä. Imukupin vuoksi minulle leikattiin pieni episiotomia, tämän lisäksi emättiin tuli repeämä. Kätilö onneksi puudutti hyvin ja sain hengitellä ilokaasua vielä ompelemisenkin ajan.

Vauvan sain heti rinnalle ja mies leikkasi napanuoran. Mies selviytyi synnytyksestä todella hienosti! Hän oli minun tukena ja toimi juuri niinkuin toivoin. Silitti silloin kun halusin, ja piti näpit kurissa silloin kuin ulvoin :D Miehen läsnäolo oli korvaamatonta. Vaikka minusta synnytys oli aivan kamala, on miehellä toinenlainen näkemys. Hän odotti pahempaa. Aika yllättävää, sillä en varmaan ole ikinä elämässäni kiljunut ja huutanut niin eläimellisesti kun imukupin aikana :D

Olen todella tyytyväinen kivunlieivitykseen, vaikka juuri mikään ei toiminutkaan. Sain siis todellakin aivan kaiken mahdollisen, mitä oli tarjolla :D Kunnon arsenaali, ja silti kivut olivat sietämättömät. En tiedä johtuiko nämä kamalat kivut siitä, että ne olivat oksitosiinilla tehtyjä. Kätilöt salissa olivat ihania ja kannustavia. Parempaa hoitoa en olisi voinut toivoa. Vaikka vuoro vaihtui juuri ponnistusvaiheen alussa, toimi meidän kemiat todella hyvin uudenkin kätilön kanssa. Lähinnä olen äärimmäisen pettynyt omaan suoritukseeni ja järkyttynyt siitä, miten en kestänytkään niitä kipuja. Luulin aina, että minulla on suhteellisen hyvä kivunsietokyky, mutta tämä oli jotain aivan muuta.

Olen äärimmäisen onnellinen vauvasta ja hänen vuokseen toki kärsin tämän kärsimyksen. Tässä vaiheessa en kuitenkaan tiedä, uskaltaisinko vielä joskus kokeilla uutta alatiesynnytystä. Eikä nyt ole aika semmoisia miettiäkkään. Aion palata tähän tekstiin joskus myöhemmin ja käsitellä sitä ilman näitä hormonimyrskyjä :)

Nyt palaan sohvalle vauvani viereen, rakastan tuota tyttöä<3 Turhaan siis huolin kiintymyssuhteesta :D

Meidän matka ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan "vastoinkäymiset" jatkuivat lapsivuodeosastolla. Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa.

Terkuin, Lilli ja tyttö, jolla ikää 6vrk:tta ja toinen ilta kotona<3

Uuden ajan alku

Tänään alkoi äippäloma!
Tai no, virallisesti oon ensin 13 päivää vuosilomalla, ja sitten se äitiysloma alkaa ihan virallisesti. Mutta kyllä mä nyt sanon jo kaikille että oon mammalomalla :) Koska mitä tässä nyt enää tehdään muuta kun odotetaan vauvan tuloa..

Eilen oli siis viimeinen työpäivä. Vaikka olin odottanut tuota päivää kun kuuta nousevaa, niin kyllä mulla oli silti aika haikea olo. Ehkä suurimman haikeuden aihetti se, että nyt mun elämästä poistuu sellanen tuttu ja turvallinen rutiini. Ja rutiinithan tunnetusti luo turvallisuuden tunnetta. Mulla siis tosiaan määräaikainen työsopimus päättyy vanhempainvapaan aikana, joten mulla ei ole enää työtä mihin palata. Kyllä mun esimies sanoi, että voisin olla yhteydessä sitten ensi vuonna, mutta en tiedä haluanko tuonne enää. Vaikka kyllä mua suuresti ahdistaa se, että meillä ei todennäköisesti ole taloudellisesti mahdollista jäädä hoitovapaalle, että mistäs se työ sitten ensi elokuussa pierastaan. Toki elokuuhun on rutkasti aikaa, mutta oon vaan sellainen tyyppi, että vihaan epätietoisuutta ja epävarmuutta. Lasta me ei kyllä haluttaisi laittaa mihinkään vieraaseen hoitoon heti 9kk:n ikäisenä, vaan hoito pitäisi sitten vaan jotenkin järjestää. Hurjaa kyllä ajatella jo tällaisia juttuja!!

Toki sinne työpaikalle jäi myös niitä ihania työkavereita, joita jää ikävä. Ainahan heihin voi yhteyttä pitää, mutta usein ne yhteydenpidot kuitenkin ajan mittaan jää.. Jolloin tapaa mulla jäi myös ikävä mun asiakkaita, kuitenkin nekin ihmiset on tullut aika tutuiksi viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta, aikaansa kutakin! Nyt meidän elämässä alkoi puhaltaa uudet tuulet..

Tämä äippäloma saa ainakin hyvän alun, sillä koitan nähdä mahdollisimman paljon ystäviä ja perhettä nyt kun on vielä aikaa ja vointi kutakuinkin sallii. Tänäänkin näin hyvän ystäväni, joka synnytti reilu 5 viikkoa sitten ihanan tytön. Tyttö oli kasvanut hurjasti viime näkemästä, mutta oli silti vielä pieni pötkylä<3 Oli uskomatonta pidellä tuota vauvaa sylissä ja ajatella että ihan pian pidän omaa vauvaani sylissä. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi :D

Muutenkin loma tuli nyt todella tarpeeseen. Viimeiset työpäivät ovat olleet melko tuskaisia, selkää on särkenyt mahdottomasti ja yöt on mennyt kipujen kanssa kieriessä. Kivut ovat myös aiheuttaneet jälleen kipeitä supistuksia. Supistukset tuntuu todella ilkeiltä vihlaisuilta alavatsalla, onneksi kestoltaan ovat lyhyitä. Tänäänkin piti lähteä kaupungilta vauhdikkaasti kotiin lepäämään, kun supistuksia alkoi tulemaan tiuhempaan. Levossa tilanne helpottaa ja olo kohenee. Silti aika pelottavaa! Ensi viikoilla on neuvola-aika, pitää muistaa mainita näistä ikävistä supistuksista. Muutenkin vauva on ollut jotenkin "hiljaisempi" kun ennen. Toisinaan pitää ihan miettiä, että olenko tuntenut liikkeitä. Yksi ilta söin suklaata ja tein sen jälkeen liikelaskentaa, sain juuri ja juuri vaaditut 10 liikettä kasaan. Hieman huolestuttaa onko tuolla masussa kaikki hyvin. Onneksi on doppleri, jolla voin tarkistaa sydänäänet ja saan hetkellisesti huolen helpottamaan. Ystäväni sanoi, että hänelläkin liikkeet väheni loppua kohden, mutta eihän tässä nyt vielä missään viimeisillä viikoilla olla. Onko muidenkin vauvoilla hiljaisempia päiviä?

Muuten pitääkin alkaa laatimaan listaa, mitä kaikkea pitää vielä touhuta ennen vauvan syntymää!

Lomaterkuin, äippälomalainen ja hiljaisempi asukki rv 32+2

Luuseri-Lilli

Noniin, ensimmäinen työpäivä takana, ja taas toistaiseksi viimeinen.

Sisua todella tarvittiin maanantai-aamuna, kun ehkä tunnin horroksessa olon jälkeen kello soi ja oli noustava laittautumaan. Töissä oli tuttuun tapaan kamala kaaos, ja moni ihmettelikin miten olin niin väsyneen näköinen. Siellähän koko työyhteisö luonnollisesti tiesi, miksi olin sairauslomalle jäänyt, vaikka itse olin tiedon antanut vain esimiehelle ja kaikista lähimmälle työkaverille, joka ei varmasti hiisku mun asioista mihinkään. Oli siis aika inhottavaa heti aamukahvipöydässä antaa selontekoa sairaslomasta ja nykyvoinnista. Sitten kun kerroin, että tilanne ei ole juuri miksikään muuttunut, niin kahvipöydän vanhemmat akat alkavat kertomaan omia raskauskokemuksiaan näin: "Minä olin vielä edellisenä päivänä normaalisti töissä ennenkuin lähdin seuraava päivänä ponnistamaan", johon toinen komppasi: "Minäkin olin sinnikkäästi töissä juuri äitiysloman alkuun, yhtään en ollut sairauslomalla". Siitä olikin kiva aloittaa työt, tuli todellinen luuseri-olo!

Puolenpäivän aikaan selässä tuntui jo tuttu polte ja liikkuminen oli vaivalloista. Soitin sitten neuvolaan, jossa todettiin että neuvolalääkäri on lomalla, joten terveysasemalle pitäisi ottaa yhteyttä. Sinnittelin päivän loppuun ja kotimatkalla jo lähes tulkoon itkin oloa. Illalla huomasin myös, että alavatsalla tuntui menkkamaisia alavatsajuilimisia. Otin Panadolia ja koitin levätä, mutta kipuilu vain jatkui, kun kunnon lepoasentoa ei löytynyt. Luin jo netistä, miten kova kipu saattaa laukaista supistuksia, jotka alkuun tuntuu juurikin menkkakivuilta. Säikähdin ja samalla päätin, etten todellakaan aio enää mennä töihin!

Aamulla soitin heti terveysasemalle ja vuodatin koko eilisen tapahtumat hoitajalle, joka sitten antoi mulle suosiolla lääkäriajan aamuksi. Sain samalla myös akuuttiajan fysioterapiaan, joka on perjantaina. Lääkäri oli onneksi ihanan empaattinen ja ymmärsi mun vaivat. Tutki selän ja lantion ja totesi, että kipu johtuu SI-nivelen ja lantion löystymisestä. Tähän voisi siis sellainen tukivyö auttaa, jota pääsenkin perjantaina fysioterapiaan sovittamaan. Jos ei tukivyöstä ole apua, niin sitten kärvistellään marraskuuhun asti :/ Kaksi viikkoa sain sairauslomaa, jos vyö ei auta, niin sitten voisi kuulemma kirjoittaa saikkua sinne äitiysloman alkuun asti. Tosin se tulisi hakea työterveyshuollosta, mutta mites haet kun raskaus ei ole sairaus ja he hoitavat vain sairauksia?!

Kysyin myös alavatsakivuista, ja lääkäri totesi niiden olleen todennäköisesti supistuksia. Sain lähetteen labraan antamaan pissanäytteen, että poissuljetaan vielä tulehdus. Jos samanlaisia tuntemuksia tulee lisää, eikä lepo ja panadol auta, niin pitää sitten lähteä päivystykseen :( Alkoi kyllä pelottamaan! Vaikka odotankin vauvan syntymää, en silti halua sen syntyvän viikolla 26!

Sairaslomasta olikin sitten taas mukavaa soittaa pomolle. Hän päivitteli, että miten jollakin voi olla noin hankala raskaus. Eipä juuri kohentanut mun mielialaa.

T: Luuseri-Lilli ja toivottavasti vielä pitkään masussa viihtyvä tyyppi rv 25+6