Eilen meillä oli taas perhevalmennus, jonka teemana oli synnytys ja lapsivuodeaika. En todellakaan odottanut tältä valemennukselta yhtään mitään edellisen valmennuksen kokemuksella. Ja hyvä ettei ollut turhia odotuksia :D Synnytys käytiin kalvosulkeisten muodossa hyvin nopeasti ja yksinkertaisesti läpi, jonka jälkeen katsottiin 20 vuotta vanha synnytysvideo. Videolla uudelleensynnyttäjä ponnistaa rauhallisesti ja hallitusti vauvan maailmaan ja kaikki menee äärimmäisen hyvin ja äidille jää ihana synnytyskokemus. Voi kun se menisikin niin!
Kivunlievitysvaihtoehtoja ei käyty läpi muuten, kun että videon synnyttäjä sai epiduraalin ja alkuun hengitteli ilokaasua. Olisin mielelläni kuullut muistakin vaihtoehdoista. Myöskään isän/tukihenkilön roolia ei käsitelty ollenkaan... Lapsivuodeaikakin käytiin läpi erittäin lyhyellä power point-esitykellä. Sitten käytettiin 26min rentoutuskasetin kuunteluun :D Kaikki odottajat eivät edes mahtuneet patjalle pötköttelemään, meitä oli niin paljon. Eli käteen ei taaskaan jäänyt muuta kun pari lippulappusta.
No, onneksi olen jo perehtynyt näihin synnytysasioihin. Oisin vaan toivonut, että mieskin olisi saanut tästä valmennuksesta jotain tietoa ja osaisi nimenomaan valmentautua henkisesti tulevaan rutistukseen. Ollaan kyllä jo katsottu niitä hus:in yuotube videioita, me kun ei enää päästä tutustumaan synnytyssairaalaan. Silti tuntuu vieläkin ihan oudolta miettiä mitään synnytysasioita, vaikka synnytykseen on enää aikaa n. kaksi kuukautta. En jotenkaan voi vieläkään uskoa, että kohta me ollaan synnyttämässä ja saadaan tuoda oikea, meidän oma vauva kotiin. Jotenkin vieläkin jossain sielun sopukassa pelkään kaiken menevän pieleen, enkä ehkä siksi uskalla täysillä heittäytyä tähän. Monet toivoo, että kunhan vain syntyisi terve lapsi. No, minä toivon vain, että kunhan syntyisi elävä lapsi. Kohtukuoleman pelko on hiipinyt jostain ajatuksiini. Koitan työntää näitä ajatuksia tietoisesti pois, mutta eihän tämmöiselle pelolle mitään voi. Miten voi edes pelätä/jännittää synnytystä kun ensin pelkää ettei edes päästä synnyttämään asti. Ihan hullua!
Itsessään synnytys ei kauheasti jännitä, ainakaan vielä. Toki se kipu kauhistuttaa, mutta uskon että siitä selvitään tehokkaalla kivunlievityksellä. Ja synnytyskipu on vain hetkellistä, eikä se kestä ikuisuuksia, tämä ajatus rauhoittaa minua. Enemmän jännitän sellaisia asioita, mihin en voi itse vaikuttaa. Jos vauva vaikka syntyy huonossa asennossa ja tulee paha repeämä, tai jos kätilön kanssa ei yhtään kemiat natsaa yhteen. Ja yksi iso huoli on, että miten mies selviää koko koitoksesta. Mies kun on ehkä hieman herkempää sorttia, jolle neulat ja tipat yms. aiheuttaa heikotusta. Pelkään, että heikolla hetkellä en saakkaan mieheltä tarvitsemaani tukea, koska häntä heikottaa tipanlaitto ja veren näkeminen sun muut. Miten muiden miehet suhtautuu synnytykseen osallistumiseen/miten osallistuminen on sujunut?
Ehkä työstän näitä synnytysajatuksia sitten lähempänä h-hetkeä :) Nyt vielä koitan sinnitellä 3 päivää töissä ja sitten voi alkaa tosissaan laittamaan kotia vauvaa varten valmiiksi<3 Sain muuten ruinaamani ajan äitipolille synnytystapa-arvioon. Se vain sattuu osumaan raskausviikolle 36. Siihen asti siis saadaan vielä jännittää, että minkäkokoinen tyyppi tuolla asustaa.
Terkuin Lilli ja "vauva" rv 31+1
Huojentaa kuulla etten ole ainoa jonka mies ei oikein tykkää hyvää neuloista sun muista!
VastaaPoistaItsessään jo synnytyksen ajattelu näyttää pistävän omaltani jalat veteläksi, eikä
tämä siedä nähdä vertakaan.
Oon yrittänyt salavaivihkaa valmentaa miestä tulevaan (tämä muuraa silmänsä kiinni välittömästi jos yritän tietoisesti näyttää esim synnytysvideota), taktiikalla joka ei ole kovin reilu, mutta toimii! Mies kun on kovin utelias mitä katson puhelimestani & nykyään selailen luurilla lähes päivittäin synnytyskuvia ymv. ja aina toisen tullessa utelemaan mitä teen, vilautan kännykän ruudulta kuvaa lapsen maailmaan tulosta, verineen kaikkineen. Toinen hyristää hartioitaan ja älähtää.
Mitäs kyselee!
Ollaan näin edistytty vähän ja mies on antanut jo sijaa ajatukselle katsoa edes yhden synnytysvideon ennen tositoimia, karaistus on siis tässä kohtaa toiminut.
Kaikesta huolimatta en tule olemaan yllättynyt jos tämä pyörtyy synnytyssalissa.
Miehet :D
Heh :D Oikeasti ihana kuulla että sinunkin miehellesi tekee synnytysjutut aika tiukkaa! Toivottavasti tuo karaistus metodi toimii, täytyy ehkä itsekkin koittaa samaa :D Parempihan noita kuvia/videoita on nähdä rauhassa kotona, kun vasta sitten tosi tilanteessa. En myöskään ihmettelisi yhtään, jos mies pökrää kesken kaiken :) Mutta ehkä pääasia että me naiset selvitään siitä koitoksesta!
PoistaHöh, mulle sanottiin neuvolassa, ettei tuota synnytystapa-arviota enää tehdä resurssipulan takia. Itseäkin jännittää aika lailla kaikki mikä voi mennä pieleen, mutta minun kohtaloni on sitten vain pelkopoli, jonne onkin aika jo ensi viikolla. Kipu on ainoa jota en pelkää, mikä tuntuu vähän oudolle. Varmaan kun eihän sitä yhtään osaa ajatella, mille se tuntuu! Itse olen siis vältennyt kaikkea synnytykseen liittyvää, mutta mieheni on lukenut asiasta kamalasti ja katsonut netissä synnytysvideoita ja sanoo vaan että mun ei tartte hätäillä, hän tietää kyllä mitä tapahtuu. :D En sitten tiedä kuinka luottavaisin mielin olla. Mieheni on kyllä luonteeltaan sellainen että minut nauramaan lähes tilanteessa kuin tilanteessa, joten jospa kaikki sujuisi ja sitten vaan hihitellään koko synnytys!
VastaaPoistaIhan totta? Aika erilaisia käytäntöjä siis. Toki jouduin itsekkin aikaa ruinaamaan, ennenkuin sellainen irtosi.
PoistaHeh, ihana mies sinulla :) Uskon, että mieheen kannattaa tässä luottaa, jos mies on luottavaisin mielin, olet todennäköisesti hyvissä käsissä. Koitan kyllä vältellä kanssa synnytyksen ajattelua, koska mieleen tulee vaan kaikki kauhukuvat. Kai se synnytys yleensä kuitenkin menee ihan kivasti. Toivottavasti päivittelet sitten blogiisi, millainen fiilis siitä pelkopolin käynnistä jäi, ja oliko siitä hyötyä :)
Mulla mies on tosi rauhallinen ja hiljainen. Sanoin ennen ekaa synnytystä että en aio kattoa sitten mittään,pidän silmät kiinni :) Vaan nii kahteli tarkkana ja halusi vielä istukankin nähdä. Saboi sitten että onhan se jännää hommaa,sieltä se vaan tuli ku puski ja ähki :D
VastaaPoistaMulla oli ihan järetön pelko synnyttää vaikka en ees tienny miltä se tuntuu. Eka meni 2viikkoa yli ja jouduttiin käynnistään vaikka millä konstilla. Kivut oli jotakin ihan kamalat kun oksitosiinia pumpattiin kokoajan. synnytin kuitenkin ilokaasulla. toinen lähti luonnollisesti syntymään ja kivut oli jotain ihan eri luokkaa...kipiä olin,mutta en läheskään niin kipiä ku ekan kanssa. seki ilokaasulla synnytettiin. Toki kumpikin on syntyneet aika nopeasti. Mutta kaikki synnytykset on eriä. Ne kätilöt on niin ammatitaitosia että niihin voi luottaa ja tuntee olonsa turvalliseksi :) Valehtelin muuten...otin kohdunkaulapuudutteen toisen kanssa ja se oli sitten kun ois taivaissa ollu :) ei tuntunu kipuja ollenkaan vähhään aikaan. Kotona jos joudut kärvistelemään pitkään supistusten kanssa niin suihku on ihan ehoton. Istu jollain jakkaralla suihkun alla niin vie kipuja ihanasti pois.
Eli miehetkin voi rohkaistua :D Ja kai se synnytystilanne jotenkin tempaa miehetkin mukaansa..
VastaaPoistaWau, nostan sulle hattua! Siis oikeasti oot kaksi lasta puskenu maailmaan (lähes) pelkän ilokaasun voimia, teräsnainen! :) Mä kyllä suhtaudun hyvin avoimesti kaikkiin kivunlievitys vaihtoehtoihin, en usko että pärjäisin vaan ilokaasulla. Oon ehkä valmiiksi ajatellu ne synnytyskivut aivan kamaliksi, joten on vaan postiviisista jos jotenkin selviän koko urakasta :D Tota käynnistystä pelkään kyllä aika mahdottomasti, se kun on niin epäluonnollista :/ Mutta kaikesta sitä kai selviää hyvissä käsissä :) Ja kiitos vielä suihkuvinkistä, pistän muistiin!